Ihmeiden onkalo

Teksti Evi Ekroos

Pakau Penkussa unelmista tehdään totta.

Viime yönä näin unta, että olin Aladdin eksyneenä ihmeiden onkaloon. Herätessäni unesta petyin pahan kerran, sillä en maannutkaan lentävällä matolla vaan tyynyistä kyhätyllä patjalla. Hetken toivoin, että olisin herännyt satuun, jossa kaikki on mahdollista. Heräsin kuitenkin Gambiasta, tavallisen kaupunkiasunnon lattialta. Onneksi. Elämä on nimittäin satuakin ihmeellisempää.

Tätä reissua tehdessä maailma on avautunut matkalaisille lukemattomin eri tavoin, eikä reissun tarjoamille yllätyksille näy loppua. Eräänä päivänä ApuPakun ovelle koputti jälleen uusi hämmästyksen aihe. Yhdistyksen majapaikkaan ilmaantui kolme nuorta miestä, jotka ilmoittivat ajaneensa koko matkan Suomesta Gambiaan pakettiautolla ja etsivänsä nyt jotakin tekemistä päiviensä kuluksi. Porukka oli kuullut ApuPakusta vasta hiljattain, vaikka he olivat olleet Gambiassa jo hyvän tovin. ”Me vain lähdimme ajamaan kohti etelää, kun Suomessa tuli kylmä. Tavoitteena oli päästä Viroon asti, mutta kuukauden ajamisen jälkeen löysimme itsemme Gambiasta.”

Uudet tulokkaat ovat kotiutuneet kylään.

Apupakulaisten hämmästyksen voi jokainen vain kuvitella. Leuat loksahtivat lattiaan, ja itseään piti nipistää kolmasti, ennen kuin uskoi olevansa oikeasti hereillä. Ajoiko joku pakettiautolla tänne asti ja selvisi hengissä ilman vakavia henkisiä traumoja?

Kauhukuvat ApuPakun matkanteosta Euroopassa alkoivat muistua mieleen. Tavoitteenamme oli päästä kuukaudessa Gambiaan, mutta viikkojen reissaamisen jälkeen olimme edelleen jumissa Saksassa kahden hajonneen auton, lahjoitustavaroiden ja kymmenen henkilön porukan kanssa.

Ja nyt kolme pojankloppia Suomesta ilmoittaa ajaneensa vaivatta Gambiaan ja olevansa valmiita auttamaan? Vieläpä juuri silloin, kun kolme vapaaehtoistyöntekijää on edellisenä päivänä lentänyt takaisin kotiin, ja ApuPakun porukka alkaa käydä vähiin? Kuka ikinä käsikirjoittikaan tämän elokuvan, oli varmasti päästään vialla!

Kuuleman mukaan hulluus ja nerous kulkevat käsi kädessä, ja se, mikä on tarkoitettu tapahtuvaksi, tapahtuu. Ei ehkä odotetulla tavalla, mutta tapahtuu kuitenkin. Muutaman tunnin vilkkaan sananvaihdon ja mukavan illanvieton jälkeen oli ApuPaku-perheessä siis kolme uutta jäsentä ja runsaasti uutta virtaa kylään vietäväksi.

ApuPakun kasvimaallakin on uusia tulokkaita.

Kylällä työ etenee jo rutiinilla. Koulun seinät alkavat olla pystyssä, ja kasvimaalla itää runsaasti uusia versoja. Tuloillaan on perunoita, porkkanoita, tomaatteja, salaattia ja mausteita. Suuri osa ApuPaku-tiimistä on jo lentänyt takaisin Suomeen koulun ja muiden velvollisuuksien luokse, mutta uusien tulokkaiden ja paikallisten voimin asiat rullaavat eteenpäin suhteellisen sulavasti ja omalla painollaan.

Oikeastaan ensimmäistä kertaa projektin toteutuksessa on meneillään vaihe, jolloin voi vain huoletta keskittyä työntekoon. Asiat etenevät päivittäin ilman sen suurempia ongelmia. Näyttää siltä, ettei ApuPakun matka Gambiaan ole ollut turha, vaikka siihen on mahtunut lukuisia haasteita ja varikkopysähdyksiä. Päinvastoin. Projektin aikana olen oivaltanut, ettei mikään tavoittelemisen arvoinen ei tule elämässä ilmaiseksi.

Saksassa sain kaikkein epätoivoisimmalla hetkellä ystävältäni neuvon: ”Projekti on kuin pieni vauva; aluksi sen tekeminen tuntui maailman parhaalta idealta, mutta tuskalla pitää sinun se synnyttämän.” Silloin neuvo sai minut vain vähän hymyilemään. Nyt se saa minut ymmärtämään. Unelmiensa toteuttamiseen ihminen tarvitsee mittaamaton määrän kärsivällisyyttä, sinnikkyyttä ja luottamusta. Milloin ikinä asiat muuttuvat ja jotakin uutta luodaan, synnytystuskat kuuluvat asiaan. 

Kun auto hajosi Euroopassa, näytti jo hetken siltä, että ajaminen kohdemaahan tulisi epäonnistumaan. Nyt ApuPakulla on kuitenkin joukossaan kolme tuon urakan selvittänyttä vapaaehtoista, jotka ovat tulleet täydentämään ApuPakun mission. Maailma on pähkähullu, mutta kaikessa mielettömyydessään se on ihmeitä ja yllätyksiä täynnä.

Koulu kohoaa paikallisten voimin.

Tähän ihmeiden onkaloon voi eksyä helposti, sillä sen aarteet ja kalleudet ovat monet. Jos kuitenkin malttaa mielensä, ei ahnehdi liikoja ja pysyy uskollisena missiolleen, saattaa nähdä edessään jotain kaikkia maailman kalleuksiakin arvokkaampaa. Saattaa nähdä uuden maailman, jossa ihmiset elävät yhdessä erilaisista taustoista, uskonnoista ja ajattelutavoista huolimatta, ja jossa katupoika voi rakastaa prinsessaa naamioitumatta prinssiksi.

Viidessä kuukaudessa on moni asia muuttunut Pakau Penkun kylässä. Avustusprojekti on ollut kaikille sen osapuolille hyppy tuntemattomaan. Se on pakottanut ihmiset ulos totutuista malleistaan oppimaan toisiltaan ja kohtaamaan sellaisia puolia elämästä, joita he eivät koskaan ennen ole edes tullut ajatelleeksi. Hetkessä pienestä kylästä Afrikassa tullut monen ihmisen elämän käännekohta, erilaisten kulttuurien ja elämäntapojen kohtaamispaikka. Täällä on luotu elämän kestäviä ystävyyssuhteita ja tehty monista unelmista totta.

ApuPaku on yhdistyksenä vielä pieni ja kokematon. Työskentely ja asuminen Pakau Penkun kylässä on sen ensimmäinen hyväntekeväisyysprojekti. Esikoisen kasvua seuratessa tuntee olonsa välillä avuttomaksi, mutta samalla ylpeäksi. Aika näyttää, mitä uudelle tulokkaalle tapahtuu, kun se nousee konttausasennosta omille jaloilleen. Eksyykö se ihmeiden onkaloon, vai onko se hiomaton timantti.

ApuPakun koulunrakennusprojekti etenee hyvää vauhtia. Koulun seinät ovat jo valmiit.

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta & Anarkiaa 2019
Etnosoi 2019