Tie opettaa

Kirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Evi Ekroos

Vähemmän tavaraa, enemmän autokorjaajia.

Olipa kerran auto, moottori ja hajonnut bensatankki, vai miten se oli? ApuPaku-perhe lähettää terveisiä tien päältä, niiden kuuluisien mutkien ja kuoppaisien teiden varsilta. Kaikki on hyvin, vaikka ihan ilman vastoinkäymisiä matka ei ole sujunut. Mutta siitähän ei ole ollut puhe alun perinkään. Missä paku siellä apu! Kuka sitä antaa ja kenelle, on toissijaista. Rakas pakettiautomme on antanut jo monille ihmisille mahdollisuuden ojentaa auttavan kätensä.

ApuPakun matka starttasi sumuisesta korvesta, Suomen Puolangalta 4. päivä lokakuuta. Reitti kulki pohjoisesta rajan yli Ruotsiin, autossa soitto ja laulu raikui, ja kaikki vaikutti sujuvan mainiosti. Kunnes, blogivastaava laitettiin rattiin tämän hiljaisista vastusteluista huolimatta. Kartanlukijat eivät olleet hereillä, joten aluksemme joutui sivukujille, ulos reitiltä, eksyksiin. Myös vaihdekepin hermot alkoivat kärsiä kuskin brutaalissa käsittelyssä, joten päätimme pysähtyä tankkaamaan sekä tarkastamaan sijaintiamme kartalta. Tankki laitettiin täyteen, kuskia päätettiin vaihtaa ja suuntakin löytyi, mutta jotain oli ja pysyi pielessä. Bensa ei pysynyt tankissa, vaan valui saman tien pohjasta asfaltille. Onneksi kameramiehemme oli kuitenkin tarkkaavainen ja huomasi automme hajonneen volkkarikorjaamon pihalle. ”Hei, tämä paikkahan on ympäröity autokorjaamoilla, käydään kysymässä apua!”

Muutamat suuntasivat kohti korjaamoa ja loppu ryhmä istahti nurmikolle lepäämään, syömään ja odottelemaan vastauksia. Kuinka ollakaan ruotsalaisetkin osoittautuivat ihmisiksi. Automme bensatankki hitsattiin kuntoon lahjoituksena, saimme tarvitsemamme lepotauon, ja ryhmähenkikin kohosi entisestään pienten vastoinkäymisten ansiosta. Tack så mycket!

Huonoina uutisina saimme kuitenkin kuulla, ettei bensatankki tulisi kestämään Afrikkaan asti, uuden vaihtaminen kestäisi muutaman päivän, mutta se kannattaisi vaihdattaa niin pian kuin mahdollista, ja myös jarrut vetelivät viimeisiään. Kiitos sivukujien, kuskin epäpätevyyden sekä kartanlukijoiden uneliaisuuden, säästyimme vakavammilta onnettomuuksilta. ”Onneksi ajoimme harhaan”, on ollut mottomme siitä lähtien.

Kuski vaihdettiin, ja ApuPakun matka jatkui Tanskaan, päämääränä yöpaikka ja seuraava autokorjaamo. Saavuimme perille Kööpenhaminaan keskellä yötä, ja ensimmäistä kertaa matkalla saimme katon päämme päälle, ilman pyöriä alla. Yöpaikka oli varsinainen vaihtoehtokulttuurin mekka, ja olipa ApuPaku-bändillä siellä heti seuraavana iltana keikkakin. Suomalaiset korpirytmit upposivat tanskalaiseen yleisöön, ja siitä rohkaistuneena päätimme lähteä soittelemaan viikonlopuksi Köpiksen kaduille hattu kourassa.

Tanskalaisessa autokorjaamossa ei oltu yhtä höveleitä kuin naapurimaassa, ja uuteen bensatankkiin oli kerättävä oikeasti rahaa. Se sopi koko ryhmälle mainiosti, sillä musiikin vietäviksi olivat kaikki tien päälle lähteneetkin, tarkoituksenaan jakaa kokemuksia, osaamista ja kulttuuria matkalla Gambiaan. Ryhmämme jäsenen, Geertin, sanoin: ”Road is the destination!

Tähän asti ApuPaku on saanut todella lämpimän vastaanoton, mihin vain ikinä auto on parkkeerattu, ja mikä parasta, joka paikassa on tarjottu apua, ja ymmärretty yhdistyksen sanoma. Tärkeintä toiminnassa on välitön yhteistyö ihmisten välillä. Yhdistys toimii täysin ruohonjuuritasolla, mikä tuo mukanaan omat haasteensa. Moni asia pitää opetella kantapään kautta, eikä valmista käsikirjoitusta ole olemassakaan. Elämä jatkuvassa liikkeessä on ollut enimmäkseen hauskaa, mutta myös todella intensiivistä ja haastavaa. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu!

Autot ja ihmiset ovat olleet reissulla remontissa vuorotellen, mutta mitä useamman varikon läpi käy ApuPakun tie, sitä enemmän aukeaa uusia mahdollisuuksia, luoda yhteyksiä ja saada yhteistyökumppaneita, sekä rummuttaa yhdistyksen sanomaa pitkin maita ja mantuja. Ihan kaikki on mahdollista, jopa matka halki jokaisen Euroopan maan autokorjaamon! Tanskassa miehet hoitivat homman soittorahoja vastaan ja auto saatiin viimein kuntoon. Koko porukka saapui juuri yötä vasten Saksaan ja majailee täällä, kunnes toisaalle johdatetaan. Edessä on jälleen muutama päivä uuteen maahan tutustumista, avunvaihtoa, soittamista ja jammailua kaduilla ja kuppiloissa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos loppuu

Reissussa asiat tuntuvat saavan koko lailla uutta perspektiiviä, ajantaju on ainakin itselläni melkein kokonaan kadonnut. Tämä ruostunut purkki, joka kuljettaa meitä vaihtelevalla menestyksellä, tuntuu jo melkein kodilta. Oikeastaan, tuntuu kuin en olisi muualla ikinä asunutkaan. Tie on heti jo matkan varhaisessa vaiheessa opettanut, että sillä on täysin oma aikataulunsa asioiden kulussa, matkalaiset voivat vain esittää hiljaisia toivomuksia. Parasta on säilyttää pääosin tyytyväinen asenne kaikkeen mitä ympärillä tapahtuu, ja loppu hoituu itsestään.

Oikeastaan kaikki on mennyt juuri niin kuin on suunniteltukin. Maisemat vaihtuvat, kokemukset karttuvat, ja jopa aiempiin rukouksiini on vastattu: moottorimme ei vielä ole hajonnut, hyttyset eivät ole vielä hyökänneet ja oppitunteja on riittänyt. Ei riitä, että auto menee läpi katsastuksesta, siinä saattaa silti olla paljon vikaa. Seuraavalle matkalle kannattaa ottaa mukaan vähemmän tavaraa, ja enemmän autokorjaajia. Ennen mitään tärkeitä päätöksiä kannattaa aina syödä ja levätä hyvin. Kaikki mitä tapahtuu ja tielle osuu, kannattaa toivottaa avosylin tervetulleeksi, sillä loppujen lopuksi se saattaa olla suuri siunaus.

Kommentoi Facebookissa
evi ekroos