Teksti Veli Itäläinen

Lisää usein kysyttyjä kysymyksiä.

Toissa viikolla kirjoitin yhteenvetoa duuman vaaleista, ja niitä seuranneesta protestien aallosta. Kahdessa viikossa on taas ehtinyt tapahtua paljon – oppositio on vääntänyt kättä Moskovan hallinnon kanssa seuraavan, ensi lauantaina järjestettävän suurmielenosoituksen reitistä, ja liberaalin Jabloko-puolueen ehdokas Grigori Javlinski on heivattu pois presidenttipelistä.

Liberaalien tukijat ovat ilman muuta sitä mieltä, että Javlinski joutui virkakoneiston tukahduttamistoimenpiteiden uhriksi. Tämä on hyvinkin mahdollista, koska Jabloko-puolueen tarkkailijat havaitsivat useita väärinkäytöksiä joulukuun vaaleissa. Toisaalta duuman ulkopuoliselta puolueelta vaadittujen kahdenmiljoonan allekirjoituksen kerääminen on hyvin vaativa projekti – erityisesti Jablokolle, jolla on Moskovankin kokoisessa kaupungissa enintään muutama sata aktivistia. Käytännössä allekirjoituksen kerääminen on ulkoistettava, ja sitä tekevät opiskelijat ja muu prekariaatti urakkapalkalla.

Mitkä tahansa allekirjoitukset eivät kelpaa – tukijan on ilmoitettava passi- ja osoitetietonsa, ja näiden tietojen on täsmättävä viranomaisten tietokantojen kanssa. Jablokolla tuskin on pääsyä näihin tietokantoihin, joten työn laadun kontrollointi on hankalaa. Ja urakkapalkalla uurastavalla opiskelijalla on suuri kiusaus mennä ali sieltä missä aita on matalin – tässä tapauksessa keskusvaalilautakunta syytti Javlinskin allekirjoitusten kerääjien monistaneen kannattajia kopiokoneen avulla.

Tietysti tietokannan kuin tietokannan voi löytää Venäjällä pimeiltä markkinoilta tai ihan ilmaiseksi netistä, mutta usein tiedot näissä tietokannoissa ovat vanhentuneita – eivätkä viranomaisten käytössä olevat tietokannat nekään välttämättä täsmää todellisuuden kanssa. Joka tapauksessa ongelma ei välttämättä ole (pelkästään) keskusvaalivaltakunnan mielivallassa, vaan myös itse systeemissä, joka vaatii aivan kohtuuttoman määrän allekirjoituksia.

Voi olla, että Javlinskin kannattajille Prohorov on liian oikealla ja Zjuganov ja Mironov liian vasemmalla, jolloin he jäävät kotiin. Näin ollen Javlinskin poissulkeminen voi laskea opposition äänestysintoa niin paljon että Putin tulee valituksi jo ensimmäisellä kierroksella.

Siis onko Venäjä demokratia?

Demokratia on suhteellista. Yhtäkään niistä järjestelmistä, joita pidettiin demokraattisina 100 vuotta sitten, ei pidettäisi demokraattisena tänään. Suurinta osaa järjestelmistä, jota pidettiin demokraattisina vielä 40 vuotta sitten, pidettäisiin nykyään kyseenalaisina. Putin on vahvin G8-johtajista, todennäköisesti hän on tällä hetkellä maailman vaikutusvaltaisin yksittäinen ihminen – jopa Barack Obama on paljon riippuvaisempi maansa muun poliittisen eliittisen tuesta. Venäjän mittakaavassa hänellä on kuitenkin vähemmän valtaa kuin Kekkosella oli Suomen mittakaavassa vielä 40 vuotta sitten. Toistaiseksi Putin ei ole hajottanut duumaa, eikä hän ole koskaan perunut presidentinvaaleja.

Miksi Putinin suosio laskee?

