Perseet ylös Stalinille

Teksti Veli Itäläinen

Onko Venäjän vankiloiden ja armeijan sadistisen homoseksuaalisuuden perinne bolševikkien perintöä?

Totalitaaristen liikkeiden ja sublimoidun homoseksuaalisuuden suhteesta on nykyään tullut vaarallinen aihe, koska Yhdysvaltain kristillinen oikeisto on keksinyt rekuperoida Wilhelm Reichin teoriat fasismin massapsykologiasta, ja nyt se syyttää homoja holokaustista. Nyt esimerkiksi Ugandassa perustellaan lakialoitetta kuolemantuomiosta homoille sillä, että homouden hyväksyminen johtaa fasismiin.

Kuitenkin yhteyttä on mahdotonta olla ajattelematta joka kerta, kun tutustuu Venäjän äärioikeiston todellisuuteen ja tempauksiin. Esimerkiksi tässä blogikirjoituksessa eräs runetin (eli Venäjän internetin) ilmiö vertailee Venäjän äärioikeiston ja radikaalivasemmiston estetiikkaa, ja tekee johtopäätöksen, että alastomista miesten ruumiista kicksinsä saavien miesten kannattaa suunnata ennemmin oikealle kuin vasemmalle. Kirjoittaja tosin luokittelee kansallisbolshevikit vasemmistoon, eikä kiinnitä huomiota NBP:n ulkomaalaisvastaisuuteen ja sen johtajan Eduard Limonovin avoimeen biseksuaalisuuteen.

NBP:n estetiikan sadomasokismi on kuitenkin täysin sopusoinnussa Reichin teorioiden kanssa; kirjoitin aiheesta aiemmin täällä. Mihail Verbitski linkittää kirjoituksessaan tunnettujen venäläisten natsibloggaajien omista alastomista torsoistaan ja perseistään ottamiin kuviin.

Myös Länsi-Euroopassa äärioikeiston johtajien salattu seksuaalielämä on aika ajoin tapetilla, esimerkiksi Jörg Haiderin kuoleman jälkeen. Teema on antifasisteille kiusallinen, emmekä me voi useinkaan nostaa esille totalitarismin kannattajien piilevää homoseksuaalisuutta ja BDSM-fetissejä, koska tämä varmasti lisäisi yhteiskunnan ennakkoluuloja seksuaalivähemmistöjä vastaan entisestään. Yhdysvaltain kristillisen oikeiston strategia onkin harvinaisen ovela, koska Hitler on nykyään maailman kaikkien aikojen ykköspahis ja lukuisten NSDAP:n johtajien aktivistien homoseksuaalisuus on kiistaton fakta, vaikkakin Pink Swastika -kirjaa ei voi parhaimmalla tahdollakaan sanoa miksikään tieteelliseksi tutkimukseksi.

Paljon vähemmän on kirjoitettu johtavien bolševikkien seksuaalisuudesta, vaikka Neuvostoliiton järjestelmä jakoi monia yhteisiä tekijöitä Natsi-Saksan kanssa. Bolševikit dekriminalisoivat sekä homoseksuaalisuuden että abortin pian tultuaan valtaan, mutta pian vapauden tuulet kääntyivät päinvastaiseen suuntaan ja molemmat kriminalisoitiin uudelleen.

Tulin vasta ajatelleeksi koko asiaa tämän Novaja Gazetan Gulag-kirjoitussarjan osan luettuani. Siinä viitattiin Nikolai Ježovin nuoruuden homoseksuaalisiin kokemuksiin saappaantekijän oppipoikana. Ježovin aika KGB:n edeltäjän NKVD:n johtajana kesti vain kaksi vuotta 1936-1938, mutta tämä aika on Neuvostoliiton historian synkintä. Näinä vuosina teloitettiin ainakin 680 000 ihmistä, enemmän kuin kaikkina muina Stalinin ajan vuosina yhteensä, ja monet muut menehtyivät vankileireillä.

