Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Varpu Lotvonen
Yhdysvaltain presidentinvaalit on ohi ja minun bloggailuni päättyy.
On ollut sekä mielenkiintoista että surullista seurata Yhdysvaltain poliittista keskustelua ja presidentin tekemistä, sillä Yhdysvallat pitää itseään usein vapauden ja demokratian mallimaana.
Mutta millaista esimerkkiä antaa järjestelmä, jossa vain kaksi vanhinta ja rikkainta puoluetta otetaan vakavasti, jossa voittaneen ehdokkaan budjetti on 623 miljoonaa dollaria ja jossa näiden kahden puolueen kampanjointi on häijympää ja likaisempaa kuin ehkä missään muualla? Sitä paitsi 57,5 prosentin äänestysaktiivisuudella on turha leuhottaa.
Kerran vanhempieni kanssa skypetettyäni kerroin J:lle, mitä Suomen kansalaiskeskusteluun kuuluu ja hän oli ihmeissään: Ei heillä vain ole mitään yleisiä keskusteluja, joita käytäisiin lehtien palstoilla ja television asiaohjelmissa, vaikka ehkä pitäisi olla. Hänen mielestään oli upeaa ja erikoista että Suomessa voidaan käydä laajoja keskusteluja kaikenlaisista guggenheimeistä ja vesivoimahankkeista.
Yhdysvalloissa keskustelun puutteeseen vaikuttaa epäilemättä skaala. Pelkästään Alaskan sisälle mahtuisi noin 4,5 Suomea, eivätkä Alaskan kuumat kysymykset todennäköisesti kiinnosta Washingtonia pätkän vertaa, saati Floridaa. Skaala ei puolestaan selitä sitä, miksi myöskään koko kansaa koskevat asiat, kuten kansalaisoikeuksien kaventuminen, eivät herätä laajaa keskustelua.
Poliittiseen kulttuuriin vaikuttaa epäilemättä myös koulutuksen puute. Yhdysvalloissa valtaosa kansasta ei koskaan käynyt korkeakouluja, toisin kuin Suomessa, jossa korkeakoulutusta on helposti saatavilla.
Toisinaan mietin, vertautuisivatko Yhdysvaltain presidentinvaalit galaktisen presidentin virkaan kirjassa Linnunradan käsikirja liftareille, paitsi että toisin kuin galaktisella presidentillä, Yhdysvaltain presidentillä on varsin paljon valtaa. Galaktisen presidentin pääasiallisena tehtävänä Käsikirjassa oli vetää huomio pois siitä, kuka oikeasti päättää asioista. Ja niinhän se on Valkoisessa talossakin, ainakin jossain mielessä, vaikka ei paksuimpiin salaliittoteorioihin uskoisikaan. Presidentin, tuon demokratian kansikuvapojan taustalla on kuitenkin neuvonantajia, lobbareita, suuryhtiöitä, liberaalikapitalistinen hegemonia, kansa, media – ja villimpien spekulaatioiden mukaan avaruusliskoja.
Yhdysvalloissakin kuitenkin ruohonjuurissa kuhisee ja vaikuttaa siltä, että kansalaisaktiivisuus on lisääntymässä, samalla kun nettimediat tavoittavat enemmän ja enemmän ihmisiä. On mielenkiintoista seurata, aletaanko vaikkapa kolmansien puolueiden ehdokkaita ottaa aiempaa vakavammin kansalaisaktivismin seurauksena.
Hyvältä ei vielä näytä. Alaskassa libertaaripuolueen Gary Johnson sai 2,5 prosentin kannatuksen, ja minun suosikkini Jill Stein sai vain 0,98 prosenttia kaikista äänistä, mutta toivoa kai aina on.
P.S. Kirjoitin aiemmin Paul Ryanin p90x-treeniohjelmasta, josta arvelin tulevan kuumaa kamaa. Nyt se onkin Google Trendsin mukaan vahvasti nousevien ilmiöiden joukossa.
