Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Veli Itäläinen
…sanoo uusliberaali ekonomisti.
Viimeisen 15 vuoden ajan taloudellinen kehitys Venäjällä on ollut niin vauhdikasta, että olen pitänyt suuria linjoja jotenkin itsestäänselvinä: parempaan ollaan menossa. Jos 1990-luvulla Venäjällä oli aitoa kehitysmaan tuntua, nyt Helsinki tuntuu Moskovaan ja Pietariin verrattuna jälkeenjääneeltä takametsien kylältä. Ja esimerkiksi Groznyi vuonna 2011 näyttää tältä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Venäjän valtionvelka on maksettu öljyrahoilla pois käytännössä kokonaan, ja jokaisesta eläkkeiden ja muiden sosiaalitukien nostosta on uutisoitu näyttävästi. Koska Venäjän bruttokansantuote ylitti Neuvostoliiton vastaavan osan tuotannon jo vuosia sitten, olen luullut että samoin olisi ollut myös väestön elintason suhteen.
Näin ollen minulle oli yllätys Taloustieteen Korkeakoulussa (Višaja kola Ekonomika) pidetty luento, joka osoitti mustana valkoisella, että näin ei ole. Eikä luennoitsija ollut mikään naftaliinista kaivettu stalinisti, vaan Jevgeni Jasin – pitkän linjan uusliberaali talousuudistaja, joka toimi Jeltsinin aikana yli kahden vuoden ajan valtiontaloudesta vastaavan ministeriön johtajana. 2000-luvulla hän on toiminut ”Oikeistovoimien liitossa” eli SPS-puolueessa, joka edusti liberaalien oikeaa laitaa – puolue antoi huutia tšetšeeneille ja puolusti 1990-luvun shokkiterapiaa. Sittemmin SPS-puolue surkastui kremlimyönteiseksi ”Oikea asia” -puolueeksi, jota sitäkin ollaan taas uudistamassa. Jasin siirtyi politiikasta vaikuttamaan akateemiseen maailmaan ja Putinin luomaan ”julkiseen neuvostoon”, joka on tietynlainen institutionaalinen kansalaisyhteiskuntaa edustava elin ilman varsinaista toimeenpanovaltaa.
Luennosta kertova artikkeli on otsikoitu optimistisesti – ”Elämä on 32-prosenttisesti parempaa”. Kuitenkin, jos katsoo lähdeaineistoa tarkemmin, ainoastaan keskimäärinen elintaso on noussut Neuvostoliiton ajoista – köyhillä menee itse asiassa huonommin. Käyrät osoittavat, että vuonna 2009 pienituloisemman viidenneksen ostovoimakorjatut tulot olivat vain 56 prosenttia vuoden 1991 tuloista, ja toiseksi pienituloisimmankin vain 79 prosenttia vuoden 1991 tuloista. Vasta keskimmäinen viidennes elää yhtä kylläisesti kuin Neuvostoliitossa – mutta ei kuitenkaan paremmin. Ja vuoteen 1991 tullessa vuoden 1986 öljynhintojen romahtamisesta alkanutta talouskriisiä oli kestänyt jo viisi vuotta – jos vertailuvuodeksi olisi valittu tätä aikaisempi ajankohta, luvut voisivat olla vielä tätäkin tylympiä.
Joka toisen elintaso on siis jäänyt Neuvostoliiton hajotessa pakkasen puolelle, ja ottaen huomioon öljyn hupenemisen, voi olla etteivät nämä ihmiset tule enää koskaan saavuttamaan Neuvostoliiton ajan elintasoa. Venäjä on myös Baltian maiden jälkeen rikkain entisen Neuvostoliiton alueen valtioista, joten lopuissa alueen maista tilanne on vielä tätäkin huonompi.
Mielenkiintoinen on myös artikkelin vertailu siitä, mitkä tuoteryhmät ovat tulleet ostovoimaan nähden edullisemmaksi ja mitkä ovat kallistuneet. Tupakka ja viina ovat noin kolme kertaa halvempia kuin Neuvostoliitossa, ja kotimaisen autonkin saa yli kaksi kertaa edullisemmin. Mutta teatteri on lähes kaksi kertaa kalliimpaa, lomailu kotimaisessa täysihoitolassa yli kaksi kertaa kalliimpaa ja työpaikkaruokalat, kahvilat, sähkö- ja vesilasku ovat kaikki kolme kertaa hintavampia kuin Neuvostoliitossa. Viimeinen on varmasti tekijä, jolla on köyhimpien elintasoon valtava vaikutus. Eikä tilanne ole varmasti parantumassa, koska esimerkiksi EU:n asettama ehto Venäjän WTO-jäsenyydelle on raaka-aineiden sisäisten hintojen hintasäätelyn lopettaminen. Sisäisten hintojen kohoaminen maailmanmarkkinoiden tasolle tulee tekemään ison loven köyhimpien lompakkoon.
Tässä kontekstissa on oikeastaan yllättävää, kuinka harva Venäjällä oikeastaan haluaa paluuta Neuvostoliittoon. Venäjän Federaation Kommunistinen puolue saa parhaimmillaankin vain kolmasosan äänistä Moskovassa niillä alueilla, jossa vaalivilppi ei onnistu. KPRF:n todellista valtakunnallista kannatusta on vaikeaa arvioida vaalivilpin ja valtamedian puolueellisuuden takaa, mutta voisin arvioida että paluuta Neuvostoliittoon äänestäisi rehellisissäkin vaaleissa enintään puolet niistä alemmista tuloluokista, joiden elintaso oli Neuvostoliiton aikana parempi. Eli ihmiset eivät elä pelkästään tavaroista. Poliittiset vapaudet, tai ennemminkin tietynlainen propagandasta, vainoharhoista, salailusta ja suoranaisesta valehtelusta vapaa ilmapiiri on yhtä tärkeää – kaikkia neljää on toki myös tämän päivän Venäjällä, mutta kertaluokkaa vähemmän kuin Neuvostoliitossa.
Tietysti voi sanoa, että vertailu ei ole mielekästä koska Neuvostoliiton talousjärjestelmä oli irrationaalinen, ja sen romahtaminen oli vain ajan kysymys. Joidenkin lähteiden mukaan Neuvostoliiton puolustusmenoihin olisi käytetty välillä jopa 25% kansantuotteesta, tosin tätä tuskin pystyy luotettavasti arvioimaan. Ja esimerkiksi Burana-sukkulan kehittämiseen haaskattiin aivan älyttömiä summia koko kansantaloudenkin mittakaavassa, vain siksi että amerikkalaisillakin oli sellainen – mutta avaruuteen asti se ei koskaan lentänyt. Ja nyt, lähes 30 vuotta myöhemmin, amerikkalaisetkin ovat luopumassa sukkuloista ja kansainvälinen avaruusasema pyörii lähinnä Neuvostoliitossa kehitetyn rakettiteknologian avulla.
Oikeastaan se, että Neuvostoliitto pystyi takaamaan köyhille paremman elintason kuin nykyjärjestelmä, on argumentti ennemminkin kapitalismia vastaan kuin Neuvostoliiton puolesta. Jos köyhempi puolikas Venäjän väestöstä eli paremmin vainoharhaisessa järjestelmässä, joka käytti valtavat rikkautensa lähinnä tuhansien mannertenvälisten ohjusten rakentamiseen ja kansalaistensa kontrolloimiseen, minkälaiset mahdollisuudet olisikaan järjestelmällä, joka toimisi oikeasti ihmisten ehdoilla?
