Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Veli Itäläinen
Venäjän poliisi karsastaa valtionideologiaa, jos sitä edistetään ilman valtiota.
Kaksi viikko sitten kirjoitin, mitä kaikkea selvisi Anonymouksen murrettua Kremliä tukevan Naši-järjestön johtajien sähköposteja. Erityisen kiinnostavaa oli, miten Kreml rahoittaa bloggaajia ja muuta internetmediaa. Olin yllättänyt, miten esimerkiksi “Kansalaisjournalismin klubi” eli Ridus-portaali osoittautui Kremlin projektiksi. Ridus antaa tilaa myös sellaisille protesteille, joita valtamedia ei viitsi huomioida, ja antaa kuviensa levitä Creative Commons -lisenssillä (muun muassa Fifille).
Tietenkään minun ei pitäisi yllättyä siitä, että Kreml tekee propagandaansa tyylikkäästi, spin doctorit (joita Venäjällä kutsutaan polittehnologeiksi) ovat olleet Venäjän politiikassa keskeisessä roolissa jo 1990-luvun puolivälistä alkaen. Osa näistä copywritereistä on Debordinsa lukenut, ja koko Naši-järjestön ideologia edustaa vuosina 2004–2005 laajaan tietoisuuteen nousseen Antifan rekuperointia. Ridus on esimerkki projektista, joka ei vastaa mielikuvia tönköstä ja älykkyyttä loukkaavasta neuvostopropagandasta – se on viileästi kaduilla, ja myös marginaali pääsee sivustolla ääneen. Tietysti polittehnologien vaikutusvaltaa Venäjällä myös liioitellaan, hyvää parodiaa erityisesti 90- ja 2000-luvun vaihteessa vallinneesta uskosta politiikan manipuloijien kaikkivoipaisuuteen edustaa Viktor Pelevinin kirjan pohjalta viime vuonna teatterilevityksessä nähty Generation P-elokuva.
Naši-järjestön virallinen nimi on “Nuorison demokraattinen antifasistinen liike NAŠI”. Naši-liike ei kuitenkaan ole ainoa Kreml-myönteinen nuorisojärjestö, joka on profiloitunut “antifasistiseksi” – Moskovan läänin kuvernöörin Boris Gromovin “Mestnye” eli “paikalliset” jopa käytti alkuaikoinaan, vuosina 2005–2006 logotyyppiä, joka oli omaksuttu Saksan Antifaschistischen Aktionilta – punainen lippu oli tosin vaihdettu vihreäksi järjestön virallista “ekologista” ideologiaan myötäillen. Nykyään järjestön sivustolla sekä Venäjän äärioikeiston että kansallisbolshevikkien suosima musta-kulta-valkoinen tsaarinlippu on sulassa sovussa nykyisen valtiolipun, muun muassa natsikollaboraattori kenraali Vlasovin aikanaan käyttämän valko-sini-punaisen trikolorin kanssa. Näin Venäjällä muoto ja sisältö heittävät usein häränpyllyä keskenään.
Valtioideologiana antifasismilla on Venäjällä kaksi funktiota – sisä- ja ulkopoliittinen. Sisäpolitiikassa antifasismi suuntautuu nationalistista liikettä vastaan, ja koska tämä on suosittu erityisesti nuorison keskuudessa, paperilla Našin ja Mestnyen vastavoima ovat nimen omaan kansallismieliset järjestöt. Käytännössä mitään konfrontaatiota heidän välillään ei kuitenkaan ole, ja kun Naši mobilisoi joukkoja häiritsemään opposition laitonta mielenosoitusta Majakovskin aukiolla kaksi päivää parlamenttivaalien jälkeen 6. joulukuuta, heidän joukossaan oli myös natseja. Yhteistyö oli tosin mitä ilmeisimmin ennemminkin taloudellista kuin ideologista, ja toisella puolella rintamalinjaa vaalivilppiä vastaan protestoimaan tulleet natsit nimittelivätkin vastapuolelle liittyneitä aateveljiään huoriksi ynnä muiksi. Mutta siinä missä natsit ovat Našille lähinnä tarpeen vaatiessa rahaa vastaan rekrytoitavissa olevaa tykinruokaa, toinen Kremliä tukeva nuorisojärjestö, Rumol eli “Nuori Venäjä”, ovat tehneet myös ideologista yhteistyötä äärioikeiston kanssa.
Ulkopolitiikassa virallisen antifasismin tärkein funktio on ideologinen kamppailu venäläisvastaisiksi miellettyjen Baltian maiden hallitusten, ja Länsi-Ukrainan kansallismielisten kanssa. Venäjälle on tärkeää puuttua yrityksiin jälleenarvioida Itä-Euroopan maista koottujen vapaaehtoisten SS-divisioonien roolia. Yksi tätä tarkoitusta varten perustettu järjestö on “Maailman ilman natsismia”, joka on löytänyt mielenkiintoisia yhteistyökumppaneita – esimerkiksi yli satavuotiaan amerikanjuutalaisten kansalaisjärjestön Anti-Defamation Leaguen ja Simon Wiesenthalin keskuksen. On mielenkiintoista, tuleeko antifasismin rooli valtioideologiana myös lähentämään Venäjää ja Israelia toisiinsa lähivuosina, ainakin Venäjän perinteiset liittolaiset arabimaailmassa ovat olleet viime aikoina hupenemaan päin.
