Venäjän oppositio koordinoi

Teksti Antti Rautiainen

Mutta kuka lopulta hyötyy protestien johdon keskittämisestä?

Käsittelin kaksi viikkoa sitten vasemmistorintaman menestystä ”Venäjän koordinaationeuvoston” vaaleissa 20.–22. lokakuuta.

Tällä kertaa käsittelen muita vaaleihin osallistuneita liikkeitä. Koordinaationeuvoston itsensä mukaan lopulta vaaleissa äänesti yli 80 000 ihmistä, joten ne olivat eräänlainen kulminaatio jo viime joulukuun ensimmäisellä viikolla alkaneelle ulkoparlamentaarisen opposition johtajien pyrkimykselle korvata kaikenlainen spontaani liikehdintä tiukasti ylhäältäpäin johdetulla ja hierarkkisella protestilla.

Ehdokkaita valittiin neljältä eri listalta, jotka olivat ”kansalaisten yleinen lista”, ”vasemmistovoimat”, ”liberaalit voimat” ja ”kansallismieliset voimat”. Koordinaationeuvostoon valittiin yhteensä 45 ehdokasta, joista kolmekymmentä ”yleiseltä listalta”, ja lopuista kolmesta viisi ehdokasta kustakin. Äänestäjät saivat äänestää kultakin listalta niin montaa ehdokasta kuin paikkoja koordinaationeuvostossa oli tarjolla, eli yhteensä kaikilla äänestäjillä oli 45 eri ääntä – kaikkia ääniä ei kuitenkaan ollut pakko käyttää. Vaalitapa on vähän kuin listavaali, jossa jokainen äänestäjä saa päättää myös listansa koostumuksen.

Koordinaationeuvoston ideologit valitsivat monimutkaisen vaalitavan, jotta heidän ideoimansa laajapohjainen edustuselin olisi mahdollinen – ”poliittisten” kiintiöpaikkojen tarkoitus oli taata, että Venäjän metropolien opposition kaikki kolme suuntausta ovat edustettuna. Venäjän neljäs oppositiovoima, eli lähinnä Pohjois-Kaukasuksella toimiva islamistinen liike ei tällä hetkellä pyrikään minkäänlaiseen avoimeen toimintaan.

Äänestäjillä oli käytössään kymmenittäin ääniä arvatenkin siksi, että ehdokkaiden välille tulisi suurempia eroja, ja siksi että harvalukuiset opposition julkkikset saisivat helpommin läpi omia suojattejaan. Harva antaa ainoan äänensä tuntemattomalle pelkästään suosituksen perusteella, mutta jos ääniä on kymmeniä, niin suositusten mukaan äänestämisen kynnys on pienempi.

Merkittävä osa talven mielenosoittajien järjestäjistä jättäytyi koordinaationeuvoston vaalien ulkopuolelle. Neljästä Duuman puolueista ainoastaan ”Oikeudenmukaisen Venäjän” edustajia oli mukana, eikä puolue kokonaisuutena osallistunut prosessiin. Duuman ulkopuolisista merkittävistä tekijöistä ulkopuolelle jättäytyivät Jabloko-puolue, kevään presidentinvaaleissa kolmanneksi tulleen Mihail Prohorovin taustajoukot ja kielletyn kansallisbolshevikkien puolueen johtajan Eduard Limonovin ”Toinen Venäjä” -puolue. Ensimmäiset keskittyvät nyt kabineteissa vaikuttamiseen, Limonov taas kaipaisi radikaalimpaa linjaa kuin vaalivilpin vastaiselle protestiliikkeelle vakiintunut.

”Kansalaisten yleisen listan” vaalit voitti ”kansallisliberaali” Aleksei Navalnyi, jonka taustavoimat olivatkin vetovastuussa koko koordinaationeuvoston vaalien organisoimisesta, ja jonka poliittisten visioiden mukaiseksi elin lopulta muodostui. Navalnyin suojatit asettuivat lähinnä ”yleiselle listalle”, josta läpi menneistä ainakin yhdeksän on hänen taustajoukoistaan. Monet selvästi poliittiset toimijat asettautuivat ”yleiselle listalle”, ilmeisesti he uskoivat sen kautta valituksi tulemisen tarkoittavan suurinta legitimiteettiä. Näin liberaalien joukosta tulivat valituksi Garri Kasparov, nimihirviö RPR-PARNAS-puolueen Ilja Jašin ja Boris Nemtsov sekä Jevgenia Tširikova, joka tunnetaan myös Himkin metsän puolustajana.

