Puudeli joka melkein villiintyi

Teksti Antti Rautiainen

Mikä koira Oikeudenmukainen Venäjä -puolue on karvojaan?

Joulukuun alussa kirjoitin muun muassa sosiaalidemokratian vaikeudesta Venäjällä, mutta katsauksessa oli yksi ilmeinen puute – jätin siitä pois Venäjän Duuman kolmanneksi suurimman Oikeudenmukainen Venäjä -puolueen , joka hyväksyttiin viime elokuussa Sosialistisen internationaalin täysjäseneksi.

Voisi olettaa, että sosiaalidemokraattiset puolueet ovat ammattiyhdistysliikkeen poliittisia siipiä, joiden ideologia perustuu marxilaiseen ajatukseen luokkaristiriidoista ja jotka pyrkivät ajamaan parlamenteissa palkansaajien etua. Sosialistinen internationaali on kuitenkin hyväksynyt jäseniä huomattavasti hövelimmin, esimerkiksi Egyptissä Sadatin ja Mubarakin Kansallisella demokraattisella puolueella ei ollut mitään tekemistä työväenliikkeen kanssa. Arabikevään jälkeen puolue heivattiinkin internationaalista vähin äänin. Muita ilmeisin pragmaattisin perustein internationaaliin hyväksyttyjä puolueita ovat esimerkiksi Palestiinan Al-Fatah, Jamaikan PNP, Armenian kiihkokansallinen Dashnaktsutyun ja Irakin Kurdistanin PUK.

Tässä monenkirjavassa seurassa Putinin käsikassaraksi perustettu Oikeudenmukainen Venäjä ei näytä mitenkään sen kummemmalta. Mutta ilmeisesti koska Venäjä on Euroopan Neuvoston jäsen ja PACE:n kautta osa eurooppalaista järjestelmää, puolue on hieman tarkemmassa syynissä kuin Mubarak oli.

Toissa syyskuussa joukko PACE:n sosiaalidemokraattisia edustajia kirjelmöi Oikeudenmukaiselle Venäjälle huomauttaen, että sen edustajien edellisenä kesänä ehdottamat aborttioikeuden rajoitukset ovat ristiriidassa sosiaalidemokraattisen internationaalin periaatteiden kanssa. Yksi tämän toistaiseksi hyllytetyn lakialoitteen arkkitehdeistä oli Oikeudenmukaisen Venäjän duumaedustaja Jelena Mizulina, joka oli myös yksi taannoisen internet-sensuuria ajaneen lakiehdotuksen allekirjoittajista. Kun venäjänkielinen Wikipedia sulkeutui yhden päivän ajaksi protestiksi sensuurialoitteelle, Mizulina ilmoitti konstailemattomasti Wikipedian olevan ”pedofiililobbyn peitejärjestö”. Konservatiiviset linjanvedot ovat ikään kuin muistuma puolueen historiasta – se perustettiin vuonna 2006 ”Vasemmistokonservatiivisen” Synnyinmaa-puolueen korvaajaksi. Synnyinmaa puolestaan syntyi 2000-luvun alussa kun Putin päätti, että puolueita on liikaa, ja vaalijärjestelmää rukattiin niin, että suurin osa puolueista joutui panemaan pillit pussiin. Synnyinmaa ja sen perillinen Oikeudenmukainen Venäjä ovatkin toistaiseksi ainoat duumaan päässeet tällä vuosituhannella perustetut puolueet.

Synnyinmaa (eli Rodina) -puolue perustettiin vuonna 2003 neljän erilaisen kansallismielisen ja vasemmistopatrioottisen liikkeen sulautuessa. Nämä olivat tietynlaista poliittista jatkumoa vuoden 1993 liikkeelle, joka yhdisti kansallismielistä retoriikkaa ja neuvostonostalgiaa, ja hävisi vastakkainasettelun Jeltsiniä vastaan. Synnyinmaan perustaminen oli Kremlin siunaama projekti, koska puolueen toivottiin vievän kommunistipuolueen äänestäjiä. Uusi tulokas saikin yli yhdeksän prosenttia joulukuun 2003 Duuman vaaleissa ohjelmalla, johon yhdistyi Putinin tukeminen ja vasemmistopopulistiset teemat, esimerkiksi korvausten maksaminen 1990-luvun hyperinflaatiossa säästönsä hävinneille ja Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisten yksityistämishankkeiden uudelleenarviointi.

