Teksti Fanny Malinen

En löytänyt luokkaidentiteettiäni BBC:n laskurista.

Minulla on tänään monta syytä puhua luokasta. Ensinnäkin, on vappuaatto. Toisekseenkin, se on looginen jatkumo sille, että viimeksi kirjoitin Thatcherista. Ja kolmanneksi, koska luokasta on aina hyvä puhua.

Luokka ei ole useimmille suomalaisille käsite, joka kuluisi jokapäiväisessä käytössä: kuvailemme ihmisiä iän, ihonvärin tai tyylin perusteella, mutta emme luokan. Se on näkymätön. Kuitenkin, kun luokkaa oppii ajattelemaan, niitä laseja on vaikea riisua.

Britanniassa luokka on kaikkialla. Ihmisten puhetavoissa ja pukeutumisessa, asuinalueista ja tulevaisuudennäkymistä puhumattakaan. Eikä ihme, sillä kyseessä on ainakin sosiaaliluokasta toiseen siirtymisen perusteella länsimaiden jakautunein yhteiskunta. Se näkyy arjessa: Lontoossa bussilla kulkeminen on niin paljon halvempaa kuin metrolla, että suurkaupungin köyhemmät asukkaat käyttävät tunteja päivästä työmatkoihin. Kun sattuu aamuseitsemän bussiin Tottenhamista kohti keskustaa, sen jotenkin vaan tuntee.

Mutta mitä luokka sitten on? Olen vaivannut sillä päätäni paljon. Marxillehan jako oli yksinkertainen: on omistava luokka sekä ne, joilla ei ole muuta myytävää kuin työnsä. En kuitenkaan voi olla ajattelematta – vaikka herran ajatuksia kunnioitankin – että 2010-luvun luokkajako perustuu muuhunkin kuin omaisuuteen. Minulla ei ole muuta kuin muutaman sadan euron kuukausitulot, periaatteessa: on kuitenkin koulutus, kielitaitoa ja kokemusta, paljon sosiaalisia suhteita ja vanhemmat, jotka kyllä pystyvät jeesaamaan, jos vaikka Suomessa käymään pitää päästä. Minun elämäni on ja tulee olemaan aivan erilaista kuin aamuseitsemän bussissa istuvan prekariaatin.

Olen oikeastaan aina olettanut, että työelämä muuttuu siihen suuntaan, että suurin osa sukupolvestani tulee olemaan prekariaattia. Mutta ei! Ainakin BBC:n kuukausi sitten julkaiseman luokkalaskurin mukaan kuulun nousevaan palvelutyöntekijöiden luokkaan. Voisin tulojeni ja omaisuuteni puolesta kuulua myös prekariaattiin, mutta koska tunnen kulttuuri-ihmisiä ja vietän vapaa-aikaani ystävien kanssa sosialisoiden, minulla on sosiaalista ja kulttuurista pääomaa, joka erottaa minut alimmasta luokasta.

BBC:n luokkatutkimus on Britannian tähän asti laajin. Sen mukaan yhteiskuntaluokkia on seitsemän: eliitti, vakiintunut keskiluokka, tekninen keskiluokka, uudet varakkaat työläiset, nousevat palvelutyöläiset, perinteinen työväenluokka sekä prekariaatti. Niillä on erilaisissa suhteissa taloudellista, kulttuurista ja sosiaalista pääomaa.

Tutkimus tehtiin nimenomaan siksi, ettei entinen luokkajako ylä-, keski- ja työväenluokkaan tutkijoiden mukaan vastannut modernin yhteiskunnan ulottuvuuksia. Sen takana on joukko sosiologeja Britannian parhaista yliopistoista, ja kuten yksi heistä, LSE:n Mike Savage, selittää Guardianissa: olennaisia 2000-luvun yhteiskunnassa ovat elämäntapojen ja taloudellisen eriarvoisuuden päällekkäisyydet ja liitoskohdat. Ne tuottavat etuoikeuksia, joiden ymmärtämiseen luokka on tarpeellinen käsite.

BBC:n uutta luokkajakoa voisi kritisoida siten, että jakamalla työväenluokan se hämärtää luokkatietoisuutta ja siten pelaa hallitsevan luokan pussiin: maassa, jossa esimerkiksi maanomistus on äärimmäisen keskittynyttä ja maan arvo nousee jatkuvasti, omistuksella on väliä.

En ole myöskään oikein koskaan lämmennyt käsitteelle sosiaalinen pääoma. Oikeastaan inhoan sitä. Se saa ystävyyssuhteet muuttumaan verkostoitumiseksi ja koulutuksen sijoitukseksi omaan tulevaisuuteen – sen sijaan että ne olisivat elämän mittaan kartutettua kokemusta ja omaksi iloksi hankittuja. Kapitalistisessa järjestelmässä elävälle, järjen ohjaamalle ihmiselle tärkeintä on hyöty. Niinpä sosiaalisesta pääomasta puhutaan samoin termein ja sitä kvantifioidaan niin kuin taloudellista pääomaa.

En siis ihan tiedä, mitä ajatella uudesta luokkajaosta. Pääasia on kuitenkin, että luokasta puhutaan. Hyväosaisuuden kasautuminen ei ole sattumaa, ja yhteiskunnallisten rakenteiden ja niiden systemaattisuuden analysoimiseen tarvitaan keskustelua – vaikka olisinkin eri mieltä termistöstä. Suomessakin on hyvä muistaa, että luokkaerot eivät mene pois sillä, että sulkee silmät, laittaa sormet korviin ja huokaa ”onneksi tämä ei ole luokkayhteiskunta!”. Tarvitaan tietoista politiikkaa.

Ja muuten – täällä vappuaattoa ei juhlita, sillä toukokuun ensimmäinen on työpäivä siinä missä muutkin.