Teksti Peristerakis

Joulukuun kapina ei vaadi oikeutta, vaan huutaa vapautta.

Kello on 11 aamupäivällä. Pääministeri Jyrki Katainen kävelee ulos Hietaniemen hautuumaalta tummanpuhuvassa joukossa kohti parkkipaikalla odottavia mersuja. Hän on työntänyt kouransa syvälle mustan poplarin taskuihin.

Laitanpa lämpimän glögikupposen ennen linnanjuhlia, onhan siinä tovi aikaa. Onkohan Mervi jo silittänyt juhlahousut? Entä tytöt? Kai mummu ja ukki ovat jo tulleet? Täytyypä muuten napata kotimatkalla mantelilastuja huoltoasemalta ja Yrjölle saunakalja. Salillekin pitäisi ehtiä, onneksi sentään tuli tilattua stokkalta kalkkunaa sen ainaisen kinkun sijaan. Ei pidä ratketa ryyppäämään tänään, tulee taas vaan riitaa kotona. Ajoissa kotiin ja dam-di-dam-di-dam.

Samaan aikaan Kreikan Ateenassa joukko viidentoista ikäisiä yläasteopiskelijoita marssii Ippokratous katua alas kädet kyynärtaipeista yhdessä muodostaen tiukkaan pakatun ryhmän. He karjuvat mennessään iskulauseita, tytöt ja pojat yhteen ääneen: ”Kusipäät, kusipäät, lastentappajakytät!”. Akademias-kadun kulmassa notkuvat mellakkapoliisit ottavat muutamia askeleita etäämmäksi ja hamuilevat naarmuisia muovikilpiään koululaisten pauhatessa ohi. Huudot voimistuvat ja keskisormet nousevat. ”Pian laskee aurinko! Kytät, siat, murhaajat!” Nuoret liittyvät muiden opiskelijoiden tuhatpäiseen joukkoon Panepistimion metroaseman edessä.

Kun puolen päivän kieppeillä Suomen hallitus osallistuu itsenäisyyspäivän ekumeeniseen jumalanpalvelukseen Helsingin Tuomiokirkossa, Ateenassa opiskelijat ja poliisi ottavat yhteen lähellä Omonian aukiota. Mellakoitsijoista nuorimmat ovat kahdentoista korvilla, huivit peittämässä kasvoja, kourissaan kiviä ja keppejä, valmiina paiskaamaan ne poliiseja kohti, pohtimatta hetkeäkään minkälaisen avio-onnen he pahimmillaan tuhoavat polttopulloillaan.

”Poliisit eivät ole työläisten lapsia, vaan herrojen koiria!” Mellakka on nopeasti ohi ja teinit kaasutettu pois sivukaduille. Yhdeksäntoista pidätettyä Ateenassa, ennen kun arkkipiispa Mäkinen on saanut ajettua edustuskristityt ulos Jumalan huoneesta Senaatintorin pakkasilmaan.

Myöhemmin illalla Suomen poliittinen eliitti, kulttuurin kerma ja talouselämän porsaat – he jotka ovat pitkälle vastuussa siitä, minkälaista on suomalainen todellisuus vuonna 2012 – laahustavat erinomaisuuden hymy ympäri korvia presidentti Sauli Niinistön kekkereihin.

Kaksi ja puoli miljoonaa televisiota tuuttaa spektaakkelia kotitalouksiin ympäri valtakuntaa. Iltalehtien verkkouutiset päivittyvät minuutin välein kertoen, miltä booli maistuu, kuka lusikoi ja kenen kakkua. Sofi Oksanen paiskaa risut rastoissa räpylää kaljanhajuisen Hakkaraisen Teuvon kanssa, Vanhanen hypistelee elinkeinoelämän ojentamaa lämmintä kättä, Sipe Santapukki uudessa smokissaan harmittelee uutiskameroille olevansa bileiden ainut punkkari ja Kike Elomaa työntää kieltä häntä tanssittavan kadetin korvaan.

Samaan aikaa Kreikan vasemmistoryhmät aloittavat marssinsa kohti parlamenttitaloa. Anarkistit ovat kutsuneet koolle oman mielenosoituksensa. Moottoripyöräpoliisi hyökkää kokoontumispaikalle ja ajaa anarkistit korttelin päähän pakottaen heidät liittymään vasemmiston marssiin. Kulkue ohittaa parlamenttiaukion, jonka sadat mellakkapoliisit ovat sulkeneet. Kun marssi palaa lähtöpisteeseensä, irtautuu parituhatpäinen joukko siitä kohti Exarcheiaa tuikaten mennessään roskalaatikot palamaan. Kymmeniä barrikadeja kyhätään kaduille ja risteyksiin. Pian kuuluvat ensimmäiset poliisin heittämien tainnutuskranaattien räjähdykset ja kitkerä kyynelkaasu leviää palavan muovin ja kotitalousjätteen käryn sekaan.