Vaalimenestyksen jälkeen yhteenliittymä ajautui kuitenkin heti riitoihin, koska puoluejohtaja Glazev päättikin itse osallistua presidentinvaaleihin Putinin tukemisen sijasta. Ja Kremlin mielestä mukaan oli otettu myös liian radikaaleja nationalisteja, kuten Sergei Baburinin johtama Venäläinen yleiskansallinen liitto RONS. Glazev ja Baburin saivatkin häipyä, ja puolueen johto uskottiin Dmitri Rogozinille, joka oli hankkinut poliittiset kannuksensa yhdessä Glazevin kanssa ”Venäläisyhteisöjen kongressissa”, joka perustettiin 90-luvulla ajamaan erilaisten ulkovenäläisten etuja. Glazev siirtyi virkakoneistoon ja päätyi viime vuonna Putinin erityisavustajaksi, Baburin on pysynyt ulkoparlamentaarisena vaikuttajana ja hänen puolueensa on ollut esimerkiksi mukana järjestämässä marraskuun 4. päivän ”venäläisiä marsseja”.

Mutta parin vuoden jälkeen myös Rogozin osoittautui liian itsenäiseksi, ja hänen hiillostamisensa alkoi. Hyvä tilaisuus Rogozinin heivaamiseen tarjoutui syksyllä 2005, kun Synnyinmaa julkaisi Moskovan duumaan kampanjoidessaan rasistisen vaalivideon, jossa Rogozin ja toinen puolueen ehdokas Juri Popov valittavat azerbaidzhanilaisille vierastyöläisille roskaamisesta ja kielitaidon puutteesta. Video päättyy vetoomukseen/kehotukseen ”roskat pois Moskovasta”. Kremlin välikappaleena toimi Žirinovskin Liberaalidemokraattinen puolue, joka meni oikeuteen Synnyinmaan vaalikelpoisuuden epäämiseksi. Žirinovski ei varsinaisesti ole tunnettu antirasistina, mutta kiitoksena Kremlin juoksupoikana toimimisesta hän sai näissä vaaleissa monopolin kansallisuuskortin pelaamiseen. Seuraavana keväänä Synnyinmaan osallistuminen evättiin Kurskin, Kaliningradin ja Hanty-Mansiskin lääneissä, ja lopulta Rogozin tarttui Kremlin tekemään tarjoukseen säästää puolue sillä ehdolla, että hän lähtee sen johdosta. Palkkioksi tottelevaisuudesta hän sai mukavan uran virkakoneistossa, hänen näkyvin viime vuosien pestinsä on ollut Venäjän Nato-edustajana.

Synnyinmaan tarina parlamentissa edustettuna puolueena olisi voinut päättyä tähän, mutta nyt kuvaan astui Vladislav Surkov, hämmästyttävä kabinettivaikuttaja, jonka kädenjälki putinilaisen järjestelmän ideologina on ehkä suurempi kuin kenenkään muun, Vovaa itseään lukuun ottamatta. Surkov visioi Venäjästä kaksipuoluejärjestelmän, jossa olisi ensimmäisen hallitsevan puolueen eli Yhtenäisen Venäjän rinnalla toinen, Oikeudenmukainen Venäjä. Idea oli, että Oikeudenmukainen Venäjä vetoaisi hieman vasemmistolaisempiin äänestäjiin, ja ilmeisesti tarkoituksena oli myös jonkinlainen jalo kilvoittelu puolueiden välillä, joka kannustaisi niitä parempiin suorituksiin.

