Pintapuolista jääiloa

Teksti Maria Haanpää

Ilmastouutisia 1.5.-7.5.

Arktisen merijään keskimääräinen ala oli viime kuussa lähellä mittaushistorian huhtikuista keskiarvoa. Jäisen meren ala oli nyt keskimäärin 14,73 miljoonaa neliökilometriä. Se on vain 270 tuhatta neliökilometriä vähemmän kuin vuosien 1979-2000 huhtikuiden keskiarvo.

Jään suhteellinen paljous jäänee lyhytaikaiseksi. Keskiarvon tuntumassa pysyttiin nyt, kun jääala pieneni ensin hitaasti huhtikuun ensimmäisen kolmen viikon ajan ja nopeasti vasta viimeisellä viikolla. Suuri osa tämänhetkisestä merijäästä on nuorta ja ohutta. Kesäkauden kuluessa tullaan epäilemättä näkemään sen nopeaa sulamista.

Beringinmerellä oli huhtikuuussa 2012 edelleen selvästi keskiarvoa enemmän jäätä, kuten jo tammikuusta lähtien. Alaska Dispatch kertoo, että sikäläiset Pribilofsaaret ovat olleet jään ympäröiminä tänä talvena ennätykselliset 103 päivää. Edellinen ennätys oli 100 päivää. Beringinmeren tämäntalvinen jäärunsaus on seurausta alueella vallinneista alhaisista lämpötiloista ja pohjoistuulista.

Pidemmällä aikavälillä tapahtuneessa arktisen merijään vähenemisessä ei ole kyse pelkästä luonnollisesta vaihtelusta, toteaa taas yksi uusi tutkimus. Tällä kertaa tutkijat analysoivat vuodesta 1953 alkaen kerättyjä merijäähavaintoja. Heidän mukaansa jo pelkkä havaintoaineisto riittää osoittamaan, että jääkatoa aiheuttaa jokin ulkoinen syy. Luonnollisen vaihtelun ja ulkopuolelta tulevan lineaarisen trendin yhdistelmä selittää jääolojen muutoksen hyvin.

Entä mikä tuo ulkopuolelta tuleva lineaarinen trendi voisikaan olla? Tutkijoiden mukaan vain ilmakehän noussut hiilidioksidipitoisuus on tässä yhteydessä fysikaalisesti uskottava selitys. Arktisen merijään vähenemisen ei havaittu korreloivan auringon aktiivisuuden, tuuliolosuhteiden, tulivuorenpurkausten, valtameren lämpövirtausten eikä kosmisen säteilyn kanssa.

Merijäätutkimus julkaistiin Geophysical Research Letters -lehdessä. Siitä uutisoivat SciencePoles ja Climate Progress.

Matalapaineen pyörre Pohjoisen jäämeren yllä, Kuningatar Elisabetin saarten pohjoispuolella. (Kuva © NASA/Jeff Schmaltz)

Pohjoisen jäämeren vähenevä jäisyys voi harventaa myrskyjen määrää Norjan rannikolla ja Norjanmerellä, tiedottaa Norjan tiedeneuvosto sikäläisen säätutkimuksen tuloksista.

Pohjois-Norjan läheisillä merialueilla muodostuu joka talvi noin kaksitoista polaarista matalapainetta. Polaarimatala syntyy, kun hyvin kylmä ja kuiva ilma kulkee jään päältä huomattavasti lämpimämmän meren ylle. Lämpötilaero ilman ja meren välillä voi olla jopa 20 celsiusastetta. Polaarimatalaan liittyy kovan tuulen lisäksi usein myös runsas lumisade.

Tutkijat arvelevat, että polaarimatalien esiintymisalue siirtyy merijään mukana pohjoisemmaksi. Talvimyrskyt osuvat silloin vähemmän usein Manner-Norjaan, mutta voivat samalla siirtyä rasittamaan Huippuvuorten asukkaita.

Polaaristen matalapaineiden ennustaminen on vaikeaa ja ne ovat aiheuttaneet myrskyvahinkoja muun muassa huonosti varautuneille merenkulkijoille.

Jäätikkövuonomaisemaa eteläisessä Grönlannissa. (Kuva © NASA/IceBridge Science Team)

Grönlannin jäätiköiden virtausnopeudesta julkaistiin viime perjantaina uusi, suhteellisen kattava tutkimus. Siinä tarkasteltiin noin kahtasataa eli melkein kaikkia Grönlannin tärkeimpiä jäävirtoja. Jäävirtojen nopeudessa ja virtausnopeuden muutoksissa havaittiin vuosina 2000-2011 monenlaista vaihtelua.

Kokonaan maalla sijaitsevat jäävirrat etenivät yleensä hitaasti, korkeintaan satakunta metriä vuodessa. Vuonojen shelfijäätiköihin päättyvät jäävirrat liikkuivat keskimäärin joitakin satoja metrejä tai jopa puolisentoista kilometriä vuodessa, mutta niiden virtausnopeus ei kasvanut mainittavasti.

Suoraan mereen päättyvät jäätiköt virtasivat yleisesti ottaen nopeimmin, jopa yli kymmenen kilometriä vuodessa. Ne ovat Grönlannin nykyisen jääkadon kannalta merkittäviä. Niidenkin virtausnopeudessa havaittiin vaihtelua – jotkut niistä jopa hidastuivat 2000-luvulla. Luoteis-Grönlannissa tämäntyyppisten jäätiköiden virtausnopeus kasvoi silti keskimäärin 28 prosenttia ja Kaakkois-Grönlannissa 32 prosenttia.

Grönlannin jäävirtojen nopeutuminen ja siitä seuraava merenpinnan nousu ei näytä yltävän kaikkein pahimpien lähitulevaisuuden skenaarioiden tasolle, ainakaan tässä esitellyn tutkimuksen perusteella. Grönlannin jääkato aiheuttaa kyllä merenpinnan nousua, mutta vuoteen 2100 mennessä ehkä sittenkin vain noin kymmenisen senttimetriä eikä esimerkiksi puolisen metriä.

Toisaalta tutkijat eivät havainneet selviä merkkejä siitäkään, että jäätiköiden virtausnopeuden yleinen kiihtyminen olisi loppumassa ennen vuotta 2100. Ikävät yllätykset ovat vielä mahdollisia Grönlannissa, ja äskenmainittu merenpinnan kymmenen lisäsenttiä voi silloin ylittyä.

Tutkimus Grönlannin jäätiköistä julkaistiin Science-lehdessä. Siitä kirjoittivat muun muassa ScienceNOW, BBC, The Guardian, ABC, SciencePoles ja Knight Science Journalism Tracker.

Kommentoi Facebookissa
Farfalla 2019
Etnosoi 2019