Myös vasemmistorintaman Sergei Udaltsov valitutti itsensä yleisen listan kautta. Muista yleisen listan kautta valituista voi mainita vaikka Pietarin edesmenneen kaupunginjohtajan Anatoli Sobtšakin tyttären ja seurapiirijulkkiksen Ksenja Sobtšakin, kirjailija Dmitri Bykovin, marraskuussa 2010 hakatun toimittajan Oleg Kašinin, ja Astrakhanin kaupunginjohtajaksi keväällä pyrkineen Oleg Šeinin.

RPR-PARNAS otti paikkoja myös liberaalien kiintiöstä, ja valituksi tulivat puolueen vaikuttajat Sergei Davidis ja Anton Dolgih. Kolmella muullakin liberaalien listalla valituista on kytköksiä tähän liberaalien ties kuinka monenteen yritykseen koota rivinsä, joten RPR-PARNAS on Navalnyin taustajoukkojen jälkeen suurin koordinaationeuvoston vaalien voittaja.

Liberaalit-fraktio ja Navalnyin kannattajat junttasivat koordinaationeuvoston toiseksi sihteeriksi vaaleissa melko huonosti menestyneen Dmitri Nekrasovin, jonka viimeisin päivätyö oli presidentin hallinnossa ja jonka poliittinen tausta on Kremlille lojaalissa oikeistopuolueessa ”Oikeassa asiassa”.

Toinen vallanpitäjien leiristä aivan hiljattain kaduille siirtynyt toimija on ”Oikeudenmukainen Venäjä” -puolueen entinen duuman edustaja Gennadi Gudkov, jonka mandaatti evättiin syyskuussa ”rikosepäilyjen vuoksi”, Kremliä myötäilevien puolueiden äänin. Sittemmin Gudkovin syytteet ovat kaatuneet, mutta toistaiseksi Gudkov ei ole saanut mandaattiaan takaisin. Myös Gennadin poika, toistaiseksi duumassa istuva Dmitri tuli valituksi koordinaationeuvoston edustajaksi yleiseltä listalta.

Vasemmiston kiintiön vaalit voitti ”Himkin panttivanki” Aleksei Gaskarov, absurdilla tavalla. Häntä nimittäin kehotti äänestämään vuosikymmenen uskomattomimman comebackin tehnyt, MMM-finanssipyramidin johtaja Sergei Mavrodi. 1990-luvun kaaoksen symboliksi nousseen Mavrodin finanssipyramidi keräsi lyhyessä ajassa jopa 15 miljoonaa osanottajaa, minkä romahdettua hän piileskeli menestyksekkäästi virkavaltaa vuodet 1995–2003. Vankilassa Mavrodi vietti neljä vuotta, minkä jälkeen hän on määrätietoisesti pyrkinyt vanhalle uralleen, ja myös rahoittajia on löytynyt. Viranomaiset ovat heitelleet kaikenlaisia kapuloita rattaisiin, esimerkiksi Venäjän Kaukoidässä Mavrodin suoramainostus tekstiviestien avulla estettiin. Vuosina 2010–2011 Mavrodin uusi tuleminen kuitenkin alkoi tosissaan.

”MMM-2011” on miehen itsensäkin mukaan pyramidi ”joka voi romahtaa milloin tahansa”. Mielestäni ei ole itsestään selvää, voiko tällaista toimintaa edes pitää epärehellisenä. Oikeastaan kyse on eräänlaisesta uhkapelistä, johon viimeksi liittynyt häviää. Aivan kuten Gunnar Hägglundkin pelasi tietoisesti uhkapeliä ostaessaan WinCapitaa, ja toivoi saavansa voittoa ennen kuin pyramidi romahtaisi. Pitkän jahkailun jälkeen Venäjän viranomaiset kuitenkin päättivät, että katteettomat lupaukset tuotoista ovat rikollista toimintaa, ja Mavrodi etsintäkuulutettiin.

