Teksti Riina Yrjölä

Kiinalaisessa kulttuurissa vuoden vaihtuminen ei ole heikkomielisten rymistelyä, vaan vakava tapahtuma.

Kiinalainen uusivuosi tuli ja meni, aiheuttaen minulle jokseenkin jomottavan päänsäryn, nousujohteisen verenpaineen, parin harottavan harmaan hiuksen lisäksi.

Kun uudestavuodesta alettiin puhua, viikkoja ennen vuoden vaihtumista, ajattelin että onpas niin perihysteeristä touhua tämäkin taas. Vuoden vaihtumista juhlitaan rutiinilla, mitäs siitä nyt turhia hössöttämään. Eli laitetaan tukevat kengät jalkaan, pakataan kassiin pullo imelää kuplivaa ja mennään kadulle seisomaan rakkaiden, tai kalliiden, ystävien kanssa. Ja jos oikein rohkeiksi ryhdytään, ammutaan raketteja toivoen, että ne eivät oman kodin ikkunoista lennä sisään. Sillä sitäkin on tapahtunut. Ei tietenkään minulle, mutta tiedättehän, kaikille niille muille.

Olin kuitenkin pian oppiva, että kiinalaisessa kulttuurissa, jossa painotetaan muutoksen välttämättömyyttä ja siihen sopeutumista, vuoden vaihtuminen ei kuitenkaan ole heikkomielisten rymistelyä, vaan vakavasti otettava tapahtuma, johon on valmistauduttava muutenkin kun kuplivaa muistia aiheuttavalla juomilla.

Ensimmäinen enne vuoden vaihtumisesta on valtavien matkalaukkujen kanssa ravaavat kansalaiset, jotka hamstraavat laatikko kaupalla maitojauheita, suklaata, appelsiineja, keksejä, säilöttyä abalonia ja herraties mitä. Jollei tietäisi, voisi viisaampikin luulla että kansakunta on valmistautumassa vähintäänkin sadan vuoden asemasotaan. Kaupassa käynti tai kadulla kävely kun vaatii sissisodan alkeiden sisäistämisen sekä ennakoivan hyökkäysvalmiutta – jos siis haluaa selvitä elossa panssarivaunujen lailla eteenpäin vyöryvien kapsekkien ja niitä perässään vetävien ihmisten alta.

Seuraavaksi siirrytään oman vaurauden ja kauneuden performointiin. Hiukset on leikattava ja naama puunattava, kulahtaneena ei uutta vuotta saa ottaa vastaan. Ja vaikka kaikki rahat olisivatkin jo menneet juhlaherkkuihin, joita nauttimalla pyritään maksimoimaan onni ja menestys, uusi vaatekertakin on vielä ostettava. Vanhoissa tamineissa uutena vuotena kulkevat vain köyhät. Niin, ja typerät länsimaalaiset.

Vaikka tässä vaiheessa tukka alkaakin olla jo kaikesta kuluttamisesta tiukasti tötteröllä, niin kinkereihin valmistelu on vasta alkumetreillä. On aika siirtyä mahtipontiseen kotien pimppaukseen, johon verrattuna jopa pahimman luokan espoolainen naapurikisailu näyttäytyy esikoululaisten harrastelulta.

Ensin heitetään kaikki turha tavara roskiin, jotta uuden vuoden hyvälle onnelle ja energialle on taas tilaa. Ja jotta onni todellakin löytää oikeasta ovesta sisään, eikä vahingossakaan mene naapuriin, ulko-ovien eteen asetellaan valtavat mandariinipuut ohjaamaan onnea sisään. Tämän jälkeen ulko-ovi koristellaan erinäisillä riipuksilla ja lapuilla, joissa toivotellaan ikuista vaurautta, sopua ja yltäkylläisyyttä. Mitä suuremmat koristeet ja puskat, sen parempi. Tässä onnen ja menestyksen haalimisen mestaruuskisoissa ei mitään jätetä sattuman varaan.

Joten naapureiden esimerkkiä seuraten nakuttelin myös ulko-ovemme kauniin kultaisen kalakoristeen. Ainoastaan oppiakseni, että viestittelin naapureille, että meidän taloudessa oli vaurautta enemmän kun omiin tarpeisiin. Eli että hei vaan kaikki tosserit, meillä menee liian hyvin! Ainakaan perisuomalaisesta vaatimattomuudesta ei minua saa enää syyttää. Tyhmyydestä kylläkin.

Tässä vaiheessa päätinkin lyödä hanskat tiskiin tämän kiinalaisen uuden vuoden osalta. On turha esittää monikulttuurisuuden kulminoitumaa, kun tietotaitoni kiinalaisesta maailmankuvasta rakentuu lapsena luettuihin Tintin seikkailuihin Kiinassa. Ja loput rippeet Kekkoslovakian maantiedon kirjoihin, jotka jo aikoinaan ylsivät mielikuvituksen lennossa jopa Hergén kynäilyjen tasolle.

Mutta jos totiseksi heittäydytään – ihailen kiinalaisessa kulttuurissa suuresti heidän rajatonta uskoaan parempaan tulevaisuuteen. Positiivinen elämänasenne yhdistettynä erinäisiin feng shuin oppeihin, rituaaleihin ja symboliikkaan on omassa käsittämättömyydessään kiehtovaa. Uutenavuotena kun ei lupailla yhtikäs mitään. Ei haikailla tai huokailla menneitä, vaan rohkeasti tehdään ja toimitaan päämääränä uljas uusi tulevaisuus.

Sillä loppuen lopuksi kaikki on kiinni teoista muita kohtaan. Onni kun ei ole onnellisuutta, ellei sitä osaa tai kykene jakamaan. Ja tämä vastavuoroisuuteen rakentuva onnellinen elämä on kaikessa yksinkertaisuudessaan upea. Onnea ei todellakaan pidä ryhtyä jemmailemaan tai kätkemään, vaan se pitää laittaa rohkeasti jakoon. Joten vaikka täällä ollessani en mitään muuta kykenisi sisäistämään, toivon, että tämä elämänfilosofia kulkee kanssani elämäni loppuun asti. Se riittää minulle. Oli tukka edessä tai takana, leikattuna tai ei.