Nälkälakot kiristävät ilmapiiriä Turkissa

Teksti Kristiina Koivunen

Poliittiset vangit haluavat oikeudenkäyntinsä kurdiksi.

Voimassa ja Fifissä on seurattu viime viikkoina kahden afgaanimiehen nälkälakkoa, jolla he haluavat vauhdittaa turvapaikkahakemuksensa käsittelyä Suomessa. En kommentoi tätä aihetta enempää kuin toteamalla, että Afganistanin tulevaisuuden näkymät ovat vähintäänkin epävarmoja. YK aikoo nimittäin vetää ISAF-joukkonsa pois sieltä vuonna 2014.

Turkin nälkälakoista suomalainen media on vaiennut: maan vankiloissa yli 600 poliittista vankia on nälkälakossa, jonka he kertovat vievänsä loppuun asti, mikäli heidän vaatimuksiinsa ei suostuta. Nälkälakot alkoivat seitsemässä vankilassa 12. syyskuuta (vuoden 1980 sotilasvallankaappauksen vuosipäivänä) ja ovat levinneet koko maahan.

Vangit ovat kurdipoliitikkoja. Heidän vaatimuksensa eivät ole kohtuuttomia: he haluavat, että kurdin kieltä saisi käyttää opetuksessa ja oikeudenkäynneissä. Lisäksi he vaativat rauhanneuvottelujen aloittamista Kaakkois-Turkissa raivoavien taistelujen lopettamiseksi. He haluavat Kurdistanin Työväenpuolueen PKK:n johtajan Abdullah Öcalanin osallistuvan neuvotteluihin.

YK:n lastenoikeuksien julistuksen mukaan lapsilla on oikeus saada opetusta äidinkielellään. Turkki ei ole hyväksynyt tätä osaa julistuksesta, eikä siten allekirjoittanut lastenoikeuksien julistusta kokonaisuudessaan. Muutama vuosi sitten Turkin tulli takavarikoi vaarallisena aineistona kurdiksi käännetyt Peppi Pitkätossu -kirjat.

Vaatimus rauhanneuvottelujen aloittamisesta on realistinen: kyse ei itse asiassa ole niiden aloittamisesta vaan jatkamisesta. Vaikka Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdogan toistelee julkisuudessa haukkamaisella uholla, että ”terroristien kanssa ei neuvotella”, Turkki kävi salaisia neuvotteluja PKK:n edustajien kanssa vuodesta 2005 vuoden 2011 parlamenttivaaleihin asti. Tämä yhteydenpito tunnetaan nimellä the Oslo process, Adbullah Öcalan oli siinä keskeinen toimija. Muun muassa International Crisis Group viittaa näihin neuvotteluihin.

Vuosi sitten kysyin Fifin blogissani, muuttuuko mikään Turkissa kesäkuun vaalien jälkeen. On muuttunut, huonompaan suuntaan. Sen sijaan, että rauhanprosessia olisi jatkettu, taistelut ovat kiihtyneet, yli 700 ihmistä on saanut niissä surmansa ja poikkeustila-aluetta on laajennettu.

Vaikka olen seurannut Turkin kurdien tilannetta vuosikausia, ja nälkälakkokampanjoita on ollut aikaisemmin, niiden tematiikka ei ole koskaan oikein auennut minulle. Edes vuosien jälkeen en pysty tajuamaan sitä epätoivoa, joka ajaa ihmiset näin äärimmäiseen protestiin. Mutta sen olen nähnyt aikaisemmista nälkälakoista, että ne kiristävät tunnelmaa koko maassa. Kun tai jos saadaan nyt nälkälakkomarttyyri (heitä on edellisistä kampanjoista), mielenosoittajat ovat nopeasti kaduilla. Tukimielenosoituksia on jo nyt, Istanbulissa poliisi on tukahduttanut niitä kovaotteisesti kyynelkaasulla ja vesitykeillä.

Euroopan maiden linja on yhtä kurdivastainen kuin ennenkin: Turkin pääministeri Erdogan kritisoi niitä ”terroristien sallimisesta oleskella Euroopassa”, ja pian alkoi tapahtua: Ranskan poliisi vangitsi KNK:n (Kurdistan National Congress) johtokunnan jäsenen Adem Uzuninin Pariisissa, jonne hän oli saapunut puhuakseen Ranskan parlamentin Syyria-tilaisuudessa. Uzun on edelleen kaltereiden takana.

Marraskuun ensimmäisenä päivänä Sveitsistä siirrettiin maan oikeusministeriön päätöksellä Turkkiin karkotusta odottava turvapaikan hakija ”Metin A.” Lähes kaksi kuukautta nälkälakossa ollut ”Metin A.” on sotilassairaalassa Stuttgartissa. Samaan aikaan kurdien tukijat tiivistävät rivejään, tilaisuuksia on järjestetty monen Euroopan maan lisäksi jopa Etelä-Afrikassa.

Kommentoi Facebookissa
Olutposti 2019
Etnosoi 2019