Toukokuusta 2012 asti hän onkin piileskellyt maan alla, MMM-2011:n luukku on laitettu kiinni, ja sen paikalle ollaan kovaa vauhtia pykäämässä seuraavaa pyramidia, MMM-2012:ta. Maan alta käsin Mavrodi ohjailee kymmeniä tuhansia tukijoitaan, joista jotkut ovat melko fanaattisia.

Miksi Mavrodi kehotti tukijoitaan osallistumaan ”koordinaationeuvoston” vaaleihin? Hänen oman ilmoituksensa mukaan tarkoitus oli osoittaa viranomaisille, ettei MMM-projektia pidä vainota, vaan että se voi tehdä valtiovallan kanssa yhteistyötä opposition nujertamisessa. Vaalien järjestäjät puhdistivat ehdokkaita, joilla oli suora MMM-kytkös, mutta erityisesti vasemmiston ja kansallismielisten kiintiön Mavrodin suositukset paljolti määrittelivät.

Kaikki kolme Mavrodin suosittelemaa kansallismielistä menivät läpi, valituista vasemmistokiintiön valituista neljä viidestä oli Mavrodin suosituksia. Sitä minkä perusteella Mavrodi valitsi suosituksensa voi vain arvailla – ilmeisesti kyseessä oli melko lailla sattumanvaraisesti valittuja ehdokkaita, jotka eivät olleet ennakkosuosikkeja, ja joiden näkemyksillä ei ollut Mavrodille juurikaan merkitystä, koska tarkoituksena oli vain osoittaa hänen oma vaikutusvaltansa. Ainoa Mavrodin suositusten ulkopuolelta vasemmiston kiintiöön valittu oli tutkintavankeudessa oleva, Ukrainasta kidnapattu Leonid Razvozžajev, jonka tapausta käsittelin kaksi viikkoa sitten.

Vasemmistovoimien listan vaalin pyytämättömällä Mavrodin avustuksella voittaneen Gaskarovin tausta on anarkisti- ja antifasistiliikkeessä, mutta hänen vaaliohjelmansa ei ole mitenkään erityisen anarkistinen. Tavallaan Gaskarov kuuluu hämmästyttävään ”venäläisen sosiaalidemokratian” ilmiöön. Sosiaalidemokraateiksi ovat Venäjällä julistautuneet Mihail Gorbatšev, Jabloko-puolueen Grigori Javlinski, Pussy Riot ja murhattu ihmisoikeusasianajaja Stanislav Markelov.

Sosiaalidemokratian kanssa ovat flirttailleet myös monet vallanpitäjät, kuten Yhtenäinen Venäjä -puolueen johtokunnan jäsen Andrei Isajev. Lisäksi tunnen erään demarin, joka istuu jo toista kertaa vankilassa syytettynä natsien pieksemisestä, ja toisen, joka joutui pakenemaan ulkomaille samanlaisista syistä. Venäjällä on siis sosiaalidemokraatteja laidasta laitaan, ja kyseessä voi hyvinkin olla maan suosituin aate.

Miksi Venäjällä ei sitten ole mitään vakavasti otettavaa sosiaalidemokraattista puoluetta? Siksi että sosiaalidemokraattinen puolue voi syntyä vain alhaalta ylöspäin, massiivisen ja yhtenäisen työväenliikkeen poliittiseksi (ja myös sen poliittista riippumattomuutta tukahduttavaksi) siiveksi. Valtionyrityksissä, virastoissa ja suurimmissa vientiyrityksissä riippumattoman työväenliikkeen tukahduttaa neuvostoajoilta periytyvä FNPR-liitto, pk-yrityksissä ammattiyhdistysliike ei nykyään juhli missään päin maailmaa, ja erityisen vähän Venäjällä jossa työvoiman vaihtuvuus niissä on aivan erityisen suurta.

