Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Veli Itäläinen
Venäjällä jalkapallohuligaaneja kuunnellaan.
Jostain syystä suosituimmat urheilulajit ovat aina niitä tylsimpiä. Potkupallossa on liian suuri kenttä, liian monta pelaajaa, liian pieni maali ja liian pitkä peliaika – kuinka kukaan jaksaa selvin päin katsoa yli puolitoista tuntia peliä, joka yleensä päättyy 0–0 tai 1–0? Seuraan jalkapalloa vain sikäli kuin se liittyy politiikkaan ja talouteen – ja usein se on kytköksissä kumpaankin. Erityisesti Venäjällä.
Viime joulukuussa kirjoitin Moskovan maneesiaukion mellakasta, joka tapahtui jalkapallohuligaani Jegor Sviridovin tapon jälkeen. Tänä syksynä Venäjän yleensä hidas oikeuslaitos kiirehti tuomitsemaan sekä mellakasta, että taposta syytettyjä. Tuomiot jaettiin pikavauhtia ennen marraskuun neljäntenä järjestettävää “venäläisten marssia”, Venäjän nationalistien jokavuotista voimannäytöstä, joka jää osanottajamäärältään jälkeen ainoastaan kommunistipuolueen vappumielenosoituksesta. Ja poliittiset tuomiot kertovat siitä, että jalkapallohuligaanit ovat Venäjällä merkittävä painostusryhmä, jolle vallanpitäjät tarjoavat sekä keppiä että porkkanoita.
Jegor Sviridovin taposta syytetty Aslan Tšerkesov Kabardino-Balkariasta sai 20 vuoden vankilatuomion, hänen seurassaan olleille dagestanilaisille lätkäistiin viiden vuoden tuomiot, ilmeisesti siitä hyvästä että he sattuivat olemaan paikalla. 10. heinäkuuta viime vuonna jalkapallohuligaani Juri Volkovin tappanut tšetšeeni Ahmedpaši Ajdajev sai 17 vuoden tuomion, ja hänen seurassaan tuona päivänä ollut Bekhan Ibragimov sai kuusi vuotta.
Tšerkesov ja Ajdajev eivät sinänsä ansaitse paljoa sympatiaa – melko uskottavien silminnäkijälausuntojen mukaan Ajdajev provosoi tappelun hänelle ennestään tuntemattoman Volkovin kanssa, ja turvautui puukkoon miltei saman tien. Tšerkesov oli etsintäkuulutettu ryöstöistä, ja ilmeisesti hän ampui Sviridovia lähietäisyydeltä päähän kumiluodilla tämän jo maatessa tajuttomana maassa. Jos nämä silminnäkijöiden lausunnot pitävät paikkansa, molemmat rikokset olivat kyynisiä ja törkeitä – mutta eivät kuitenkaan erityisen suunnitelmallisia. Moni palkkamurhaaja on saanut lyhyemmän tuomion. Esimerkiksi tässä Tolkovatel-sivuston artikkelissa muistutetaan, että 15 000 dollarin palkkiota vastaan erään suuryrityksen pääjohtajan murhannut Aleksandr Gurulev sai kahdeksan vuoden ja kahden kuukauden tuomion. Vuosikymmenen verran takaperin, Krasnojarskin alumiinisotien aikana palkkamurhaa valmistellut oligarkki Anatoli Bykov sai viisi vuotta ehdonalaista – Venäjän tuomiolaitoksen harkintamarginaali on hämmästyttävän suuri.
Ilman jalkapallohuligaanien väkivaltaisia ja väkivallattomia mielenilmaisuja Tšerkesov ja Ajdajev olisivat päässeet pinteestä pulittamalla poliiseille nelinumeroisen summan länsivaluuttaa ja katoamalla kaupungista. Tuomiot kertovat jälleen siitä, että Venäjällä kyllä reagoidaan kansan vaatimuksiin, silloin kun kansa on kadulla ja käyttäytyy huonosti. Ja usein paljon herkemmin kuin länsimaissa.
Jalkapallohuligaanit ovat yksi yhteisö, joka pystyy ajamaan etujaan Venäjällä kollektiivisesti, mutta venäläisten valtaenemmistö on omillaan ilman vastaavia verkostoja, siis viranomaisten armoilla.
Mutta joku piti tuomita myös maneesiaukion viime joulukuisesta rähinästä, ja tokihan viisi “järjestäjää” löytyikin – heistä kolme (Igor Berezjuk, Kiril Untšuk ja Ruslan Hubajev) olivat Eduard Limonovin “demokraattisen” Toinen Venäjä -puolueen aktiiveja, ja kaksi muuta (Leonid Pavin ja Aleksandr Kozevin) puolueisiin kuulumattomia nationalisteja. Berezjuk on juuri se tuttu kansallisbolševikki, jonka mono löytää tässä kuvassa tiensä mellakkapoliisin arkaan paikkaan – tässä Berezjukin sivu Toinen Venäjä -puolueen poliittisten vankien listassa.
Berezjuk sai viiden ja puolen vuoden tuomion, muut kahdesta neljään vuoteen. Universaalin “huliganismi”-pykälän lisäksi osa viisikosta tuomittiin epämääräisen “kiihotus mellakkaan” -pykälän nojalla. Kukaan tuskin kuitenkaan vakuuttui poliisin ja syyttäjän väitöksestä, että tämä viisikko olisi mellakan järjestänyt. Suomessahan tyypit olisivat saaneet ehdonalaiset tuomiot, mutta Venäjällä ei saa elämöidä, jos ei satu olemaan alumiinipohatta.
Mutta mitä Venäjän demokratialiikkeen nuoret toivot oikeastaan tekivät aukiolla parintuhannen Sieg-Heil -tervehdyksiä heittävät ja siirtolaisnuoria hakkaavan natsin kanssa?
Hengailin toissa kesänä Himkin metsän protestileirillä Berezjukin seurassa tarpeeksi kauan todetakseni, että hän oli maneesiaukiolla ihan omassa elementissään. Kansallisbolševikkinen puolue teki Limonovin päästyä vankilasta 180 asteen käännöksen fasismista liberalismiin, mutta jäsenistö ei vaihtunut mihinkään. Ja vaikka vain osa puolueen aktiiveista on sataprosenttisia natseja, ei kukaan kuitenkaan halua jättää väliin tilaisuutta ottaa Omonin kanssa matsia. Eikä Toinen Venäjä -puolue jätä omiaan, vaan kolmikko on puolueen sankareita siinä missä sen muutkin poliittiset vangit.
