Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Annareetta Rantala
Sierra Gordan vuoristo voisi ruokita väestönsä, mutta sinne halutaan vain ekoturismia & marihuanaa.
Semana Santa eli pääsiäisviikon lomat laittavat koko Meksikon liikkeelle. Ihmiset kaupungeista pakenevat maalle ja ihmiset maalta kaupunkiin. Kuuliaisina minä ja kumppanini tottelimme tätä sosiaalista vaellusta. Pakkasimme rinkkamme ja porhalsimme kumppanini kotikylään Jalpan de Serraan, Sierra Gordan sydämeen.
Sierra Gorda on Meksikon toiseksi suurin suojelualue. Se on Kalliovuorten häntäpää, ja vaikkeivät vuoret hivo taivaita kuten vuoriston korkein kohta Yhdysvalloissa, metsikköisten vuorten juuressa seisova huomaa silti pienuutensa. Samalla kokee matkustamisen vaivat: tiet ovat niin mutkikkaita, että 100 kilometrin matkaan saa varata kolme tuntia sekä oksennuspussin käden ulottuville.
Sierra Gorda on yksi Meksikon moninaisimpia biosfäärejä. Korkeimmissa kylissä sataa toisinaan jopa lunta, kun laaksokylissä hikoillaan yli neljässäkymmenessä asteessa puolet vuodesta. Toisilla alueille ilma on niin kosteaa, että hengästyy hengittämisestä.
Henkeäsalpaavan korkeiden, jylhien satavuotiset puiden juurella matkustajan silmä pysähtyy hämmentyneenä pienten talojen kokoisiin maastureihin, joissa on teksasilaiset rekisterikilvet. Joen varressa on roskakasaumia.
Sierra Gordan alue alkoi kaupungistua vasta noin 30 vuotta sitten, ja 15 vuotta sitten se julistettiin suojelukohteeksi. Sierra Gordan alue ja ihmisten elintavat ovat muuttuneet nopeasti. Tämä on johtanut kahteen suureen ongelmaan: ympäristön saastumiseen ja ihmisten poismuuttoon.
Ihmisten ei enää kannata jatkaa perinteisiä elinkeinoja, kun tarjolla on tuottavampia vaihtoehtoja: lähteä töihin kaupunkiin tai Yhdysvaltoihin. Erään tutkimuksen mukaan parhaimmillaan jopa 60 % Sierra Gordan tuloista tuli USA:han muuttaneilta.
Alue oli ennen lähes omavarainen ruoan tuotannossa. Esimerkiksi Jalpan kylä tuotti lähes kaiken, mitä se tarvitsi. Vain kahvi tuotiin naapurikylästä. Viimeisen 30 vuoden aikana teiden mahdollistettua kuljetuksen Sierra Gorda on kuitenkin nopeasti muuttunut täysin tuonnista riippuvaiseksi.
Samalla kun varallisuus ja luksustuotteet ovat lisääntyneet, luonnon merkitys on vähentynyt. Ennen oli hyödyllistä heittää banaaninkuoret puunjuureen lannoitteeksi, mutta tapa ei toimikaan enää keksipaketille. Tieto ympäristön suojelusta ja säästämisestä ovat tulleet jälkijunassa – eivätkä ole vieläkään täysin saapuneet perille.
Nuoret oppivat koulussa ympäristönsuojelua, mutta he eivät jää kotikonnuilleen. Lähes kaikki, joilla on varaa, lähtevät opiskelemaan kaupunkiin. Tieto karkaa nuorten mukana. Kyliin jäävät heidän vanhempansa, jotka eivät ole kuulleet mitään hölmömpää kuin ympäristönsuojelu.
Grupo Ecológico, Sierra Gordan suojelija, vaikuttaa kuitenkin pääosin tyytyväiseltä poismuuttoon. Grupo Ecológico on ryhmä, joka teki Sierra Gordan näkyväksi. Se sai julistettua alueen suojelualueeksi ja esti Querétaron kaupunkia tuhoamasta sen puu- ja vesivarannot.
Ryhmä on tehnyt siis paljon hyvää alueelle. Heille kuuluu kiitos siitä, että Meksikossa on edelleen ainakin yksi joki, joka jatkaa virtaamistaan. Ryhmän päämäärä tällä hetkellä on tehdä Sierra Gordasta ekoturismin helmi, mikä miellyttää kovasti myös Querétaron kaupunkia.
Ryhmä on kuitenkin omistautunut suojelemaan Sierra Gordan ekosysteemiä niin antautuneesti, että se on tuntunut unohtavan yhden tärkeän aspektin siitä: alueen ihmiset.
Sierra Gordan alueella oli asutusta jo ennen Kolumbuksen saapumista Amerikkoihin. Alueella vaikutti osittain huasteca-kultturi, yksi Keski-Meksikon rikkaimmista sivilisaatioista. Nykyään poismuuton ja ekoturismin vuoksi Sierra Gordaa uhkaa kulttuurin ja tieto-taidon kato.
Ne vanhukset, joiden suku on asunut alueella vuosisatojen ajan, kuolevat pois. He ovat ainoat, jotka yhä tuntevat alueen kuin omat taskunsa. He ovat ainoat, jotka tietävät, mitä kasveja voi syödä, mistä niitä pitää kerätä ja miten valmistaa ne ruokakelpoisiksi. Nuoria polvia tämä ei kiinnosta: he haluavat päästä mahdollisimman nopeasti eroon maalaisjuntti-leimasta.
Monelta alalta tieto on jo hävinnyt. Surullisin esimerkki on mexicojen maanviljelyperinteen katoaminen. Mexicat olivat kehittäneet veden päällä kelluvan plantaasin, jonka maaperä oli niin rikasta, että he saivat jopa seitsemän satoa vuodessa. Nykyisin on mahdollista saada lähinnä vain kaksi satoa luonnollisilla menetelmillä. Maailma tuottaa suhteellisen paljon ravintoa, mutta jos olisi mahdollista saada viisi satoa lisää vuodessa, ihmiset eivät ehkä kuolisi nälkään kaduilla. Kovasta yrityksestä huolimatta kukaan ei ole vielä täysin selvittänyt tätä kelluvan plantaasin mysteeriä.
Sierra Gordan maaperällä olisi paljon tarjottavaa. Monet sen alueet olisivat ihanteellisia monipuoliseen maanviljelyyn, ja tuotto varmasti riittäisi ruokkimaan koko alueen väestön. Nyt sen maat on hylätty ja unohdettu. Alue nähdään hyödyllisenä vain ekoturismille tai marihuanan kasvatukselle. Vanha tieto hukkuu pizzalaatikoiden ja maailmaa pelastavien yhdysvaltalaisten ja eurooppalaisten alle, jotka tuovat länsimaisen yliopistotietämyksensä villien pelastukseksi.
Kun maa ei ole enää se, joka antaa ihmisille ruokaa, ei ole ihme, että ihmisen mieleen rakentuu raja luonnon ja itsen välille. Kun ihminen saalistaa ja keräilee ruokaansa hygienisessä kaupassa, ei ole ihme, että ihminen vaikuttaa luonnosta irtautuneelta. Että luonnon ja ihmisen on mahdotonta elää yhdessä ilman, että toinen tuhoaa toisen. Että olemme kuin öljy ja vesi, jotain, jota ei voi yhdistää.
Tällaisen käsityksen Grupo Ecológico ja monet muut ympäristöryhmät antavat ainakin minulle, kun he käyvät taistoon ihmisen pahuutta ja välinpitämättömyyttä vastaan. Kun he tuovat turismin alueelle ja ajavat alkuperäisväestön ahtaalle säännöillä ja rajoituksilla, tarjoamatta toista vaihtoehtoa.
Mutta eikö juuri se ole luonnon yksinkertaistamista, jos sen ekosysteemistä irrotetaan yksi eläinlaji: ihmiset ja heidän kulttuurinsa? Ennen kaikkea Sierra Gordan tilanteessa, jossa on eletty vuosisatoja hyvässä sovussa mitä erilaisimpien eliöiden kanssa. Eikö se ole kuin savanni ilman leijonaa?
