Lähi-idän ääni auktoriteettia vastaan

Teksti Derya Tekin

Anatolian runoilija-trubaduurit ovat hyvin arvostettuja henkilöitä.

Olin muuttanut Suomeen jo jonkin aikaa sitten. Asuimme pienellä paikkakunnalla, missä kävin peruskoulua. Puhuin jotenkuten uutta kieltä, suomea, ja käytin eniten sanaa ”siis”, niin kuin muut maahanmuuttajat Suomessa. Koska olin varma, että olin väärinymmärretty, minun piti aina tarkentaa sanojani. Uusi elämäni sujui hyvin, en keksinyt mitään valittamisen aihetta, mutta tuntui, ettei kaikki ollut kohdallaan. Jokin tuntui puuttuvan.

Eräänä päivänä meille tuli vieras, jolla oli baglama-luuttu mukana. Ruoan jälkeen istuimme edelleen pöydän ääressä ja vieraamme alkoi virittää soitinta. En hirveästi välittänyt siitä, kunnes hän alkoi soittamaan baglamaa. Ensimmäisistä nuoteista sain jo kylmät väreet ja lapsuuden muistot palasivat. Soitinta kuunneltiin pitkään, eikä kenenkään tarvinnut käyttää ”siis”-sanaa millään kielellä. Ymmärsin ensimmäistä kertaa musiikin ja baglaman roolin elämässäni.

Olinhan altistunut sen ääneen koko lapsuuteni ajan tiedostamatta. Turkissa oli itsestään selvää, että melkein jokaisen olohuoneen seinältä löytyy baglama. Kun joku otti baglaman seinältä soittaakseen, niin hiljennyttiin kuuntelemaan sitä. Kaikki olivat tasa-arvoisesti suojaamattomia baglaman ääneltä, joka ainoana pääsi koskettamaan jokaista sydämestä kaiken melun ja sekasorron keskeltä.

Aina perhejuhlissa baglaman soittaja sai parhaan paikan, minkä ympärille vieraat istuivat kuuntelemaan ja laulamaan. Juhlien tunnelma vaihtui aika äkkiä iloisesta surulliseen ja taas päinvastoin riippuen baglaman soittajan kappalevalinnoista. Myös äitini soitti baglamaa silloin tällöin, ja naapurit rupesivat valumaan meille pikkuhiljaa, kun kuulivat hänen soittavan.

Baglama on perinteinen runoilija-trubaduurien soitin. Trubaduurit eli ozanit kiersivät ympäri Anatoliaa ja kertoivat tarinoita baglaman säestämänä. He nostivat rakkauden, kuoleman, rauhan ja oikeudenmukaisuuden teemoiksi. Jotkut heistä jopa kyseenalaistivat jumalan olemassaoloa. Voi hyvin väittää, että ozanit ovat Turkin arvostetuimpia henkilöitä, sillä ihmiset tietävät ja laulavat edelleen heidän teoksiaan jopa satojen vuosien jälkeen. Yksi tunnetuimmista ozaneista on Pir Sultan Abdal, jonka arvellaan eläneen 1400–1500-luvulla. Hänet hirtettiin kapinallisena Ottomaanien valtakuntaa vastaan, minkä myöten baglamasta on tullut symboli auktoriteettia vastaan.

Tänä vuonna Etnosoi-musiikkifestivaalissa esiintyy kaksi mielenkiintoista muusikkoa samalla lavalla. Kayhan Kalhor soittaa kemanche-soitinta (persialainen piikkiviulu) ja Erdal Erzincan baglama-luuttua. Molemmat tunnetaan kansainvälisesti oman instrumenttinsa mestareina. Vaatimattomat mestarit istuvat esiintyessään Savoy-teatterin lavalla, mattojen päällä. Konsertin kuuntelijat ovat ikään kuin naapureita, jotka valuvat paikalle kuulleessaan musiikkia. Itse valun myös kuuntelemaan Kayhan Kalhorin ja Erdal Erzincanin tulkintoja ozanien teoksista.

Kommentoi Facebookissa
Derya Tekin

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Kiva, että haluat kommentoida artikkeleita. Muista kuitenkin hyvät käytöstavat ja se, että olet itse vastuussa kirjoituksestasi.