Valtameri kasvihuoneessa

Teksti Maria Haanpää

Ilmastouutisia 24.–30.1.

Auringon aktiivisuus vaihtelee hyvin monenmittaisten ajanjaksojen puitteissa. Yksi tutuimmista lienee noin yhdentoista vuoden mittainen auringonpilkkusykli, jossa ollaan nyt siirtymässä minimistä yhä vilkkaampaan toimintaan.

Auringon aktiivisuudessa on ollut myös hieman pidemmän aikavälin nousua 1900-luvun aikana. Kyseisen vaihtelun arvellaan kääntyvän kohta taas vaimenemisen suuntaan. Tässä tilanteessa herää tietenkin kysymys: Voisiko auringon heikompi aktiivisuus kompensoida ihmisen aiheuttamaa ilmaston lämpenemistä merkittävässä määrin?

Met Officen ja Readingin yliopiston tutkijat Britanniassa ovat nyt arvioineet, miten auringon toiminta tulee muuttumaan pidemmän päälle tämän vuosisadan aikana ja miten suuri vaikutus sillä voisi olla maailman ilmastoon.

Tutkijat arvelevat, että seuraavan yhdeksänkymmenen vuoden aikana aurinko muuttuu yleisesti ottaen vähemmän aktiiviseksi, mutta muutos on suhteellisen pieni. Todennäköisimmin aurinko hiljenee tasolle, joka vastaa 1800-luvun alussa sattunutta Daltonin minimiä. Sen globaali-ilmastoa viilentävä vaikutus olisi vähäinen, vain noin 0,08 celsiusastetta.

Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että auringon aktiivisuuden vaihteluista ei ole odotettavissa apua ilmastonmuutoksen hillitsemiseen, vaan ihmiskunnan on muutettava omaa toimintaansa. Jos emme välitä tästä tarpeesta, saatamme aiheuttaa vuoteen 2100 mennessä kolmekymmenkertaisen lämpenemisen verrattuna aurinkovaihtelun viilentävään vaikutukseen.

Tutkijat arvioivat myös, että jos aurinko alittaisi jopa Maunderin minimin aktiivisuustason – minkä todennäköisyys on tällä vuosisadalla noin kahdeksan prosenttia – sen ilmastoa viilentävä vaikutus olisi vain 0,13 celsiusastetta. Maunderin minimillä tarkoitetaan suunnilleen vuosia 1645–1715, jona aikana auringonpilkkuja havaittiin ennätyksellisen vähän.

Todennäköisyyslaskelmat auringon toiminnasta lähitulevaisuudessa perustuvat havaintoihin ja rekonstruktioihin siitä, miten aurinko on käyttäytynyt viimeisen yhdeksäntuhannen vuoden aikana.

Auringon toimintaa 14.10.2011 avaruudesta kuvattuna. Osa tällaisesta säpinästä erottuu auringonpilkkuina näkyvän valon aallonpituuksilla; vertaa tähän kuvaan. (Kuva: NASA/SDO/Creative Commons)

Aurinkotutkimus on hyväksytty julkaistavaksi Journal of Geophysical Research -lehdessä. Siitä uutisoivat muun muassa Reuters, The Guardian, Edie.net ja suomalainen CO2-raportti.

Ilmakehässä olevat kasvihuonekaasut vähentävät lämmön säteilemistä maapallolta avaruuteen. Maapallon säteilytase on nykyisellään siten epätasapainossa, että energiaa poistuu vähemmän kuin saapuu. Erotukseksi jäävästä ”ylimääräisestä” energiasta iso osa varastoituu lämpönä maailman valtameriin.

Maapallon säteilytaseesta ja valtameriin varastoituneesta lämmöstä on nyt laadittu uudet laskelmat, jotka koskevat vuosia 2001–2010. Aineistona oli ilmakehän yläosista satelliiteilla tehtyjä havaintoja saapuvan ja lähtevän säteilyn määrästä, sekä merivedestä jopa 1800 metrin syvyydestä suoraan mitattuja lämpötiloja.

Analyysin mukaan maapallon säteilytase on ollut tasaisen ylijäämäinen vuosina 2001–2010. Koko vuosikymmenen ajan tätä ylijäämää on siirtynyt valtameriin noin 0,5 watin teholla neliömetriä kohti, eikä ilmiö osoita hiipumisen merkkejä.

Valtameriin sitoutunut lisälämpö on kaikkea muuta kuin poissa pelistä. Tämä ylimääräinen energia päätyy aikanaan takaisin ilmakehään ilmastoa lämmittämään.

Tutkimus julkaistiin Nature Geoscience -lehdessä. Siitä kirjoitti ABC.

Kommentoi Facebookissa
Olutposti 2019
Nauti tyhjyydestä