Teksti Kimmo Kallio

Irlannin-kirjeenvaihtajan debyytti: Ollila, Rehn ja päsmäröinti brändivalttina.

Viime viikolla arvovaltainen Suomi-brändityöryhmä julkaisi loppuraporttinsa Tehtävä Suomelle, jonka avulla valtakunnan halittavin Jorma Ollila on nyt pystyssä päin viemässä meitä suomalaisia maailmalle hakemaan paikkaa, ”joka meille kuuluu, tai vähän enemmän”. Enemmän kuin hieman Himaselta haiskahtavan raportin mukaan Suomen brändin on pohjauduttava todella olemassa oleviin vahvuuksiin, joita raportin mukaan ovat ”yhteiskunnan toimivuus, luonto ja koulutus”. Näillä kannuksilla Ollila ja kumppanit visioivat Suomesta ratkaisukeskeistä ”maailman ongelmanaratkaisijaa” ja aloittivat tämän valtavan savotan jakamalla tehtäviä, joilla suomalaiset voivat brändätä itsensä Suomi-kuntoon.

Liekö syynä perisuomalainen vaatimattomuus vai markkinamiesten ja -naisten oveluus, brändiraportti jättää mainitsematta erään keskeisen suomalaisen vahvuuden, joka antaa pohjan myös raportin fantastiselle mantipohtisuudelle: vakaan uskon siihen, että Suomessa tiedetään paremmin – ei vain omat vaan myös muiden asiat.

Historiallisesti katsottuna suomalaiset ovat harvoin säästelleet sanojaan sen suhteen, miten asiat tulisi missäkin maassa järjestää. Vanhoja lehtiarkistoja läpikäydessä tämän huomaa varsin yleiseksi eetokseksi, oli sitten kyse sähkeenä saapuneesta uutisesta tai oman kirjeenvaihtajan matkakertomuksesta. Tämä perin juurin perifeerinen tapa ei ole rajoittunut vain suurten kulttuurikeskittymien asioiden ruotimiseen, vaan myös pienemmät kansakunnat ovat saaneet yhtä lailla kuulla omat ratkaisukeskeiset kunniansa. Tänään niin kovin ajankohtaisen Irlannin ei siis voida sanoa säästyneen suomalaiselta päsmäröinniltä ennen viime aikojen höykytystä, pikemminkin päin vastoin. Aikalaisraportteja lukiessa on tullut usein hämmästeltyä, kuinka vaikkapa sata vuotta sitten itsenäisyyttä havittelevalta Suomelta heltisi niin kovin niukalti solidaarisuutta vastaavassa tilanteessa kamppailevalle Irlannille – etenkin kun tärkeimmät Suomen ja Irlannin väliset historialliset samankaltaisuudet koskevat köyhyyttä ja vieraan vallan harjoittamaa sortoa. Mikäpä muu voisikaan olla lähempänä suomalaisen sydäntä?

Toisinaan tuntuu siltä, että kyseessä olisi jonkinlainen erityinen käänteisilmiö sille, mitä Freud kutsuu ”pienten eroavuuksien narsismiksi”: maantieteellisesti ja kulttuurisesti läheisen naapurikansan kyräilyn ja pilkkaamisen sijaan ahdistutaan siitä, että jossain maanosan toisella laidalla pilkistää uhka omalle ainutkertaisuudelle. Vuonna 1944, keskellä sotilaallisten sortotoimien huippuvuosia, tuleva presidentti Urho Kaleva Kekkonenkin tuli kommentoineeksi tämän toisen ”akseliystävällisen” kansan tilannetta. Yhdysvallat oli tuolloin juuri aloittanut painostuksen Irlannin ja Saksan välisten yhteyksien katkaisemiseksi. Pettuleipääkin maistellut, juuriltaan savolainen Kekkonen toteaa köyhän Irlannin olevan ”siirtolaisuuden luvattu maa, suorastaan Euroopan Etelä-Pohjanmaa”, ja kerää näin pisteet paremman elämän toivossa lähteneiden, sekä ulko- että kotimaisten siirtolaisten näpäyttämisestä. Tekstin loppupuolella Kekkonen toteaa ykskantaan, ettei Yhdysvaltojen Irlannille esittämää uhkaa seuraisi ”mitään maailmanhistoriallisesti vaikuttavaa taistelua” sillä Irlannilla ”ei olisi elämäänsä panoksena, niin kuin parhaillaankin on monella muulla pienellä kansalla, joka on joutunut ase kädessä puolustamaan vapauttaan.”

Millainen olisikaan ollut UKK:n laatima tehtävä Irlannille? ”Lopettakaa valitus, ei teillä mitään hätää ole”?

Tänään Suomen ja Irlannin välinen asetelma on kääntynyt lähes päinvastaiseksi. Enää kai puuttuisi, että Irlantilaiset ryhtyisivät ”ase kädessä puolustamaan vapauttaan”. Silti ratkaisupäsmäröinti ei tunnu kadonneen minnekään. Otetaan esimerkiksi Annamari Sipilän hiljattain ilmestynyt Helsingin Sanomien kolumni, jossa kuvaillaan riemastuttavin sanakääntein Komissaarit kokkaavat -hyväntekeväisyystempauksesta. Oma talouskomissaarimme Olli Rehn ei ehtinyt hellan ääreen, mutta Sipilä uskoo, sen olleen vain hyvä asia, ja alkaa vitsailla Rehnin matokuurikomissaarin pestillä. ”Kainuulainen pettuleipä” ja ”pari hiillostettua perunaa” mainitaan, joita seuraa kuvaus Rehnistä vetämässä vieraille ”historiallista selityskaarta Irlannin 1800-luvun puolivälin nälkävuosista aina maan nykyongelmiin”. Vaikka Sipilän kolumni jatkuu puhtaasti komissaarikulinarismin merkeissä, viittaus Irlannin nälkävuosiin jää vaivaamaan – ehkä sen takia, että se on niin osuva: kun Irlannissa oli puutetta ruoasta, elintarvikkeita vietiin yhä Iso-Britanniaan ja muualle Eurooppaan; nyt kun Irlannissa on puutetta rahasta, tulee 10 miljardia euroa uusia ja vanhoja lainankorkoja siirtymään vuosittain Iso-Britanniaan ja muualle Eurooppaan. Millainen historiallinen selityskaari näistä yhteyksistä sitten syntyisi? Ehkäpä jotain tämän mainion taiwanilaisen animaation tapaista – tosin komissaarimme olisi ehkä jättänyt suosiolla asetta heiluttelevat Euro-gangsterit leikkauspöydälle:

Toisaalta voidaan hyvin kysyä, millä eväillä komissaari Rehn nyt ylipäätään olisi mistään nälkävuosista kenellekään puhunut yhtään mitään. Ei kai se, että maamme päälentokenttä sijaitsee Vantaalla, millään muotoa tarkoita että kaikki sen kautta työmatkansa tekevät tietäisivät, mitä on olla köyhä? On myös vähän hassua taiwanilaisilta esittää Irlannin pääministeri Brian Cowen nielemässä IMF- ja EU-lainojen massiivista korkopilleriä, kun tosiasiassa lainojen keskeiset edellytykset ovat minimipalkan ja perusturvan perusteellinen saksiminen. Irlantilainen toimittajalegenda Vincent Browne onkin huomauttanut, ettei ”kukaan ole koskaan kysynyt, miksi on niin paljon pahempi asia antaa pankkien mennä nurin kuin antaa kokonaisten yhteisöjen sortua.” Irish Times -lehden kolumnisti ja kirjailija Fintan O'Toole on puolestaan todennut, että vaalien pitäminen vasta budjetin hyväksymisen ja usean vuoden lainasopimuksen allekirjoittamisen jälkeen on kuin ”väittely ostettavan kondomin merkistä, kun olet jo raskaana.” Kyseessä olisi lähinnä demokraattisten vaalien harvinaisen julma parodia.

Mutta mikä onkaan komissaari Rehnin vastaus näihin polttaviin ongelmiin? Mikä on hänen tehtävänsä Irlannille? Viimeaikaisten kannanottojen perusteella se voisi hyvinkin olla ”unohtakaa demokratia”.

[Kuuntele Olli Rehnin lyhyt lausunto tiistaina 23.11.2010 täältä.]

Rehnin mukaan jokainen viivytelty päivä lisää markkinoiden epävarmuutta Irlannin suhteen. Mutta markkinoiden epävarmuudesta on Irlannissa puhuttu jo vähintään kaksi vuotta. Mistä moinen hoppu juuri nyt? Irish Left Review’n päätoimittaja Donagh Brennan muistuttaa artikkelissaan, mitä nykyisessä kriisissä on pelissä. Rehnille ja EKP:lle ei ole niinkään kyse Irlannin talouden pelastamisesta vaan Euroopan nykyisen pankkijärjestelmän säilymisestä muuttumattomana: ”Pelastaakseen itsensä eurooppalaisen finanssijärjestelmän on tuhottava rasitteeksi muuttunut kansantalous, minkä se tosin näkee vain omana velvollisuutenaan.”

EKP:n pyrkimys on ulkoistaa oman sisäisen ongelmansa ratkaiseminen irlantilaisten tehtäväksi. Olisi varmaan jo korkea aika Ollilan ojentaa Rehnille maan johtavan Suomi-brändilähettilään arvonimi, sen verran edustavasti meidän Olli on suurten eurotalouksien ja Euroopan keskuspankin ongelmia ratkonut. Ei kai sen niin väliä, jos annettavat tehtävät eivät varsinaisesti päädy niiden harteille, joiden ongelmia ollaan ratkomassa, kunhan vain muistaa kehua taakankantajia ”fiksuksi ja sitkeäksi porukaksi”. Tärkeintähän on se, että ongelmia riittää suomalaisille ratkottavaksi ja että lämpimämmät rahavirrat kääntävät kulkunsa kohti suomenlahtea.

PS. Kannattaa pitää silmällä irlantilaista Budgetjam-projektia, joka pyrkii kumoamaan mediassa usein kuultuja myyttejä Irlannin talouden tilasta, pankkien pelastamisen pakollisuudesta ja rahoitusinstituutioiden epäpoliittisuudesta. Budgetjamin sivuja voi seurata osoitteessa http://politico.ie/budgetjam/ sekä Twitterissä tägillä #budgetjam.

PPS. Verkkolehti Revalvaatio on julkaissut purevan analyysin Irlanti-paketista, vasemmiston kyvyttömyydestä nousta populistisen kiukuttelun suosta ja Markku Uusipaavalniemen harvinaisen fiksusta talouskritiikistä.