Samanlaisen mallin Surkov on toteuttanut myös Kreml-myönteisten nuorisojärjestöjen suhteen, joita myös perustettiin useampia kilpailemaan keskenään – näitä ovat Surkovin alkuperäinen lempilapsi Naši, Yhtenäisen Venäjän nuorisojärjestö ”Nuori Kaarti”, duumanedustaja Maksim Mištšenkon perustama ”Nuori Venäjä” sekä useampia paikallisia järjestöjä.

Synnyinmaa yhdistyi kahteen poliittisesti merkityksettömään puolueeseen, Venäjän eläkeläisten puolueeseen ja Venäjän parlamentin ylähuoneen eli Federaationeuvoston pitkäaikaisen pietarilaisen puheenjohtajan Sergei Mironovin itseään varten perustaman Venäjän elämänpuolueen kanssa. Näin syntyi Oikeudenmukainen Venäjä, jonka puheenjohtajaksi tuli sataprosenttisen lojaali Mironov. Synnyinmaa oli nyt lopullisesti kastroitu, mutta Surkov kiersi läänejä ahkerasti, ja vakuutti maaherroja siitä, että uusi puolue pitäisi päästää duumaan.

Maaherrat kuuntelivat Surkovia, ja Oikeudenmukainen Venäjä pääsi kuin pääsikin vuonna 2007 valittuun duumaan uudella nationalismista riisutulla sosiaalidemokraattisella imagollaan, pienimpänä äänikynnyksen ylittäneenä puolueena 8,4 prosentin ääniosuudella. Alkoi puolueen kausi vallanpitäjien kesynä puudelina, ja samalla puolue haki Sosialistisen internationaalin jäsenyyttä, johon se hyväksyttiin tarkkailijajäseneksi vuonna 2008.

Oikeudenmukaisella Venäjällä on kyllä yksi johtaja, joka on sosiaalidemokraatti myös sanan perinteisessä mielessä. Astrahanin Oleg Šeinin juuret ovat myös vuoden 1993 liikkeessä, ja hän oli mukana puolustamassa Korkeinta neuvostoa Moskovassa. Ensimmäistä kertaa hän pyrki Duumaan vuonna 1995 23-vuotiaana Zjuganovin kommunistipuoluetta radikaalimpien stalinistien ehdokkaana, mutta jäi rannalle. Neljä vuotta myöhemmin hän oli jo siinä määrin tunnettu ay-aktivisti, että pääsi läpi yhden edustajan vaalipiiristä, joissa menestyminen ei vaadi puolueiden tukea. Tuolla kaudella hän osallistui ”Venäjän alueiden” sekalaisessa edustajaryhmissä. Vuodesta 2003 hän on ollut Synnyinmaan ja Oikeudenmukaisen Venäjän riveissä, kunnes tippui duumasta melko tökerön vaalivilpin vuoksi toissa joulukuussa.

Viime keväänä Oleg Šein pyrki Astrahanin pormestariksi, mutta sai virallisen vaalituloksen mukaan vain 29,96 prosenttia äänistä. Tarkkailijat raportoivat vaalivilpistä, ja Šeinin aloitti 40 päivää kestäneen nälkälakon, joka oli viime kevään tärkeimpiä poliittisia tapahtumia. Hetkeksi median huomio kääntyi Moskovan protesteista Astrahaniin, johon opposition kaikki tunnetut kasvot matkustivat Šeiniä tukemaan. Kampanja pormestarinvaalien perumiseksi päätyi tappioon, mutta Šein valittiin viime syksynä Venäjän opposition koordinaationeuvostoon.

Putinin-Medvedevin ajan duumassa Šein on ollut melko yksinäinen lajinsa edustaja, mutta Synnyinmaa ja Oikeudenmukainen Venäjä ovat olleet hänelle miellyttävämpi koti kuin Kommunistipuolue, jota Zjuganov johtaa täysin stalinistisin ottein. Ja monen muun sosialistin tavoin myös Šeinillä oli illuusionsa Putinista, jonka odotettiin tuovat järjestystä ja taloudellista tasavertaisuutta 1990-luvun markkinasekasorron jälkeen.