Ježov määräsi sadistisesti edeltäjänsä Genrih Jadonan riisuttavaksi alastomaksi ja piestäväksi vielä kerran ennen teloitustaan. Vain alle kaksi vuotta myöhemmin Ježov joutui seuraajansa Berijan teloituttamaksi. Kuultuaan päätöksen kuolemantuomiostaan hän lupasi kuolla ”Stalinin nimi huulillaan” siitä huolimatta, että tätä ennen häntä oli pidetty 9 kuukautta kidutettavana Suhanovkan hirveässä vankilassa Stalinin itsensä käskystä. Tämä sai minut vakuuttumaan siitä, että hänen suhteessaan Staliniin oli vahva platoninen homoseksuaalinen lataus.

Miksi nämä NKVD:n kaltaista kymmenien tuhansien ihmisten vahvuista terrorikoneistoa komentavat ihmiset pitivät tarpeellisena osallistua kidutuksiin henkilökohtaisesti? Epäilemättä vain siksi, että he pitivät kiduttamisesta. Tässä ei selvästikään ole kyse Eichmanneista vaan jostain muusta. Vaikka kieroutunut sadismi ei selitä totalitarismia, totalitarismi tarvitsee toteuttajikseen kieroutuneita sadisteja, ja Neuvostoliitossa jotkut heistä onnistuivat kapuamaan lähes valtapyramidin huipulle asti.

NKVD:n kiduttajat piiskasivat Ježovista esille koko hänen seksuaalihistoriansa kaikkien inkvisition perinteiden mukaisesti ja dokumentoivat sen yksityiskohtaisesti. Hänen lausuntojaan lukuisista homoseksuaalisista suhteista ei kuitenkaan koskaan käytetty oikeudenkäynnissä häntä vastaan, mikä antaa niille tiettyä uskottavuutta, vaikka hänen myös tunnustamansa vakoilusyytteet olivatkin tekaistuja. Emme välttämättä koskaan saa tietää mikä teki Ježovista niin vinksahtaneen – mahdollinen pedofiilin saappaantekijän uhriksi joutuminen vai tukahdutettu homoseksuaalisuus, vai oliko hän yksinkertaisesti vain paha ihminen.

Vielä nykyäänkin homoseksuaalisuus assosioituu Venäjän laajojen kansanjoukkojen parissa vankilakulttuuriin, sadistisiin vanginvartijoihin ja armeijaan. Perinteisesti venäläiset miehet joutuvat ensimmäistä kertaa homoseksuaalisuuden kanssa tekemisiin armeijassa tai vankilassa, ja tämä kohtaaminen on usein vähintäänkin epämiellyttävä. Nämä assosiaatiot ovat varmasti suurin yksittäinen LGBT-liikkeen kohtaama asenneongelma Venäjällä, ja olisi mielenkiintoista tietää kuinka paljon kieroutunut, alistava ja sadistinen piiloteltu homoseksuaalisuus Venäjän vallankäytön instituutioissa on nimen omaan bolševistisen järjestelmän perintöä.

Yksi asia kuitenkin erottaa kiistatta totalitaristiset homot politiikan muista LGBT-toimijoista – ensimmäiset ovat lähes poikkeuksetta kaapissa. Pim Fortuyn oli lähennä poikkeus joka vahvisti säännön, ja hänkin oli ennemmin oikeistopopulisti kuin natsi. Vaikka yleisesti totalitarismia ilmiönä ei voi selittää pelkästään mielenterveyden ongelmilla, moni yksittäinen tapaus on selvä kuin päivä: oman seksuaalisen suuntautumisensa jatkuva kieltäminen ja salailu johtaa irrationaaliseen aggressioon, joka voi kohdistua esim. juutalaisiin, ”kulakkeihin”, maahanmuuttajiin tai ihan mihin tahansa.

Nalle Virolainen kirjoitti 80-luvulla, että se, joka pääsee toteuttamaan piiskausfantasiansa seksileikeissä, ei tarvitse ihmisten alistamista osana valtakoneistoa. En itse ole yhtä optimistinen, mutta tietty järkensä hänen ajatuksessaan kuitenkin on. Natsit ja bolševikit eivät toki ole (vain) syyntakeettomia ympäröivän yhteiskunnan homofobian uhreja, mutta näiden liikkeiden synty on meille tärkeä opetus siitä, kuinka tärkeää seksuaalinen vapaus on.

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta & Anarkiaa 2019
Etnosoi 2019