Perunatasavallan oikeus

Kirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Veli Itäläinen

Valko-Venäjän anarkistit tuomittiin pitkiin vankeusrangaistuksiin.

Valkovenäjäläiset anarkistit, joiden pidätyksestä kerroin syksyllä, tuomittiin pitkiin vankeusrangaistuksiin perjantaina 27. toukokuuta. Syytteet kiistäneet Ihar Alinevitš, Mikalaj Dziadok ja Aliaksandr Frantskievitš saivat kaikki 3–8 vuotta ”kovennettua” vankeutta. Esitutkinnan kanssa yhteistyötä tehneet ja muita vastaan todistaneet Maksim Vetkin ja Jevgeni Silvontš saivat neljä vuotta ja puolitoista vuotta avolaitosta – todistelu oikeudenkäynnissä koostuikin pelkästään yksinomaan heidän ja muiden ”katuvaisten” aktivistien lausunnoista. Ystäväni Tanja ei ollut syytteessä, ja hän asuu nykyään ulkomailla.

Syytteet koskivat neljää suoran toiminnan iskua – solidaarisuusaktiota venäläisen Himkin kaupungin protestien jälkeen kiinniotetuille Venäjän suurlähetystöllä Minskissä, iskua Minskin tutkintovankilaa vastaan anarkistien vastaisen kiinniottojen aallon alettua, sekä iskuja keväällä 2010 Belarusbankia ja ammattiliittojen keskusjärjestöä vastaan. Näiden lisäksi anarkisteja syytettiin Valko-Venäjän ja Venäjän yhteistä sotaharjoitusta vastaan syyskussa 2009 järjestetystä mielenosoituksesta, jonka aikana Valko-Venäjän armeijan pääesikunnan pihalle heitettiin savupommi.

Isku ammattiliittojen keskusjärjestöä vastaan voi hämmästyttää suomalaiseen kolmikantamalliin tottuneita, mutta entisen Neuvostoliiton alueella virallisten ammattiliittojen tehtävä ei ole työntekijöiden oikeuksien puolustaminen, vaan lakkojen estäminen. Ne ovat suoraa jatkumoa samaa tarkoitusta ajaneille entisen Neuvostoliiton rakenteille, usein näiden järjestöjen byrokraatitkin ovat samat kuin 30 vuotta sitten, jolloin liittojen tehtävä oli lähinnä vakoilla työntekijöitä ja jakaa lojaaleille putjovkoja, lomamatkoja Mustan meren täyshoitoloihin. 1980-luvulla virallisten ammattiliittojen piiristä nousi aloitteita aidosti riippumattomaan toimintaan, mutta ne ajat ovat jo kauan aikaa sitten jääneet taaksepäin, ja nykyään viralliset liitot eroavat Neuvostoliiton aikaisista lähinnä vain pienemmän jäsenmäärän suhteen.

Vielä muutamia vuosia sitten Suomen ammattiliittojen yhteydenpito Venäjälle päin tuntui olevan sitä, että matkustettiin FNPR-liiton byrokraattien pönötystä katsomaan. Lakot Fordin tehtailla Leningradin läänissä ovat toivottavasti herättäneet suomalaiset liitot huomaamaan, että Venäjällä on myös riippumattomia ammattiliittoja, joihin ei kuitenkaan kuulu edes viittä prosenttia järjestäytyneestä työvoimasta. Valko-Venäjällä niitä ei kuitenkaan ole ainuttakaan, ja niinpä vappuyönä 2010 polttopullo lensi ammattiliittojen keskusjärjestön rakennukseen aiheuttamatta kuitenkaan mitään merkittävää vahinkoa.

Samoin kävi kaikkien muidenkin näiden aktioiden kanssa – yksikään polttopullo ei varsinaisesti polttanut mitään, ja voi olla että Suomessa syytteet olisivat tulleet ilkivallasta. Erityisen rankalta vaikuttaa Frantskievitšin saama lisävuosi Novopolotskin kunnan sivuston hakkeroimisesta (ruutukaappauksia voi katsella täältä: http://belarus.indymedia.org/20141), todistusaineisto Aliaksandria vastaan koostui yksinomaan hänen koneeltaan löytyneestä tämänlaisiin kepposiin soveltuvasta ohjelmistosta.

En välttämättä kuitenkaan halua sympatiaa näille tyypeille siksi, etteivät heidän ”iskunsa” olleet kovinkaan kummoisia. Heidän omat näkemyksensä toimintatavoista myöskin vaihtelevat – Alinevitš kertoi oikeudessa vastustavansa polttopullo-iskuja (kuitenkaan tuomitsematta niitä), ja kannattavansa yksinomaan täysin väkivallatonta toimintaa, kuten mielenosoitusta pääesikunnan luona, josta häntä myös syytettiin. Mutta jos minut tuomittaisiin vuosikausiksi mistä tahansa poliittisesta, haluaisin kyllä uskoa, että tekoni olisivat oikeasti pelottaneet vallanpitäjiä. Valko-Venäjä on tämän päivän Euroopan autoritaarisin valtio, ja se kehittyy yhä nopeammin vielä entistäkin tukahduttavampaa järjestelmää kohti. Anarkistien iskut olivat arvatenkin ennenaikaisia, joidenkin iskujen tarkoitus jäi ainakin minulle vähän epäselväksi, mutta yleisesti ottaen on ymmärrän hyvin miksi Valko-Venäjän nuoriso radikalisoituu.

