Vähemmän tyynet valtameret

Sääasema

Sääasema tarjoaa ilmastouutisia ja ympäristöanalyysiä Fifin asiantuntijoilta.

Teksti Maria Haanpää

Ilmastouutisia 19.1.-25.1.

Koillisella Tyynellämerellä on havaittu laaja-alaista ja merkittävää meriveden happamoitumista. Tutkijat mittasivat Havaijin ja Kodiakinsaaren välisen vesialueen pH-arvoa vuosina 1991 ja 2006. Veden todettiin happamoituneen tänä aikana merenpinnan ja viidensadan metrin syvyyden välillä keskimäärin 0,026 ja paikoin jopa 0,06 pH-yksikön verran. Yli kahdeksansadan metrin syvyydessä meriveden happamuus oli pysynyt Koillis-Tyynenmeren altaassa jokseenkin ennallaan.

Tutkijoiden mukaan tässä on nyt ensimmäistä kertaa suoraa näyttöä siitä, että merivesi on happamoitunut valtameren kokonaisen altaan alueella. Tutkimusta johtaneen Robert Byrnen mukaan näin laaja-alainen muutos viittaa siihen, että kyseessä on maailmanlaajuinen ilmiö. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousu happamoittaa merivettä, kun hiilidioksidia liukenee ilmasta meriveteen.

University of South Floridan vetämä merivesitutkimus julkaistiin Geophysical Research Letters -lehdessä. Knight Science Journalism Tracker ja Society of Environmental Journalists uutisoivat siitä.

Tyynenmeren aallonkorkeusennätykset ovat kasvaneet Pohjois-Amerikan luoteisrannikolla ”dramaattisesti”. Vuonna 1996 aaltojen maksimikorkeus oli siellä noin kymmenen metriä, mutta nykyisin se on peräti neljätoista metriä. Tutkijat uskovat, että samalla seudulla saadaan kokea vielä viisitoistametrisiäkin tyrskyjä. Merenpinnan nousukaan ei aiheuta sikäläisellä rannikolla yhtä paljon eroosiota, tulvimista ja muita vahinkoja kuin tämä aallonkorkeuden kasvu.

Tutkimusta johtaneen Peter Ruggieron mukaan aallonkorkeuden kasvu voi olla seurausta muun muassa tuulten voimistumisesta ja muutoksista myrskyjen reiteissä. Nämä ovat ilmiöitä, jotka liittyvät todennäköisesti globaaliin ilmastonmuutokseen. Toisaalta nämä ilmiöt voivat liittyä myös lyhyemmän aikavälin jaksollisiin ilmastonvaihteluihin. Aallonkorkeuden kasvamisen aiheuttajasta ei voida olla vielä varmoja, koska aaltohavaintoja ei ole riittävän pitkältä ajanjaksolta. Tutkimuksen kannalta keskeiset poijut saatiin käyttöön vasta 1970-luvun puolivälissä. ”Mutta se on selvää, että aallot ovat kasvaneet”, Ruggiero toteaa.

Oregon State Universityn ja kumppaneiden tekemä aallonkorkeustutkimus julkaistiin Coastal Engineering -lehdessä.

Myös Atlantilla ja sen äärellä kannattaa varautua entistä pahempaan riepotteluun. Tuoreen ilmastomallin mukaan voimakkaimpien hurrikaanien esiintymistiheys kasvaa ja voi jopa kaksinkertaistua tämän vuosisadan aikana. Nuo voimakkaimmat, kategorioiden neljä ja viisi trooppiset hirmumyrskyt aiheuttavat jo nykyisellään noin 48 prosenttia Yhdysvaltain hurrikaanivahingoista, vaikka niitä on vain kuusi prosenttia maihin osuvien hurrikaanien lukumäärästä.

Uuden mallin mukaan hurrikaanien voimakkuus kasvaa eniten läntisellä Atlantilla 20:nnen ja 40:nnen pohjoisen leveyspiirin välissä, eli alueella joka ulottuu Kuuban korkeudelta melkein New Yorkiin asti. Ja vaikka hurrikaanien lukumäärä pienenee, niiden aiheuttamat kokonaisvahingot saattavat kasvaa kolmekymmentä prosenttia.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos loppuu

Yhdysvaltain NOAA oli yhtenä osapuolena tässä tutkimuksessa, joka julkaistiin Science-lehdessä. Siitä kirjoittivat Dot Earth ja Nature News. NOAA:n omilla sivuilla on myös ”usein kysyttyjä kysymyksiä” tähän uuteen hurrikaanimalliin liittyen.

Atlantin tällä puolella huvittaisi tietysti arvailla, minkälaisia myrskyjä Eurooppaan mahdollisesti rantautuu. Muistissa on vielä ennätyksellinen hurrikaanivuosi 2005, jonka aikana myrskyjen nimet loppuivat kesken, ja Vincestä tuli ensimmäinen trooppinen myrsky, jonka tiedetään edenneen Atlantilla Pyreneiden niemimaalle asti. Niemimaan eteläkärki sijaitsee noin 36:nnella pohjoisella leveyspiirillä. NOAA:n kartalla tulevaisuuden hurrikaanit näyttävät kaartavan entistä useammin myös Pohjois-Atlantin itäpuoliskon suuntaan: