Kongo hiertää kuin kivi kengässä

Teksti Eva Nilsson

Voiko Belgian kuningas Albert II vierailla Kongon demokraattisessa tasavallassa?

Belgiassa on viime viikkoina mietitty, voidaanko maan kuningas Albert II lähettää diplomaattiselle vierailulle Kongon demokraattiseen tasavaltaan. 30. kesäkuuta tulee nimittäin kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Kongo itsenäistyi Belgian siirtomaavallasta.

Belgian ja Kongon välinen historia ei aina siedä päivänvaloa. Tämä Keski-Afrikan jättimäinen alue, joka tänä päivänä tunnetaan nimellä Kongo, oli Belgian Kuningas Leopold II:n yksityisomaisuutta vuosina 1885–1908. Kuningas onnistui viilaamaan kansainvälistä yhteisöä linssiin perustamalla marionettihyväntekeväisyysjärjestön nimeltä ”Association Internationale Africaine”, jota hän hallitsi yksinvaltaisesti. Leopold II esittäytyi ulkomaailman silmissä omistautuneena filantrooppina, jonka missiona oli sivistää mustaa Afrikkaa. Alueelle hän antoi nimen Kongo Free State – Kongon vapaavaltio. Todellisuudessa kuningas kuitenkin käytti aluetta luonnonvarojen riistämiseen. Belgia nousi kukoistuksensa huipulle, kun Leopold II:n kassakirstut täyttyivät Kongosta riistämänsä kumin tuotoilla.

Melkein missä tahansa Belgiassa onkaan, löytyy jostain kadunkulmasta Leopold II:n rakennuttama monumentti tai rakennus, ellei sitten patsas herrasta itsestään. Kaikki asiaan edes vähän perehtyneet kuitenkin tietävät, että Leopoldin luoman glamourin alla piilee paljon mätää.

Kumiryöstöön liittyi poikkeuksetta brutaali väkivalta ja tappaminen. Joidenkin laskelmien mukaan alueen asukasluku pieneni joukkomurhan takia jopa puolella. Kongon vapaavaltion symboliksi muodostui ihmisiltä silvotut kädet. Jokaisen kylän piti nimittäin kompensoida kumikiintiöstään puuttuva osa ihmiskäsillä. Historia kertoo karmaisevista siirtomaaherroista, kuten belgialaisesta kenraalista, jolla oli tapana koristella talonsa ympäristö keppeihin kiinnitetyillä ihmispäillä ja -käsillä.

Vähitellen tieto Kongon tapahtumista kuitenkin levisi ulkomaailmaan. Tämän seurauksena Belgian valtio anasti Kongon vapaavaltion viralliseksi siirtomaakseen vuonna 1908. Vuoteen 1960 saakka Belgia yritti paikkailla tapahtumia kiihdyttämällä ”sivilisaatio-operaatiotaan”, siinä kuitenkin pahasti epäonnistuen.

Patrice Lumumba, maan itsenäisyysliikkeen vetävä voima, oli aikansa tähti, joka uskoi afrikkalaiseen yhtenäisyyteen. Lumumban karisma ja tahdonvoima eivät kuitenkin riittäneet Kongon pelastamiseen. Kun Belgia itsenäistymisen hetkellä hätäisesti vetäytyi ja evakuoi kansansa, jätti se jälkeensä maan, jossa ei ollut juurikaan infrastruktuuria ja vain jokunen yliopistotutkinnon omaava henkilö. Maan luonnonvararikkaat alueet vaativat Belgian tuella itsenäisyyttä saadakseen pitää rikkaudet itsellään. Tämä separatistiryhmien painostus sekä samanaikainen Yhdysvaltojen pelko Lumumban kommunistisia taipumuksia kohtaan johti Lumumban raakaan murhaan vuonna 1961. Syypäiksi murhaan paljastui myöhemmin Belgian valtio ja CIA. Murhan jälkeen valtaan astui Mobutu Sese Seko, joka hirmuhallitsi Zaireksi nimittämäänsä maata vuoteen 1997 saakka.

On siis ymmärrettävää, että Belgian ja Kongon välit ovat vaikeat ja monille liian epämiellyttävät käsiteltäviksi. Niinpä niistä edelleen pitkälti vaietaan. Kongolaistaustainen belgialaisystäväni kertoi minulle taannoin Lontoossa opiskellessamme, ettei kukaan Brysselin ranskankielisessä yliopistossa ollut suostunut ohjaamaan hänen Kongon ja Belgian suhteita käsitellyttä kandin työtään. Hän oli itsekin aikuisikään saakka lähes täysin epätietoinen maiden välisestä historiasta, ”koska yksikään opettaja ei koskaan puhunut asiasta koulussa”. Uteliaisuus vei hänet ulkomaille opiskelemaan.

Tilannetta kuvaa myös tämänhetkinen julkinen keskustelu siitä, pitäisikö kuningas Albert II:n osallistua Kongon viisikymppisiin. Asia on politisoitunut, koska kuningas ei päätä asiasta itse, vaan sen tekee hallitus. Belgialaisen median mukaan tilanne on ollut ”konflifktiherkkä” koska hallituksessa on asiasta eriäviä mielipiteitä. Soppaa on hämmentänyt myös Belgian EU-komissaari Karel De Gucht, joka on suureen ääneen kritisoinut kuninkaan osallistumista juhlaan. Ollessaan maan ulkoministeri vuonna 2008, De Gucht tulehdutti välit Kongoon kritisoimalla Kabilan hallitusta korruptiosta. Pelkona on myös nyt, että osallistumalla juhliin Belgia legitimoi nykyisen hallinnon.

Korruption legitimoimisesta ollaan ehkä turhan huolissaan. Belgia on loppuen lopuksi aika pieni peluri Kongossa. Toisin kuin Ranskalla ja Britannialla, on pienellä ja heikolla Belgialla aina ollut vähemmän konkreettista valtaa suhteessa siirtomaihinsa. Esimerkiksi presidentti Mobutu kritisoi Belgiaa avoimesti ja katkaisi välit maahan, kun ei saanut kutsua kuningas Baudouin I:n hautajaisiin vuonna 1993. Ranskan ja sen entisten siirtomaiden välisissä suhteissa moinen käytös tuskin tulisi kyseeseen.

Ja vaikka Belgian kuningas jättäisikin menemättä juhliin, olisi siellä varmasti edustusta Kiinasta ja Yhdysvalloista. Onhan Kongossa paljon talouskasvulle elintärkeitä raaka-aineita, vaikkei niinkään öljyä.

Tätä kirjoittaessani Belgian media uutisoi, että hallitus on päättänyt lähettää kuninkaan juhliin. Juhliin osallistumista tärkeämpää kuitenkin on, että tällaiset tapahtumat nostavat maiden väliset suhteet Belgian ykkösotikoihin. Siitä luonnollisena jatkeena voisi toivoa, että maa käsittelisi siirtomaahistoriaansa avoimemmin. Vuonna 2002 Belgia pyysi virallisesti anteeksi Lumumban teloittamisen. Anteeksi pyydettävää olisi kuitenkin vielä paljon. Ensiaskeleena Brysselin Kuninkaallisen Afrikkamuseon tiluksille voisi vaikka pystyttää muistomonumentin Lumumban kunniaksi. Vielä vuonna 1997 sinne pystytettiin patsas belgialaisten siirtomaa-työntekijöiden muistoksi. Patsasta ”koristaa” veistokset puolialastomista afrikkalaismiehistä seipäät kädessä.

Kommentoi Facebookissa
Querelle 2019
Route Couture