Upporikasta ja rutiköyhää

Kirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Tuuli Hakulinen

Tuloerot jakavat Venäjää. Neljän naisen porukka pitää silti yhtä.

Venäjä on suurien tuloerojen maa. Elintason kontrastia on vaikea olla huomaamatta, etenkin tasatuloiseen Suomeen verrattuna. Omaisuttaan häpeilemään tottuneesta kulttuurista kotoisin oleva ei voi olla hämmästelemättä sitä, miten osa kansasta kehtaakaan ajella loistavilla mersuillaan auringonkukansiemeniä kadun varressa myyvien mummeleiden ohi…

Ensimmäiseksi tulee mieleen mielikuvat Neuvostoliiton hajottua valtion omaisuudella äkkirikastuneet uusrikkaat, tai politiikan ja bisneksisen välimaastossa seilaavat ökyrikkaat oligarkit. Ja tietenkin pelottava uhkakuva 90-luvun rikollisliigoista suojelurahoineen.

Käytännössä hienoilla autoilla ajelevista uusiin kännykköihin puhuvista pietarilaisista valtaosa on kuitenkin ihan tavallisia ihmisiä. Suomalaista peruskeskiluokkan sijaan Pietarissa on kokonainen kirjo eri tuloluokkien ihmisiä – jotka tuntevat kuitenkin kuuluvansa suunnilleen keskiluokkaan. Ilman vartijoita ja autonkuljettajia elävät hyvätuloiset ovat vallan keskiluokkaa verrattuna kunnon rikkaisiin. Kommunalkka-huoneessa asuvat kokonaiset perheet ovat myös tietenkin keskiluokkaa verrattuna asunnottomiin tai yksinäisiin eläkkeen varassa kitkuttaviin vanhuksiin.

Koska Venäjällä ei ole progressiivista verotusta, rahan tienaaminen ja omilla tuloilla rikastuminen on periaatteessa helpompaa, kuin esim. Suomessa. Toisaalta jos et syystä tai tosesta onnistu tienaamaan, niin mitään korvauksiakaan ei ole odotettavissa. Elintasokuilu ihmisten välillä vain kasvaa, vaikka alun perin olisi lähdetty samasta tilanteesta.