Maasairautta

Teksti Sonja Hyppänen

Satamaan saapuminen mereltä kuukausien eristyksen jälkeen on aina shokki. Toisille tukeva maa ja sivistys on ihanuutta, toisille kauhistus.

Steve Irwinin miehistölle Melbournen Williamstownin satama on vanha tuttu, vietimmehän siellä vuoden 2012 miltei kokonaan. Nyt kanssamme laituriin kiinnittyivät myös yhdistyksen kaksi muuta isoa laivaa Bob Barker ja Sam Simon.

Kansimiehistölle laituriin kiinnittymisessä oli tällä kertaa omat haasteensa. Heti meidän jälkeemme aivan peräämme oli määrä kiinnittyä Bob Barkerin. Tämä tarkoitti sitä, että meillä oli noin vartti aikaa saada laivamme kiinni maihin niin että Bob voi säätää omat köytensä meidän ollessa jo paikoillaan. Työskentely lähietäisyydellä Bobista oli rentouttavaa lastenleikkiä katseltuamme tehdaslaiva Nisshin Marun maalipintaa lähietäisyydeltä muutama viikko sitten.

Laivan ollessa kiinni laiturissa saatoin vihdoin nostaa katseeni maihin. Etäisesti olin kuullut nimeäni huudettavan ja nyt näin satoja ihmisiä huiskuttamassa meille, joukossa ystäviäni toimistostamme. Kymmenkunta kuvausryhmää pyöri pitkin poikin aluetta eikä tiennyt, mitä kolmesta laivastamme kuvata.

Alkushokin jälkeen emme onneksi olleet vielä vapaita lähtemään. Miehistö pakeni laivan suojiin odottamaan tulli- ja karanteenimuodollisuuksien selvittämistä. Laivan liikkumattomuus ja Melbournen helle olivat pakahduttavia.

Osa miehistöstä vaihtoi heti siviilivaatteisiin ja valmistautui ryntäämään lähimpään kauppaan/biitsille/baariin/hotelliin/lentokentälle. Minä muutaman muun kanssa suunnittelin kiinnitysköysien irti heittämistä ja paluuta merelle. Varovaisesti kurkimme ulos laivan pyöreistä pikkuikkunoista ja koitimme vilkuttaa toisten laivojen miehistöille.

Kun viranomaisasiat oli hoidettu kunnialla ja miehistöt säntäsivät laakonkeja pitkin maihin, ei riemulla ollut rajoja. Tuttujen halaamisen jälkeen alkoi laivojen naarmujen vertailu ja tarinoiden vaihtaminen. Puhuttavaa muiden laivojen miehistöjen kanssa riittää vielä pitkään.

Japanin valaanpyyntilaivaston on määrä saapua Japaniin näinä päivinä. Vaikka tämän vuoden Operation Zero Tolerance olikin todella onnistunut, odotamme yhä valaanpyyntilaivastoa pyörittävän the Institute of Cetacean Researchin virallisia tappolukuja. Arviot pyörivät noin sadan molemmin puolin.

Etelämantereen valaanpyyntikampanjan ollessa ohi tältä vuodelta on hyvä kääntää huomio Sea Shepherdin muihin kampanjoihin. Yhdistys toimii aktiivisesti merten monimuotoisuuden säilyttämiseksi maailmanlaajuisesti. Tällä hetkellä se harjoittaa suoraa toimintaa esimerkiksi Yhdysvalloissa merileijonien tappamista vastaan sekä valvoo Japanin Taijin julmaa delfiininpyyntiä.

Istun tätä kirjoittaessani jo Kaakkois-Suomessa Saimaan rannalla. Vieläkin pakkomielteenomaisesti pidän kiinni seinästä kun kävelen ja laitan kaikki tavarat turvallisesti kaappeihin, jotteivät ne tipu laivan keinuessa. Laivatoverini Australiassa jäivät valmistelemaan aluksia, jotta ne voidaan avata yleisölle. Tämän lisäksi ohjelmassa on paljon varainkeruuta ja kunnostustyötä, kiitos Nisshin Marun törmäilyn. Lommoilla olevat laivat ovat tosin pieni hinta 900 pelastetusta valashengestä.

Kommentoi Facebookissa
Sonja Hyppänen

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Kiva, että haluat kommentoida artikkeleita. Muista kuitenkin hyvät käytöstavat ja se, että olet itse vastuussa kirjoituksestasi.