Mikä kaikki on parempaa Venäjällä?

Teksti Antti Rautiainen

Kolumnisti polkee Suomen mainetta lokaan.

Olen jo aikaisemmin hehkuttanut, miksi ulkoparlamentaarinen toiminta on Venäjällä tuloksekkaampaa, ja miksi Venäjän kansalaisyhteiskunta on suomalaista kansalaisyhteiskuntaa riippumattomampi. Nyt olen viettänyt Suomessa lähes kaksi kuukautta, ja olen kypsynyt tekemään yhteenvetoa siitä mitkä asiat ovat Moskovassa, tai Venäjällä yleisesti, kuluttajan näkökulmasta paremmin.

Venäjällä internet on parempi. Viimeksi maksoin laajakaistasta vajaat kahdeksan euroa kuussa, ja halvemmallakin olisi voinut löytyä, jos olisin viitsinyt etsiä. Operaattorini oli pieni, ja se toimi ilmeisesti vain oman kaupunginosani alueella. Yhteys katkeili ehkä kerran parissa kuukaudessa, mutta harvemmin kuin nyt käyttämäni Elisan laajakaista.

Laajakaistan hinta ei ole vertailukelpoinen tuloerojen takia, ja suurempi väestöntiheys antaa Moskovan operaattorille skaalaedun – olennaista on, että internet on parempi myös sisällöltään. Suomessa ei ole mitään livejournalin venäjänkielistä segmenttiä vastaavaa. Uusi Suomi pystyy ehkä joskus olemaan vastaava asiasisällön puolesta, mutta venäjänkielisessä livejournalissa on valtavasti myös villiä, asiatonta ja salaista. Laajoista blogialustoista irrallisia sivustojakin tulee sellaista vauhtia, ettei perässä pysy – vain yhtenä esimerkkinä Poslezavtra.

Netin lisäksi myös paperimedia on Venäjällä parempaa. Suomessa ei ole Kommersantin tasoista päivälehteä. Sanomalla on toki rahaa painaa paksumpaa lehteä, mutta siinä on pakko olla kaikille jotakin. Kommersant on tietoisen snobistinen, keskittyy kovaan politiikkaan sekä talouteen ja voittaa laadussa sen mitä sivumäärässä häviää. Lehden kyynisyys on toki laskelmoitu valinta kapitalistien ja ylempien toimihenkilöiden kosiskelua varten, mutta se vetoaa myös minuun.

Laadun kääntöpuoli on toimittajien riisto. Koska kaikki haluavat Kommersantiin, se voi pakottaa työntekijänsä tekemään 60-tuntisia työviikkoja. Mutta näinhän se usein menee: kaikesta parhaasta joku joutuu kärsimään.

Tietysti nettisivustojen laatu ja paperimedian tarpeellisuus Venäjällä on suoraa seurausta siitä, että televisiosta tulee pelkkää luokatonta propagandaa. Toisaalta en Suomessakaan katso televisiosta ainakaan asiaohjelmia, mutta tv-lupamaksua pitää silti maksaa.

Myös Venäjän aikakauslehdistö on Suomen vastaavaa edellä. Suomessa ei ole Bolshoy Gorodin tasoista ajankohtaislehteä. City-lehti oli kova juttu 25 vuotta sitten ja Voima 10 vuotta sitten, mutta ne on jo nähty. Molemmat täyttävät yhä funktionsa, mutta kuka ottaisi Suomessa seuraavan askeleen eteenpäin? Bolshoy Gorodin visualisaatiot ovat pään räjäyttäviä. En ole nähnyt Suomessa mitään vastaavaa.

Eikä Suomessa ole Karavan Istorin tasoista viihteellistä aikakauslehteä. Ei Suomessa kukaan uskalla käyttää kahtakymmentä kallista, päällystettyä ja kiiltävää sivua jonkun näyttelijän tai muusikon elämän koko draamankaarta kertomaan. Vähempi ei kuitenkaan riitä, jos mukaan haluaa saada kaikki avioerot, särjetyt sydämet, rakkaudet, päihdeongelmat ja niistä selviytymiset.

Moskovassa julkinen liikenne on parempi. Myös väkiluvun ja väestöntiheyden vuoksi, joista molemmilla on tietysti myös haittapuolensa. Moskovalaisen ei tarvitse tietää, mitä tarkoittaa aikataulu, sillä bussi, ratikka, marsu tai trollikka tulee aina alta aikayksikön.