Hyvä kysymys, koska Venäjällä ei mene mitenkään erityisen huonosti. Pohjois-Kaukasian konflikti on pysynyt alueellisena, vuoden 2008 talouskriisistä, joka leikkaisi Venäjän kansantuotteesta peräti yhdeksän prosenttia, on toivuttu nopeasti. Tilanne ihmisoikeuksien suhteen ei ole merkittävästi parantunut, mutta ei ole huonontunutkaan. On epäselvää, olivatko nämä duumanvaalit vilpillisemmät kuin vuonna 2007 – mutta jos olivat, ero on enintään muutaman prosenttiyksikön verran verrattuna viime vaaleihin.

Itse epäilen, että Putiniin ollaan yksinkertaisesti kyllästytty. 21. vuosisadalla ihmiset eivät enää jaksa katsella samaa naamaa toisen vuosikymmenen ajan. Suuri osa, ehkä jopa enemmistö mielenosoituksiin osallistuneista on varmasti aikaisemminkin ollut tietoisia vaalien epäkohdista, mutta ei ole lähtenyt kaduille, koska kukaan muukaan ei ole lähtenyt. Mutta nyt epäkohdista on lopullisesti saatu tarpeekseen, halutaan jotain muuta. Ja koska internetiin on yhä useammalla mahdollisuus päästä, yhä useampi löytää vaalivilppiä käsittelevää tietoa ja mielipiteitä.

Kuka tukee Putinia edelleen?

En ole törmännyt yhteenkään gallup-tutkimukseen, joka erittelisi äänestäjien poliittisia preferenssejä iän, sukupuolen tai tulotason mukaan. Jostain syystä sekä esivallalle lojaalit (kuten VtsIOM), että riippumattomina pidetyt (kuten Levada-keskus) tutkimuslaitokset laiminlyövät tällaisten aivan perusasioiden tutkimista. Jos joku on törmännyt tämänkaltaiseen tutkimukseen, olisin kiitollinen vinkistä kommenttiosastolla.

Muutamia tukiryhmiä voi kuitenkin eritellä

* Armeija ja julkinen sektori yleensäkin

Pienet ja isommatkin virkamiehet tietävät, että heidän lääninsä tuet menevät ensimmäiseksi leikkuriin, jos vaadittua vaalitulosta ei ole saavutettu. Armeijassa taas on paljonkin tyytymättömyyttä viime vuosien talousleikkauksien, asevelvollisten palvelusajan lyhentämisen ja upseeriston parissa erittäin epäsuositun puolustusministerin vuoksi. Kapiaisten tyytymättömyys tuskin kuitenkaan koskaan tulee suuntautumaan “epärehellisiä vaaleja” vastaan – heitä tuskin haittaa se, että jokainen parakki ja jokainen laiva äänestää juuri niin kuin kenraali tai amiraali komentaa. Jos upseeristo lähtee liikkeelle, se todennäköisesti turvautuu toisenlaisiin menetelmiin – esimerkkinä entinen Venäjän sotilastiedostelun GRU:n eversti Vladimir Kvatškov, joka vangittiin vuonna 2005 epäiltynä terrori-iskusta yhtä Venäjän 90-luvun markkinauudistusten arkkitehtia, Anatoli Tšubaisia vastaan. Valamiehistö vapautti Kvatškovin vuonna 2008, mielestäni siksi että he pitivät Tšubaisia vastenmielisempänä. Hän oli kärkiviisikossa internetissä järjestetyssä äänestyksessä joulukuun 24. päivän mielenosoituksen puhujista, mutta oli estynyt pääsemään paikalle. Joulukuussa 2010 Kvatškov vangittiin uudestaan epäiltynä aseellisen kapinan organisoimisesta, ja hän odottaa tällä hetkellä oikeudenkäyntiä.

* Liike-elämä, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Oma tuntumani muutamien blogi- ja lehtikirjoitusten perusteella, mitään kattavaa tutkimusta liike-elämän näkemyksistä en ole nähnyt. Mutta erityisesti yrittäjiä kosiskelleen Prohorovin gallup-suosio heiluu tällä hetkellä alle viidessä prosentissa, luulisin että jos liike-elämä olisi tosissaan tyytymätön, se olisi ainakin kaksi kertaa korkeampi.