Poliisit yrittävät epätoivoisesti hajottaa mellakkaa. Lukuisten kyynelkaasukranaattien turvin he ottavat kaupunginosan aukion haltuunsa, mutta saavat niskaansa kymmenien polttopullojen sateen ja joutuvat vetäytymään pikkukujien suojiin, jonne heidät ajetaan kivien, pullojen ja baarikalusteiden lentäessä. Tämä tapahtuu illan aikana neljä kertaa. Yön myötä väki kuitenkin vähenee ja poliisit saavat ajettua loput huppupäiset ihmiset hajalleen. 78 pidätettyä, muutama loukkaantunut ja yksi pahasti pahoinpidelty siviilipoliisi. Arvioitteni mukaan yli 200 litraa bensaa lensi illan aikana puolen litran kerta-annoksissa kohti poliiseja.

Siinä vaiheessa kun stadin laskuhumalaiset horjuvat rautatieaseman taksitolpalle toisiaan kaulaillen ja Eldankajärven jäätä hoilaten, Exarcheia on jo hiljainen. Näkymä on kuin sodan jäljiltä. Kadut ovat kivenlohkareiden ja lasinsirujen peitossa. Jossain savuaa puoliksi palanut auto. Silmiä kirvelee ja ilma on kaikkien kemikaalien jäljiltä vaarallista hengittää.

*

Siirrytään neljä vuotta ajassa taaksepäin. On kuudes joulukuuta 2008. Kaukana pohjoisessa, Helsingin-linnassa tanssitaan parhaillaan Halosen pillin mukaan. Ateenassa on tavallinen lauantai-ilta. Vähän jälkeen yhdeksän kaksi poliisia parkkeeraa autonsa sosiaalidemokraattisen Pasok-puolueen toimiston eteen Exarcheian kaupunginosassa.

Poliisit Epaminondas Korkoneas ja Vasilis Saraliotis kävelevät ripeästi alas Navarinou-katua etsien nuorisojoukkoa, joka vain muutama minuutti aikaisemmin huuteli heille törkeyksiä ja potki poliisiauton kylkeä heidän partioidessa lähikadulla. He löytävät teinijoukon hiljaiselta Tzavella-kadulta. Herjoja ja huutoja vaihdetaan puolin ja toisin. Jotain lentää kohti poliiseja. Epaminondas Korkoneas vetää aseen esiin ja ampuu kaksi varoituslaukausta ilmaan. Kolmannen hän tähtää nuoria kohti. Ilmaan heitetty muovipullo putoaa pistoolimiehen jalkoihin. Yksi pojista kaatuu maahan. Teinien huudot muuttuvat hetkessä hätääntyneiksi. Poliisit pakenevat paikalta.

Nuoret raahaavat maahan tuupertunutta ystäväänsä suojaan Mesologgiou-kadun kulmaa. Musta ruudulliseen flanellipaitaan ja farkkuliiveihin pukeutunut Alexandros Grigoropoulos, ikä 15 vuotta, makaa liikkumattomana maassa. Hän on kuollut.

Tunnin päästä raivostuneet väkijoukot ottavat yhteen poliisin kanssa ensin Exarcheiassa sitten muissakin kaupunginosissa sekä Ateenan lisäksi 27:ssä muussa kaupungissa ympäri Kreikkaa. Aamuun mennessä 24 poliisia on sairaalassa, 31 kauppaa, 9 pankkia ja 25 autoa poltettu. Tämä pelkästään Ateenassa. Mellakat jatkuvat kaikkiaan yli 3 viikkoa.

On aika nopeasti selvää, ettei kadulle mennä pelkästään vaatimaan johtajilta syyllisten tuomitsemista ja oikeutta. Alexiksen kohtaloon kiteytyy paljon radikaalimpi vaatimus: keskitetystä vallasta, korruptoituneesta parlamentarismista, kapitalismista ja sen kulttuurista halutaan kokonaan eroon.

15-vuotias Alexandros Grigoropoulos kuoli 6.12.2008 poliisin luoteihin Ateenassa. Kuvassa Kreikan poliisin 1985 ampuma, niin ikään 15-vuotias Michalis Kaltezas.

*

Mistä joulukuu 2008 tapahtumissa on oikeastaan kyse?

Kapinoissa keskeisimpään rooliin nousee nuoriso, jonka osallistuminen yhteenottoihin poliisin kanssa on ennennäkemätöntä. Räjähdysaltis nuoriso edustaa todellista oppositiota loputtomien poliittisten puheenvuorojen ja helposti eliitin kaapattavissa olevan ”aikuismaisen” maltillisuuden ja harkinnan kulttuurissa. Kulttuurissa, joka – kaikista sanoista huolimatta – ei ole aikoihin vapauttanut ketään. Päin vastoin. Sen sijaan se on luonut entistä hienostuneempia hallinnan ja alistuksen muotoja, joita ilman ihmistä ei periaatteessa ole edes olemassa.

Lapsi ei synny ilman valtiota, hänellä ei ole nimeä eikä identiteettiä ilman valtiota, hänellä ei ole ihmisarvoa ilman valtion lakeja, hän ei opi lukemaan tai laskemaan ilman valtiota, hän ei voi tehdä työtä, tyydyttää perustarpeitaan tai edes kuolla ilman valtiota. Lähes jokainen elämän osa-alue on ylhäältä määritelty ja kytketty hallinnan autoritaarisiin rakenteisiin, jotka kaikista mahdollisuuksista huolimatta ovat ainoastaan tietynlaisia. Omaa elinpiiriä voi laajentaa vain rahalla, jolla voi hankkia elämäänsä uusia hallinnan muotoja.

