Vellamonkatu 30
Vellamonkatu 30 on paikka, jossa Voimaa toimitetaan. Samassa toimistossa työskentelee kaikenkirjava joukko talouden, rauhantyön, luonnonsuojelun ja politiikan asiantuntijoita.
Teksti Teemu Muhonen
Ovatko Suomen lihapullat hyvin mikroaaltouunissa?
Tepi taistelee itsensä sisään terveydenhoitajan huoneen kapeasta oviaukosta. Hiki valuu pitkin hänen laikukkaita kasvojaan, ja hänen kainaloidensa lätäköihin voisi asuttaa uhanalaisia norppia. ”Hyvä Tepi! Sinussahan on pujottelijan vikaa”, naisääni huoneen toiselta puolelta huutaa. Naurava nainen nousee ja kävelee Tepin luo. ”Mitäs minun suosikkipullukkani? Kiva nähdä pitkästä aikaa”, nainen sanoo ja taputtelee pojan pottakampausta äidillisesti.
”Nii… niin sinuakin, rouva Wahlström”, Tepi vastaa huohottaen. Hän tuntee rutiinitarkastuksen käytännöt entuudestaan. Hän kiskoo ylitiukan McDonald’s-paidan päältänsä ja lyllertää huoneen nurkassa olevan vaa’an päälle. Viisari heilahtaa vasemmalta oikealle kuin lotossa voittanut duunari. Rouva Wahlström tekee merkintöjä papereihinsa ja näpyttelee huolestuneen näköisenä lukuja taskulaskimeensa.
”Voi hemmetin hemmetti!” hän lopulta kirkaisee. Tepi säpsähtää niin, että hänen keskivartalonsa hyllyy aallokon lailla. ”Rouva Wahlström, minä…”, hän aloittaa, mutta terveydenhoitaja painaa sormensa Tepin huulille. ”Tepi-kulta, tämä ei ole sinun vikasi. Tämä on niiden ruokalatätien syytä. Tiesin alusta alkaen, että ne saamarin eurooppalaiset riisiviikot olivat vikatikki.”
Rouva Wahlström näyttää Tepille laskimen näyttöä. ”Katsopas. Olet kasvanut viimeisen kuukauden aikana 0,9 prosenttia. Muistatko, mikä oli tavoitteemme?” Poika painaa päänsä rintaan ja mutisee: ”Kyllä, rouva Wahlström. Minun piti kasvaa ainakin 2,5 prosenttia.” Terveydenhoitaja nyökyttelee. ”Minähän annoin sinulle tarkat ohjeet. Jos ruokalassa saa ottaa vain kymmenen lihapullaa, sinun pitää piilottaa toiset kymmenen ruskeakastikkeen alle. Kukaan ei huomaa.”
Tepi epäröi avata suutaan, mutta puhuu sitten: ”Äitini sanoi, että on epäreilua ottaa enemmän lihapullia kuin muut. Osa lapsista on todella laihoja, enkä haluaisi syödä heidän lihapulliaan.” Rouva Wahlström huokaa ja hymyilee sitten ymmärtäväisesti. ”Suloinen ajatus, mutta katsos kun tämä yhteiskunta ei toimi ihan tuolla tavoin. On näet tärkeää, että lihavat pojat syövät enemmän kuin laihat. Mitä enemmän lihapullia sinä syöt, sitä enemmän sinä myös suollat jätöksiä laihojen poikien syötäväksi. Kaikki voittavat.”
Tepi vääntelehtii tuolissaan. Hikoilu ei ota laantuakseen. ”Mutta rouva Wahlström… En ehkä haluaisi kasvaa enää. Minun on jo vaikea liikkua. Äitinikin sanoi, etten voi kasvaa loputtomasti.” Terveydenhoitaja nauraa räkäisesti. ”Ensinnäkin, sinun äitisi on vanha stallari. Eiköhän hänet ole jo nähty. Minä sen sijaan olen saanut vuoden kestävän kaupallisen koulutuksen Klaukkalan aikuisopistossa. Kyllä minä tiedän, mikä tämän maan lapsille on parhaaksi.”
Wahlström kaivaa lipastosta esiin taulukoita. ”Sinä, Tepi, painat nyt 10-vuotiaana 78 kiloa. Se on ihan kelvollinen suoritus. Olet viimeisen kolmen vuoden aikana ottanut hintaa 35 kiloa. Tähän tilanteeseen ei kuitenkaan voi vielä tyytyä. Nämä taulukot kertovat, että saksalaiset ikäluokan huiput painavat tällä hetkellä jo lähes 90 kiloa. Mitä luulet tapahtuvan, kun Hamburgerzöttbüllenin ala-aste tulee tänne ensi kuussa ystävyysvierailulle?”
Tepin ilme kirkastuu. ”Opettajamme sanoi, että me pelaamme ja leikimme niiden kanssa ja pidämme hauskaa.” Rouva Wahlström painaa silmänsä kiinni ja pudistelee päätään. ”Voi herranpieksut sentään, mitä ne hipit teille opettavat! Ne saksalaistankkerit saattavat alkuun vaikuttaa sympaattisilta, mutta kunhan ne pääsevät ruokalaan, ne tunkevat valtavat ruhonsa lihapulla-altaiden ympärille. Teille ei jää mitään. Ja kun ruokalatädit huomaavat, että lihapullille on paljon kovempi kysyntä Saksassa, ne lentävät seuraavalla koneella sinne. Miten sitten suu pannaan? Mitä sitten suuhun pannaan?”
Kyyneleet sekoittuvat Tepin kasvojen hikeen. ”Anteeksi, rouva Wahlström, en…” Terveydenhoitaja keskeyttää pojan jälleen. ”Et tiennyt. Et tietenkään. Olet vielä siinä iässä, että kuvittelet haluavasi pitää hauskaa ja leikkiä ystäviesi kanssa. Todellisuudessa olet kuitenkin eläin, joka haluaa ainoastaan syödä muiden lihapullat. Niin se vain menee. Sitä ei pysty muuttamaan, joten sen kanssa sopisi opetella elämään.”
Rouva Wahlström kaivaa lipastosta esiin paketin. ”Sinun kasvusi on saatava piristymään. Tässä on ensi hätään herkullisia Saarioisten valmislihapullia. Ovat kuulemma äitien tekemiä. Eivät kyllä ainakaan sinun äitisi, sillä hänhän nysvää kotona pikkusiskosi kanssa.”
Tepi alkaa mussuttaa lihapullia, ja rouva Wahlström jatkaa: ”Siitä puheen ollen. Jos et seuraavan kuukauden aikana kasva yli kolmea prosenttia, on tehtävä leikkauksia. Ensimmäinen niistä on vastalaukkusi laajennus, ja se ei ole mikään ihan halpa operaatio. Voit siis kertoa äidillesi terveisiä, että kannattaa pitää poika ruoka-aikaan kotona. Muuten ei ole epäselvyyttä siitä, mihin äitiparan ensi vuoden kodinhoidontuet menevät.”
Tepi tunkee loput lihapullat suuhunsa nälkiintyneen koiran lailla. Hänen kyyneleensä kuivuvat.