Kuvaava esimerkki on toinen ”anarkistien” vastainen oikeudenkäynti Bobruiskissa 18. toukokuuta – siellä Javgen Vaskovitš, Paval Syramalotaw ja Artsjom Prakapjenka tuomittiin vankilaan seitsemäksi vuodeksi polttopulloiskusta paikallista KGB:tä vastaan. Median väitteistä huolimatta kyseessä eivät kuitenkaan olleet anarkistit, itse asiassa Vaskovitš on liberaalin länsimielisen opposition aktivisti, ”Nuorisorintaman” ja BHD-liikkeen jäsen ja riippumattoman paikallislehden toimittaja. Isku oli kuitenkin selvästi anarkistien inspiroima, selvästi myös liberaalin opposition piirissä on haluja yhä radikaalimpaan toimintaan, erityisesti joulukuun 19. päivän tapahtumien jälkeen.

Vankilassa anarkistit ja joulukuun 19. päivän kiinniotetut tietysti kohtasivat toisensa. Tunnettu liberaali aktivisti, politologi, kirjallisuustieteilijä ja presidenttiehdokas Neklajevin tukija Aleksandr Feduta kuvasi vapauduttuaan 8. huhtikuutta odottamaan oikeudenkäyntiä 19. päivän tapahtumista kohtaamistaan Alinevitšin kanssa blogissaan:

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos loppuu

”Ihar oli vakaumuksellinen anarkisti, väittelimme sellissä kunnes äänemme tulivat käheäksi… Hän työskenteli insinöörinä Integralissa, ja kuten kuka tahansa ammattitaitoinen ja fiksu ihminen, hän olisi noussut urallaan hierarkisessa yrityksessä. Varmasti, jos hän vain olisi halunnut. Mutta sen sijaan Ihar pelasi roolipelejä, joista hän kertoi sellitovereilleen läkähtymiseen asti, ja luki anarkistista teoriaa…. Jos ihmisoikeusjärjestöt eivät tunnusta anarkisteja mielipidevangeiksi vaan tulkitsevat heidän tekonsa huliganismiksi, he ovat siirtyneet Valko-Venäjän tuomioistuimen puolelle. Tuomioistuimen, joka on takuulla epäoikeudenmukainen.”

Vaikka liberaalit ja anarkistit edustavat monissa suhteissa toisilleen vastakkaista vaihtoehtoa Valko-Venäjän nykyiselle järjestelmälle, tällä hetkellä näiden liikkeiden tragedia on sama – molemmat ovat halvaantuneet syksyllä alkaneen repression seurauksena, aallon joka huuhtoi anarkistit mukanaan syyskuussa ja liberaalin opposition vaalien jälkeen. Valko-Venäjän talous on romahduspisteessä, ja paikallista valuuttaa myydään peräti kolmella eri kurssilla (virallisella, mustan pörssin kurssilla ja pankkien välisellä), joista parhaimman ja huonomman ero toisiinsa dollareissa on noin 60 prosenttia. Mutta oppositio joko istuu vankilassa tai on keskittynyt yksinomaan tuomittujen ja tuomiotaan odottavien osanottajiensa tukemiseen.

Valko-Venäjän kriisin tarkempi käsittely vaatisi erillisen artikkelin. Vuodesta 2003 eteenpäin maan talouskasvu oli nopeaa, muutamana vuonna bruttokansantuotteen kasvu oli jopa kaksinumeroista, esimerkiksi vuonna 2008 teollisuustuotannon kasvu oli maailman kahdeksanneksi nopeinta. Nyt maksetaan laskua tästä ylikuumentumisesta, ja järjestelmä on luonteeltaan sellainen, että kriisistä on vaikeaa päästä pois. Kriisivuonna 2008 Valko-Venäjä normalisoi suhteensa Kansainväliseen valuuttarahastoon pitkän katkoksen jälkeen, ja tammikuussa 2009 valuuttaa devalvoitiin reilusti rahaston antamien miljardilainojen ehtojen täyttämiseksi, ja samalla palkansaajat pakotettiin ”vapaaehtoisiin” 20 prosentin palkanalennuksiin. Vaalivuonna devalvaatio kuitenkin kompensoitiin väestölle reippailla palkankorotuksilla, mikä valtavirran taloustieteilijöiden mukaan räjäytti inflaation käsiin ja loi pohjan uudelle devalvaatiolle, joka on nyt vain ajan kysymys.

Jos taloustieteilijöiden analyysi on oikea, se kertoo että Lukašenkon järjestelmä on huomattavasti herkempi kansan mielipiteelle kuin monen demokraattisemman maan järjestelmä. Tässä suhteessa se vain toistaa Neuvostoliiton perintöä, ja muistuttaa myös Etelä-Amerikan peronistisia ja muita takavuosien populistisia hallituksia. Syksyllä Lukašenko oli niin huolissaan tulevista vaaleista, että hän oli valmis panemaan peliin koko valtiontalouden avokätisillä palkankorotuksilla. Toistaiseksi hän on jäänyt voitolle ja viulut on maksanut kansa ja oppositio, mutta voi olla että parin vuoden päästä tällä pelillä ei enää ole voittajia.

Kommentoi Facebookissa
Veli Itäläinen