Joka tapauksessa Oikeudenmukainen Venäjä sai heti perustamisensa jälkeen paljon uusia vaikutusvaltaisia jäseniä. Aina siellä missä alueelliset valtapelit olivat muodostaneet keskenään riiteleviä blokkeja, Yhtenäisestä Venäjästä ulos kammettu osapuoli etsi tukea Oikeudenmukaisesta Venäjästä. Näin esimerkiksi Petroskoissa, jossa Devlethan Alihanov ja Nikolai Levin ottivat yhteen kaupunginjohtajan paikasta vuonna 2009.

Surkovin visio kahdesta hallitsevasta puolueesta ei kuitenkaan ottanut tuulta alleen. Yhtenäisen Venäjän jäärät eivät tajunneet koko ideaa, eivätkä Putin ja Medvedev myöskään palkinneet puoluetta kuuliaisuudesta. Oikeudenmukainen Venäjä jäi tämän tästä nuolemaan näppejään – heidän vaalikampanjoitaan häirittiin paikallistasoilla, media mustamaalasi, äänet varastettiin, toisinaan heitä ei päästetty vaaleihin lainkaan. Pikku hiljaa Oikeudenmukaisen Venäjän mitta alkoi täyttyä, ja vuodesta 2010 asti se onkin ollut yhä näkyvämmin tikut ristissä vallanpitäjien kanssa. Tästä puolue on saanut maksaa.

Toukokuussa 2011 Mironov heivattiin ylähuoneen puheenjohtajan pallilta, jota hän oli ehtinyt kuluttamaan kymmenen vuotta. Lukuisat puolueen jäsenet ovat jättäneet vastatuuleen joutuneen laivan, jopa Rogozin kaivettiin naftaliinista perustamaan Synnyinmaa-puolue uudestaan ja valittamaan, miten Mironov oli kaapannut hänen puolueensa likaisin keinoin viisi vuotta aiemmin. Oppositiolinja toi kuitenkin ääniä joulukuun 2011 duuman vaaleissa, Oikeudenmukainen Venäjä nousi kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi 14 prosentin ääniosuudella ja vaalien suhteellisesti suurimmaksi voittajaksi.

Vaalien jälkeen vallanpitäjien linja puoluetta kohtaan on kiristynyt entisestään, tästä räikeimpänä esimerkkinä puolueen duumanedustajan Gennadi Gudkovin mandaatin epääminen syyskuussa ”rikosepäilyjen vuoksi”, Kremliä myötäilevien puolueiden äänin. Sittemmin Gudkovin syytteet ovat kaatuneet, mutta toistaiseksi Gudkov ei ole saanut mandaattiaan takaisin. Oikeudenmukainen Venäjä on ottanut myös näkyvän osan Venäjän opposition Koordinaationeuvostossa, jossa ainoastaan Aleksei Navalnin lähipiirillä on enemmän vaikutusvaltaa.

Toisaalta puolue yrittää edelleen istua kahdella tuolilla samaan aikaan. Kun vallanpitäjät päättivät kostaa Yhdysvaltain asettamat Magnitsky-lait kieltämällä adoptiot Yhdysvaltoihin, duuman alahuoneen kolmannessa käsittelyssä 21. joulukuuta vain neljä Oikeudenmukaisen Venäjän edustajaa äänesti lakia vastaan – 48 edustajaa äänesti puolesta ja 12 oli poissa. Eilen sunnuntaina tuhannet moskovalaiset protestoivat tätä lakia vastaan vastustaen orpolasten joutumista politiikan välikappaleeksi. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, miten Oikeudenmukaisen Venäjän edustajat olisivat esittäneet olevansa osa oppositiota tässä mielenosoituksessa.

Kommentoi Facebookissa
Olutposti 2019
Nauti tyhjyydestä