Virallisesta antifasismista ei kuitenkaan ole iloa niille, jotka tekevät oikeasti jotain Venäjällä rehottavaa kansallismielistä katuväkivaltaa vastaan. Sen ovat joutuneet huomaamaan esimerkiksi Artjom Bystrov, ja neljä muuta antifasistia Nizhni Novgorodista, joita vastaan “Ekstremismin vastainen keskus” on sepittänyt rikosssyytteet “äärijärjestön perustamisesta” kahden tekaistun tappelun perusteella. Kirjoitin tapauksesta jo syksyllä, ja “Ekstremismin vastaisen keskuksen” ylilyönnit ovat ehkä kolumnieni toistuvin teema (katso esimerkiksi 1, 2). Halusin kuitenkin muistuttaa tästä tapauksesta, koska oikeudenkäynti Bystrovia ja hänen hänen kolmea toveriaan vastaan (pääsyytetty Albert Gainutdinov on karkuteillä) alkaa lähiviikkoina, ja siitä voi tulla tärkeä ennakkotapaus – venäläisiä antifasisteja on useasti tuomittu vankilaan enemmän tai vähemmän itsepuolustuksen vuoksi käydyistä katutappeluista, mutta nyt heitä ollaan ensimmäistä kertaa syyttämässä “järjestäytyneen ääriryhmän” perustamisesta, ja panokset oikeudenkäynnissä ovat vastaavasti kovemmat. Tässä on englanniksi tekstitetty Artjom Bystrovin videohaastattelu, jossa hän kertoo näkemyksensä tapauksesta:
Antifasistit ovat tämän vuoden puolella joutuneet muuallakin tulilinjalle. Perjantaina 3. helmikuuta Pietarissa tuntemattomat miehet hakkasivat anarkisti- ja antifasistiaktivistin Filip Kostenkon, joka vietti koko joulukuun nälkälakossa putkassa, jossa hän istui vaalivilpin vastaisiin protesteihin osallistumisen vuoksi. Filipin jalka murtui pahoinpitelyn yhteydessä. Myöhemmin tunnetun Pietarin “Ekstremismin vastaisen keskuksen” poliisin Vasili Trifanin nimissä Kostenkolle lähetettiin sähköpostia, jossa muun muassa mainittiin, että jos “vielä vittuilet, kuset verta koko loppuelämäsi ajan”. Ei tietenkään ole täyttä varmuutta siitä, onko Trifan viestin todellinen lähettejä, mutta monet muut pietarilaiset oppositioaktivistit ovat saaneet samansuuntaista sähköpostia samasta osoitteesta. 18. helmikuuta pietarilaiset aktivistit järjestivät ekstremismin vastaista keskusta vastaan mielenosoituksen, johon he kutsuivat osanottajia tällä videolla.
Helmikuun 8. ja 9. päivän välisenä yönä Samarassa murhattiin 20-vuotias antifasisti Nikita Kalin. Hänen ruumiinsa löydettiin aikaisin aamulla paikallisen opiston pihalta, puukolla oli isketty 61 kertaa. Poliisi otti kiinni yhden epäillyn, paikallisen äärioikeistolaisen aktiivin, jonka vaatteista myös löytyi Kalinin verta. Tekijöitä on selvästi ollut useampia, mutta kiinniotettu ei ole suostunut myöntämään mitään, eikä nimeämään ketään. Venäläisen oikeuskäytännön kansallisten erityispiirteiden vuoksi aihetodisteista huolimatta oikeustapaus ilman todistajia kaatuu melko varmasti, ja poliisin käytöksen perusteella se on jo kovin halukas hautaamaan tapauksen mappi ö:hön. Paikalliset aktivistit pyytävätkin kirjoittamaan Samaran oblastin kuvernöörille (governor(a)samara.ru), ja oikeusministerin edustustoon (minyust(a)vss-63.ru), jotta näin ei päästettäisi tapahtumaan. Jos joku sattuu omistamaan faksin tai sellaista vastaavan ohjelman, niin numeroita löytyy täältä.
13. helmikuuta Pietarissa otettiin kiinni moskovalainen antifasisti Aleksei Olesinov, vielä saman päivän aikana hänet kyyditettiin Moskovaan, jossa hänet vangittiin, virallisesti 17. joulukuuta punk-konsertin yhteydessä tapahtuneen yhteenoton vuoksi. Todellisuudessa Olesinov ei osallistunut tähän tappeluun, vangitsemisen todellinen syy ovat vanhat kalavelat – viime vuosikymmenellä Olesinov oli yksi Moskovan aktiivisimmista antifasisteista, mutta yritys lähettää hänet vuosikausiksi tiilenpäitä lukemaan epäonnistui vuonna 2009 toisessa oikeusfarssissa, ja lopulta hän pääsi vankilasta jo tuona samaisena syksynä. Tällä kertaa häntä tuskin aiotaan päästää yhtä helpolla.