* Vähemmistötasavallat ja valtionosuuksia saavat alueet

Samoista syistä kuin julkinen sektori. Kansallisuuskysymys on aina ollut Venäjän päänsärky, ja keskusvalta on pyrkinyt pitämään kansallisten vähemmistöjen tasavaltojen huipulla kovaotteisia johtajia. Etniset tasavallat erottuvat selvästi esimerkiksi tässä kartassa, joka kertoo Yhtenäinen Venäjä -puolueen kannatuksesta.

On selvää, ettei esimerkiksi Tšetsenian äänestysprosentti (99,51%) eikä Yhtenäisen Venäjän tulos siellä (99,48%) vastaa väestön todellisia tuntoja. Mutta esimerkiksi Ingušetiassa (vastaavat luvut 86,36% ja 90,96%) protestit epämääräisillä vaaleilla valittua presidenttiä Murat Zjazikovia vastaan johtivat tämän eroon syksyllä 2008, joten kyllä kansalaisyhteiskunnalla on valtaa Pohjois-Kaukasuksella, ehkä totalitaristista Tšetseniaa lukuun ottamatta. Mutta vaikka inguušien enemmistö arvatenkin haluaisi rehellisempiä duuman vaaleja, valtakunnanpolitiikka ei herätä alueella samanlaisia intohimoja kuin paikallispolitiikka. Sissisotaa käyviä islamisteja lukuun ottamatta eri intressiryhmien välillä on konsensus siitä, että tärkeintä on taata alueelle jaettujen valtiontukien jatkuminen.

* Siirtolaiset

Jälleen omaa tuntumaani, joka perustuu muutamien kadulla mielipidekyselyitä tehneiden ihmisten näkemyksiin ja siihen, ettei siirtolaisia näy lainkaan joukkomielenosoituksissa, vaikka he muodostavat Moskovassa leijonanosan kaikesta ammattitaidottomasta työvoimasta. Mutta on loogista, ettei vaalivilppi huoleta niitä, joilla äänioikeutta ei ole. He tukevat Putinia niin kauan, kun saavat tehdä Venäjällä työtä ja lähettää kotimaahansa rahaa.

Kaksi viimeistä ryhmää tarkoittaa sitä, että tietyssä mielessä Putin edustaa monikulttuurisuutta ja periferiaa, siinä missä oppositio edustaa enemmistökansallisuuden keskiluokkaa ja metropolia. Nationalistit ovat viimeisen parin vuoden aikana kampanjoineet valtiontukien vastaisella iskulauseella “Jo riittää Kaukasuksen ruokkiminen”, vaikka Koillis-Siperia saa valtiontukia asukasta kohti vielä paljon enemmän kuin Pohjois-Kaukasus. Jos siirtolaiset ja kansalliset vähemmistöt assosioituvat jatkossa Putinin tukijoukoksi, ja Navalnin kaltaiset nationalistit yhä entisestään vahvistavat asemiaan oppositiossa, niin Putin voi olla monille nationalistien vastustajille pian mieleisempi vaihtoehto kuin oppositio.

Valitaanko Putin uudelleen presidentiksi?

Valitaan. Putin on edelleen suositumpi kuin puolueensa, eikä hänelle ole tiedossa vakavaa haastajaa. Toisin kuin duuman vaalit, presidentinvaalit ovat ennen kaikkea henkilövaali. Ja ihmiset myöntyvät helpommin pienempään pahaan. Moni tulee äänestämään Venäjän Federaation Kommunistipuolueen ehdokasta Gennadi Zjuganovia, jotain muuta duumassa edustettujen puolueiden ehdokasta (Oikeudenmukaisen Venäjän Sergei Mironovia tai Žirinovskia), tai itsenäisenä ehdokkaana liikkeellä olevaa miljardööri Mihail Prohorovia protestina. Toisen kierroksen toteutuminen on kuitenkin epätodennäköistä. Ja jos se toteutuu, tulee Putin lyömään selvin numeroin haastajaksi todennäköisimmin päätyvän Gennadi Zjuganovin – jälkimmäisen neuvostoromantiikka saattaa vedota enintään kolmasosaan päättäjistä, loput päätyvät Putiniin pienempänä pahana.

