Talvi on urheilun aikaa

Kirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Satu Taskinen

Eikä sattumia ole.

Lapsena löysin ympäriltäni riemastuttavia elämää järjestäviä sattumia. Niin alkoivat viikonpäivät saada nimensä ja viikot muotoaan.

Pelkäsin ensin sattumien joskus häviävän, mutta päinvastoin ne tuntuivat ajan kuluessa lisääntyvän.

Hyvä esimerkki oli televisio-ohjelma.

Lauantai oli se päivä, jolloin odotin televisio-ohjelmalta eniten. Siinä oli toivorikkaana olohuoneessa saunan käyneenä limun ja sipsien kanssa odottamassa, että mitäpä sitten, ja juuri lauantaina saattoi käydä niin, että ei mitään. Ei kerta kaikkiaan mitään. Kanavilla oli parhaimmassa tapauksessa tylsiä show-ohjelmia tai sitten vielä tylsempiä uusintoja huonoista elokuvista, joita hädin tuskin pystyi pakottamaan itsensä katsomaan kerran, saati sitten monta kertaa.

Ilmiö alkoi toistua viikosta viikkoon.

Tajusin, ettei kysymys ollut sattumasta, vaan siitä, että televisio-ohjelmistoja laativat henkilöt olivat ihmistuntijoita ja neroja. Mikään siinä ei ollut sattumaa. Järjestys ja elämää ohjaava muoto alkoi hahmottua mieleeni.

Aloitetaan tiistaista. Tiistai on television viikko-ohjelmassa ainoa jotakuinkin huomiota herättämätön päivä, ja niin kuuluu ollakin. Onhan juuri selvitty maanantaista ja sen illan pelottavista burn out -dokumenteista, Täydelliset naiset -sarjasta ja järkyttävästä Greyn anatomiasta. On aika nähdä jotain normaalia ja tasapainottavaa, esimerkiksi tutustua luontoon eri maiden eläimiä tai sitten ihan nuoria ihmislapsia tuoreina vanhempina esittelevissä sarjoissa.

Keskiviikkokin on vielä melko neutraali, vaikkakin siinä jo pieni jännittyneisyys alkaa kuultaa taustalla. Ensin päivällä juoksutetaan kaikki tavalliset harmittomat ostosohjelmat ja saippuasarjat, joissa ihmisiä tulee ja menee, välillä katoaa ja nousee kuolleista. Mutta illalla sama toistuu vakavammissa merkeissä ohjelmassa, jossa etsitään todella kadonneita ihmisiä. Toisella kanavalla samasta aiheesta, mutta hieman toisesta kulmasta: maajussi etsii vaimoa. Keskiviikon viesti on: älkää hukatko toivoa. Jossain on joku ja me olemme kaikki samassa veneessä. Tätä viestiä korostavat illan elokuvat Tootsie, Zorro ja Parfyymi.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos loppuu

Mutta jo torstaina tavallisuus ja turvallisuus ovat kadonneet tyystin. Samaan aikaan, kun yhdellä kanavalla valtakunnan kauneimmat ja persoonallisimmat tytöt kilvoittelevat huippumallin tittelistä, toisaalla illan myöhäisohjelmassa kulttuuripoliittinen kabaree jo lähinnä riehuu osoittaessaan sormella yhteiskunnallisia epäkohtia ja älyttömyyksiä. Olisi jo aika muuttaa jotain! Torstai on sananmukaisesti toivoa täynnä.

Maanisen kauden jälkeen seuraa usein depressio. Niinpä perjantain päähenkilö on emotionaalisesti häiriintynyt ja sairautensa takia tavallaan suojatyöpaikassa toimiva etsivä Monk. Hän tekee työnsä hyvin, mutta kärsii ja on surullinen. Se kaikista tärkein, rakkaus, puuttuu. Toisaalla miljonääripelin viesti on: raha ei ole kaikkea, mutta kyllähän se piristää.

Lauantai onkin sitten se televisiollisesti hirvittävin ja illuusioiden tyhjänpäiväisyyden paljastava päivä, johon tuskin kannattaa enää syvällisesti palata. Se vain muistuttaa siitä vaatimuksesta, että television katselun sijaan ihmisen kuuluisi olla jossa ulkona, iloisena toisten ihmisten parissa eikä tuijottaa show-ohjelmaa, jossa simuloidaan olohuoneeseen yhteisöllisyyden tunnetta kuvaamalla tuhatpäisten yleisöjen edessä esiintyviä artisteja.

Uhallakaan sitten ei kuitenkaan mennä ulos. Ei. Istutaan siinä vaikka väkisin yöpuvussa ja ollaan salaa tyytyväisiä, ettei tarvinnut meikata ja tällätä, kun ei se kuitenkaan mitään edes hyödyttäisi. Mikä sitten auttaa voimattomuuteen ja epäonnistumisen tunteeseen paremmin kuin puhdistava katarttinen urheilu? Ei mikään. Ylös ulos ja lenkille. Sinne katoavat murheet ja liikakilot. Niinpä sunnuntai on aamusta iltaan täynnä hiihtoa, ampumista, hyppimistä, tanssimista, hikeä ja kyyneleitä.

Sunnuntaina ihmisen syvällisesti tuntevat ohjelmistolaatijat ammattitaitoisesti puskevat ja piiskaavat, parhaansa mukaan auttavat sohvalla makaavan perunaksi muuttuneen ja enää harvoin elämän tarkoitusta kyselevän ihmisen aina uuteen (mäki)viikkoon.

Tämä kaikki tuli mieleeni nyt taas Schladmingin ilta-slalomin yhteydessä.

Kommentoi Facebookissa
satu taskinen