Vallanpitäjät eivät tarvitse sosiaalidemokraattista puoluetta, joka ei seiso minkään päällä, oppositiohenkiset demarit tukevat joko KPRF:ää tai Jablokoa tai ulkoparlamentaarisia liikkeitä. KPRF:lle neuvostonostalgia on kuitenkin tärkeä osa brändiä, ja Jabloko on riippuvainen liike-elämästä, joten kumpikaan niistä ei koskaan tule muuttumaan sosiaalidemokraattiseksi puolueeksi.

Näin ollen sosiaalidemokraatit voivat päätyä Venäjällä vähän mihin tahansa, nuoret ja toimintaa haluavat sellaiset päätyvät antifaan ja jopa anarkistiliikkeeseen.

Pääosa antifasta kuitenkin suhtautui koordinaationeuvoston vaaleihin välinpitämättömästi, Moskovan anarkistit tuomitsivat vaalit, tosin vaaleihin osallistumista ajavia soraääniäkin kuului.

Anarkistien kritiikki kohdistui äänestäjien yksityisyyden suojaamisen puutteita, koordinaationeuvoston valtuuksien epämääräisyyttä, henkilökeskeisyyttä ja ennen kaikkea hierarkkisen johtamisen ja edustuksellisuuden haitallisuutta vastaan. Edustuselimet nähtiin taka-askeleina ”Occupy Abain” suoraan demokratiaan verrattuna.

Gaskarov ihmettelikin itse, kuka häntä lopulta äänesti, koska hänen omassa lähipiirissään häntä tuki aniharva. Tukea tuli selvästi myös Mavrodin leirin ulkopuolelta, koska hän sai enemmän ääniä kuin kukaan muu Mavrodin suosittelema ehdokas.

Mavrodin poliittinen temppuilu ei kuitenkaan lopulta ollut merkittävin koordinaationeuvoston vaalien legitimiteettiongelma. Suurin kysymysmerkki on, miksi neuvostoon pääsi niin paljon lähes täysin tuntemattomia ihmisiä Navalnyin tukijoukoista. Tämä on erityisen hyvä kysymys, koska Navalnyi oli vaalien pääideologi ja tekninen toteutus oli hänen porukkansa vastuulla.

Navalnyin suositukset voivat merkitä paljon, mutta eivät niin paljon että täysin tuntemattomat voisivat yltää lähes tasatulokseen Venäjän suosituimman bloggaajan Rustem Adagamovin kanssa. Koordinaationeuvoston vaalit antoivat myös hyvin erilaisia tuloksia kuin kaksi suurinta äänestystä oppositiomielenosoituksien puhujista. Epäilyttäviä ovat lähinnä ”kansalaisten yleisen listan” äänestystulokset, muilla listoilla Navalnyin ehdokkaita ei sitten ollutkaan. On vaikeaa sanoa, kenen kustannuksella Navalnyin suojatit pääsivät sisään, mutta esimerkiksi nationalisteja ei lopulta päässyt lainkaan läpi yleislistan kautta.

Toisaalta, lopulta koordinaationeuvostoon pääsivät aika lailla kaikki mitenkään merkittävät ryhmät, joita nämä vaalit ylipäätänsä kiinnostivat. Ongelma on ennemminkin voimasuhteissa kuin edustavuudessa sinänsä, enkä usko että vaalit olivat esimerkiksi epärehellisemmät kuin viime joulukuun duumanvaalit tai presidentinvaalit.

Lisäksi koordinaationeuvosto kokoontuu vain kerran kuukaudessa, ja tähän asti se on käsitellyt pelkästään muodollisuuksia ja seuraavan suurmielenosoituksen järjestämistä. Vaikuttaa siltä, että siitä ei tule koskaan mitään muuta kuin mielenosoituksien järjestyselin, eikä se välttämättä pysty estämään riippumattomia sosiaalisia protesteja siinä määrin kuin koordinaationeuvoston kaapanneet toimijat ehkä toivoisivat.

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta & Anarkiaa 2019
Etnosoi 2019