Tulevatko presidentin vaalit olemaan vilpilliset?

Kyllä. Mikä on paradoksaalista, koska vilppi ei juuri nyt ole Putinin itsensä etu. Vaalivilppi on kuitenkin sisäänrakennettu systeemiin, koska jokainen vaalikomitea on tulosvastuullinen oman alueensa poliittiselle johdolle siitä, että tarvittava tulos saavutetaan. Jos odotettavissa oleva Putinin valtakunnallinen tulos on esimerkiksi 45 prosenttia, voivat paikalliset viranomaiset vaatia tulokseksi esimerkiksi 55 prosenttia tai 65 prosenttia, jotta alueen lojaalisuus keskushallintoa kohti olisi riittävän selkeää. Tämä takaa, että johto pysyy palleillaan silloin kun vaaleissa keskimääräisesti huonommin menestyneitä alueita rangaistaan, ja kun näiden alueiden tukiaisia keskushallinnon kassasta leikataan.

Putinin itsensä etu olisivat mahdollisimman rehelliset kahden kierroksen vaalit, joissa hän voittaisi toisella kierroksella (todennäköisesti Zjuganovin) pienempänä pahana, ja tämän hän ymmärtää varmaan itsekin. Mutta hän ei kykene näin lyhyessä ajassa muuttamaan järjestelmää, joka on vuosien aikana muodostunut myös hänen itsensä myötävaikutuksella, ja joka perustuu tiukkaan tulosvastuullisuuteen ja “krugovaja porukaan”, vastuun kollektiivisuuteen.

Kuinka kauan Putin tulee pysymään vallassa?

Vaikea sanoa. Perustuslain mukaan Putin voisi asettua ehdolle myös vuonna 2018, ja hänen neljäs kautensa päätyisi tuolloin vuonna 2024. Tuolloin hän olisi 72-vuotias – nuorempi kuin Berlusconi nyt, myös Kekkosella oli tämän ikäisenä vielä lähes kymmenen vuotta presidenttiyttä edessäpäin.

En usko, että Putin tulee koskaan luopumaan vallasta vapaaehtoisesti. Hänellä on yksinkertaisesti liikaa menetettävää. Tsekkiläisen Lidove Noviny-lehden mukaan Putinin ja hänen sukunsa yhteenlaskettu omaisuus on 130 miljardia dollaria, mikä tekisi hänen perheestään maailman rikkaimman – Forbesin mukaan Wal-Martin perustajaklaanin Waltonin klaanin yhteinen omaisuus on lähes 40 miljardia dollaria pienempi. Putinin perheellä ja laajalla ystäväpiirillä ei ole yksittäistä suuryritystä, vaan monimutkainen ristiin menevien omistusten verkosto, jota esimerkiksi Novaja Gazeta on dokumentoinut useaan otteeseen, ja josta on kirjoitettu myös lehden suomenkielisten taskukirjojen numeroissa 4, 5 ja 6). Putin tiedostaa, että menetettyään vallan hän voi menettää tämän kaiken hyvin nopeasti – kuten hänen itsensä aikana kävi Mihail Hodorkovskille ja Juri Lužkoville, ja kuten taannoin kävi Julia Timošenkolle Ukrainassa. Hävittävää on yksinkertaisesti liikaa, ja Putinin voi syöstä vallasta vain luonnollinen kuolema, väkivallaton tai väkivaltainen vallankumous.

Mitä suomalaiset voisivat tehdä Venäjän demokratian edistämiseksi?

No ainakin tukea viisumivapautta venäläisille. Mutta tästä on hyvä jatkaa ensi kerralla.