Viimeisen puute Helsingissä on muuten älytöntä, sillä trollikkaan on yhdistetty bussin ja ratikan parhaat puolet: ensimmäisen hinta ja toisen ympäristöystävällisyys. Tähän on kuitenkin käsittääkseni tulossa parannus, ja trollikat ovat taas saapumassa Helsinkiin vuosikymmenien tauon jälkeen. Helsingin joukkoliikenteen ainoat paremmat puolet ovat yöliikenne ja suhteessa suuremmat alennukset monikertalipuista.

Pikaruoka on parempaa Moskovassa. Suomessa sitä on kolmea lajia: pitsa, purilainen ja kebab. Moskovasta löytyvät nämä kaikki, mutta lisäksi on Venäläisiä perinnepiirakoita myyviä kojuja, uzbekistanilaisia kioskiin mahtuvia leipomoita, uuniperunoihin erikoistunut kioskiketju, kiinalaista ruokaa tarjoava kioskiketju ja paljon muuta. Usein yhden metroaseman ulkopuolelta löytyy puolenkymmentä eri vaihtoehtoa rivistä.

Tuoreet hedelmät ovat parempia Venäjällä. Suomessa on enää kolme kaupan keskusliikettä, joten niillä on varaa myydä paleltuneita appelsiineja vuosikymmenestä toiseen. Moskovassa voi mennä torille 30 asteen pakkasessa ja saada lumikinokseen peittyneen appelsiinin, ja se on silti parempi kuin K-kaupan tiskillä. Torilla ei ole varaa myödä huonompaa tavaraa kuin naapurikoju myy.

Taso on tosin laskenut, koska suurin osa toreista on suljettu, mutta edelleenkään moskovalaisille ei yritetä myydä yhtä huonoja hedelmiä kuin suomalaisille. Ennen kuin muutin Moskovaan, en tiennyt, kuinka hyvältä granaattiomena voi maistua. Tai hurma, jolle en edes löytänyt suomenkielistä nimeä internetistä. Moskovan hedelmätoreilla on kuitenkin parasta selvittää, missä lakisääteiset tarkastuspainot sijaitsevat, sillä muuten torilla käynti voi tulla markettia kalliimmaksi.

Jopa vegaanieinekset ovat Moskovassa parempia. Tämä on tietysti makukysymys, ja yleensähän tekee mieli juuri sitä tuotetta, jota ei omassa maassa ole tarjolla. Keskeinen kultuuriero on ehkä siinä, että siinä missä Suomesta saa käytännöllisiä tuotteita, venäläisille tarjoillaan herkkuja.

En ole esimerkiksi vuosiin törmännyt Moskovassa kotimaiseen soijamaitoon, mutta vegaanisia kakkuja, kaviaaria, meetwursteja ja esimerkiksi pastirmaa löytyy ympäri vuoden. Näitä tosin käytän harvakseltaan, mutta luopuisin kaikesta Suomessa tarjolla olevasta vegaanisesta jäätelöstä bifidonikia vastaan. Oma lukunsa on paaston aika: kun vierailin Nižni Novgorodissa huhtikuussa, kaupungin suurin pizzaketju tarjosi kolmea eri vegaanista vaihtoehtoa, muun muassa keltamesisienitäytteellä.

Ja lopuksi, yhteisasuminen on Venäjällä toisinaan parempaa. Kommunalkan ero suomalaiseen kommuuniin nähden on, että kommunalkassa eri huoneissa asuvilla on usein eri vuokranantaja, koska huoneet on yksityistetty eri ihmisille. Näin ollen jos vuokralainen muuttaa pois, hermoja repivä uuden asukkaan etsiminen on tämän huoneen omistajan eikä yhteisön ongelma. Tämä on iso etu, koska yhteisasumisessa vaihtuvuus on yleensä suurta.

Tietysti vuokranantaja voi valita jotain kamalaa, mutta eipä kandidaattien haastattelukaan välttämättä auta siivilöimään pois ongelmatapauksia. Ongelmallisimpia tapauksia ovat yleensä itse omistajat, jos he sattuvat asumaan kommunalkassa. Minua on kuitenkin onnistanut, ja omistajat ovat asuneet muualla.

Yleisesti kommunalkoissa yhteisöllisyyden aste on pienempi kuin suomalaisissa kommuuneissa, ja se sopii minulle mainiosti. Jos kaikilla on omat astiat ja kaapit, ei tule riitaa tiskeistä. Kommunalkassa, jossa asuin viimeksi, ikähaitari oli viidestä kuuteenkymmeneen, ja eri kansallisuuksia oli neljä. Jos lähtökohdat ovat niin erilaisia, ei odota liikaa ymmärrystä ja pikkuasiat eivät rupea hiertämään. Ainakaan minua. Naapureillani saattoi olla asiasta toinen näkemys.

Kommentoi Facebookissa
Olutposti 2019