Rytinää ja ryminää – ja vähän poispäin katselua

Kirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Elina Aintila

Kolumbiassa matkustaminen on yhtä machoista väkivaltaelokuvaa.

Sillä välin, kun byrokratian rattaat pyörähtelivät pääkaupungissa projektinvaihdoksen edellä, päätti vapaaehtoinen hyödyntää väliajan perehdytysmateriaalinsa opiskelun ohella myös pienen lomareissun tekemiseen. Joskin ”pieni” on tässä kontekstissa erityisen suhteellinen mitta: välimatkat Kolumbiassa voivat olla päivienkin pituisia bussimatkoja, mutta toisaalta parikaan viikkoa ei itse asiassa tunnu kovinkaan paljolta sen maailman edessä, joka matkailijalle avautuu. Myönnän, että fuskasin yli 24-tuntisen bussimatkan Kolumbian etelärajalta maan keskiosassa sijaitsevaan Medellínin kaupunkiin aloittamalla reissun (lähes) suoralla lennolla matkan ensimmäiseen kohdekaupunkiin. Omatuntoa voimme yrittää hiljentää sillä puhtaalla tosiasialla, että kyllä tässä matkan muilla osuuksilla on matkustettu maareittejä sitten senkin edestä.

Voi kamalaa, nyt se sitten alkaa valittaa 20-tuntisista matkoistaan ahtaissa ja hikisissä romubusseissa! No, ei nyt ihan niinkään.

Matkustaminen Kolumbian suurimpien kaupunkien välillä on tehty pitkistä välimatkoistaan ja välillä arvaamattomista tieolosuhteistakin huolimatta loppujen lopuksi varsin mukavaksikin. Pitkän matkan bussit ovat usein meikäläistä laatuluokkaa ”expressbus”, ilmastointi ja kaupanpäällisinä ennen nukkumaanmenoa ja aamulla ennen määränpäähän saapumista esitettävät in-flight-leffat. Ja voi pojat, arvatkaa vain kuinka monta b-luokan leffaa olen sitten Etelä-Amerikkaan saapumiseni ehtinyt nähdä…

Rytinää, ryminää, suolenpätkiä ja vähäpukeisia naisia onkin Kolumbian maanteillä tullut nähtyä puolen elämän tarpeiksi, sillä busseissa pyörivät leffat ovat poikkeuksetta väkivaltaa tursuavia toimintaleffoja. Tiedä sitten, onko kyseessä yksi yhteen ilmentymä koko kansan elokuvamausta. En tosin kommentoi asiaa sillä, että asia minua jotenkin erityisesti nyppisi. Päinvastoin olen saanut näistä ns. bussileffoista mitä suurinta hupia ja yllättäviä, voimakkaitakin oman identiteetinulkoisia eläytymisen tunteita. Kuinka joku hitaisiin ja tunnelmoiviin elokuviin, kuten Englantilaiseen potilaaseen tai espanjalaisiin haahuileviin tunnelmapätkiin, mieltynyt ihminen voi elämöityä Macheten tai vaikka vielä pahemman Death Race 2:n kaltaisesta banaalista hutusta? Sehän on aivan absurdia! – mikä taitaa tosin olla kyseessä olevan lajityypin perusolemus.

Muistan nähneeni Macheten ensimmäisen kerran vain puolisilmällä vilkuillen. Ensimmäinen reaktioni elokuvan elämääkin absurdimpiin silpomiskohtauksiin (esimerkiksi se, jossa Machete suolestaa pahiksen käyttäen tämän suolta kätevänä hyppyköytenä) oli puhdas nauru, epäuskosta ja mistä tahansa muustakin tunnereaktiosta, minkä moinen nerokas typeryys voi ihmisessä herättää. Sittemmin (mm. Jari Tammisen arvostelun sattumalta luettuani) aukesivat silmät senkin typeryyden takaiseen nerouteen. Näin sitä sivistytään kolumbialaisissa busseissa matkustellen! Toivotaan, että b-luokan leffojen poliittisesta annista sivistyvät kanssamatkustajatkin!

Samaan aikaan Kolumbian uutistodellisuudessa: Ex-valtionpäämies Álvaro Uribe Vélez yrittää, sekä mediassa että poliittisessa keskustelussa, vakuuttaa nykyistä, uutta ”konfliktin uhrien lakia” (Ley de las Víctimas) ajavaa hallitusta muuttamaan sisäisen konfliktin uhreja turvaamaan pyrkivän lain sisältämää määritelmää maansisäisestä tilasta siten, ettei konfliktin olemassaoloa tunnustettaisi. Ex-presidentti Uribe perustelee vetoomustaan sillä, että konfliktin olemassaolon tunnustaminen merkitsisi oven avaamista myös sissijoukkojen lailliselle tunnustamiselle. Hallituksen julkisessa lausumassa tämän viikon alussa nykyinen presidentti Juan Manuel Santos muistutti, että jo armeijan ottamat toimenpiteet konfliktin hallinnassa edellyttävät sisäisen konfliktin olemassaoloa, kuten se kansainvälisen humanitaarisen oikeuden piirissä määritellään.

Kansainvälisten sopimusten määritelmistä huolimatta debatti siitä, miltä maansisäinen aseellinen yhteenotto tarkkaan ottaen näyttää, jatkuu Kolumbian poliittisessa oikeistossa kiivaana.

Kommentoi Facebookissa
elina aintila

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos loppuu