Alexiksen sukupolvelle heidän vanhempien edustama keskiluokkainen maailma työläisinä, veronmaksajina, kuluttajina, ydinperheenä tai ohjelmoidun oloisina hyöty-yhteiskunnan tuotteina, joiden elämä on banaalia televisiosta opittujen tarinoiden toistoa, on pois suljettu vaihtoehto.

Koska vanhemmat, opettajat tai poliitikot eivät pysty antamaan edes käypää unelmaa, jäljelle jää kapina, joka nähdään ainoana keinona irtautua kontrollin kulttuurista, jossa jotakuinkin kaikki vapaus on korvattu oikeuksilla ja hallinnoinnilla. Ainoa mahdollisuus on laittomuuksissa ja lyhyissä kamppailun hetkissä, jolloin käydään organisoitumattomasti lakia ja järjestystä vastaan. Ja jos vapaus on konflikti, niin logiikan sääntöjen mukaan silloin myös konflikti on vapaus. Valtion tehtävä on taas turvata ja ylläpitää olemassa olevaa valtaa. Alexiksen murha paljastaa alastomimmillaan tämän vastakkainasettelun.

Joulukuun 2008 kapina ei vaadi oikeutta, vaan huutaa vapautta. Oikeuden jakajilta ei pyydetä parempaa oikeudenmukaisuutta, vaan heistä halutaan kokonaan eroon. Tätä anarkistista vaatimusta todistavat monet horisontaaliseen päätöksentekoon perustuvat projektit, jotka saavat alkunsa joulukuun tapahtumista. Lukuisia uusia liikkeitä syntyy aina syndikalistisia ammattiliittoja myöten. Piraattiradioasemia perustetaan. Taloja vallataan ja kansankeittiöt alkavat tarjoamaan ilmaista ruokaa. Monissa kaupunginosissa ryhdytään pitämään asukkaiden yleiskokouksia. Joitain maatila- ja viljelyprojekteja sekä talkoohankkeita käynnistetään. Ja niin edelleen.

Kaikkiaan Alexiksen murhaan liittyy niin paljon sosiopoliittisia merkityksiä, että ei ole liioiteltua sanoa koko kreikkalaisen radikaalipoliittisen liikehdinnän kokevan uudelleensyntymän sen seurauksena. Nuorison uhosta kuoriutuu kokonainen antagonistinen liike. Tosin nyt – 2012 – sen pään ovat sekoittaneet uusnatsit ja velkakriisi, kuin sattumalta.

*

Miten tämä liittyy linnanjuhliin? Pitkän kierteen kautta. Kreikkalainen kapina uhmaa vaatimuksillaan kaikkea sitä, mitä Alexiksen murhan vuosipäivänä Suomessa ja suomalaisessa todellisuudessa linnaan ahtautunut juhlakansa edustaa. Tätä vapauden tahtoa ei kannata mitätöidä paikalliseksi ilmiöksi ja kuitata sitä ylimielisellä valheella pohjoisesta oikeusvaltiosta, jossa valta on viisas ja oikeudenmukainen ja korruptio minimaalista – Kreikkaa vastaava keskitetyn vallan ja poliittisen keinottelun kulttuuri on myös Pohjois-Euroopassa.

Entä jos Suomessa tapahtuisi jotain vastaavaa?

Näen sieluni silmin huolestuneen näköisen Päivi Räsäsen Eduskuntatalon aulassa pahoittelemassa tapahtunutta. Sisäministerin puheenvuoron keskiöön nousee sanat huliganismi ja harmillisen epäonninen voimankäyttötilanne, jossa poliisi kuitenkin käyttäytyi täysin toimivaltansa puitteissa. Jyrki Katainen moittii nuorisoa ärsyttävän isälliseen tyyliin: ”Kyllä tässä nyt kaikkien täytyy pitää kiinni yhdessä sovituista säännöistä”. Presidentti Niinistö päivittelee syrjäytymisen aiheuttamia lieveilmiöitä ja on valmis laatimaan uuden syrjäytymisenehkäisemisraportin nimeltään Syyrappi.

Kokoomusnuoret ehdottavat sosiaalitukien lakkauttamista, persujen taholta vaaditaan niskalaukausta kaikille rettelöitseville punavihermädättäjille ja Supo tekee varmuuden vuoksi muutaman laittoman kotietsinnän Tampereen Pispalassa. Suomen kansalla tämä on tietenkin kansalaiskeskustelun paikka, joka tarkoittaa sitä, että se siunaa loputonta alistettua keskiluokkaa tuottavien vaikuttajien lausunnot ainoana totuutena. Ja asia on seuraaviin linnanjuhliin mennessä unohdettu.

Alexandros Grigoropoulosin muistolaatta Exarcheiassa.

Solidaarisuusviesti Saksasta.

Joulukuun 2008 innoittamaa katutaidetta.