Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Eva Nilsson
Näin kasvatetaan oikea eurooppalainen menestyjä.
Kuka on siististi pukeutunut, vähintään kolmea euroopan kieltä sujuvasti puhuva, ihonväriltään valkoinen, uraorientoitunut ihminen?
Hän on eurooppalaiseksi itsensä identifioiva ja EU:ssa töitä tekevä (tai EU:sta töitä haluava) perustyyppi. Kutsukaamme häntä homo europaksi. Niitä on Bryssel täynnä.
Olen aikasemminkin miettinyt tässä blogissani Brysselin EU-kuplatodellisuutta ja visioinut Brysselistä Vatikaanin kaltaista autonomista aluetta, jos Belgia hajoaa. Brysseliin voisi vaivatta konstruoida kansallistunnetta, sillä sitähän täällä tehdään jo yllinkyllin. Kaupungin EU-korttelin noin 10 neliökilometrin kokoiseen alueeseen typistyy usein koko EU. Siniset tähtiliput ja ylpeys. Väliäkö sillä, että kortteli on aika pieni osa kaupungin 161,4 neliökilometrin pinta-alasta, ja että kaupungin suurin vähemmistö taitaa olla marokkolaiset. Homo europat kyllä osaisivat ottaa tilanteen haltuun.
Mutta niin, mikä tekee homo europasta homo europan?
Homo europa on yleensä syntynyt perheeseen, jossa vanhemmat omaavat kahden tai useamman Euroopan maan kanslaisuuden. Kaikista paras kombinaatio on olla saksalais-ranskalainen. Brittiläis-ranskalaiset ja italialaissekoitteiset takaavat myös hyvän geenipohjan.
Moni homo europa asuu Brysselissä koko lapsuutensa ja käy Eurooppa-koulua. Käydäkseen tätä koulua täytyy hänen vanhempiensa jo olla EU-instituutioissa töissä, koska vain tämä takaa pääsyn Eurooppa-kouluun. Lapsesta saakka homo europat oppivat verkostoutumaan ja toimimaan sujuvasti yleiseurooppalaisessa miljöössä.
Kun on yliopiston aika, nuori homo europa menee perinteisesti European College -yliopistoon Belgian Bruggeen. Nykyään valikoima on kuitenkin suurempi, koska European Studies -opintolinjoja löytyy lukuisista kouluista ja European Collegellakin on jo ajat ollut toimipiste myös Puolassa. Jos homo europa ei valitse juuri Eurooppa-opintoja, valitsee hän hyvän uran takaamiseksi kuitenkin eurooppalaisen huippuyliopiston. Kovassa huudossa ovat muun muassa London School of Economics ja Pariisin Science Po.
Kun homo europa etsii töitä opintojensa jälkeen, on tärkein etsintäkriteeri, että työ liittyy unioniin. Moni haluaa aloittaa avustajana parlamentissa, eikä puolueella ole niinkään väliä. Jos sosialistimeppi tuntuu tylsältä, niin ainahan sitä voi vaihtaa liberaalille tai konservatiiville. Pääasia on että on EU-töissä. Ja jos pääsee niin sanotusta EU:n virkamieskokeesta läpi ja saa komissiosta työpaikan, niin siellähän sitä voi sitten loppuelämänsä viettää nostaen loppuvaiheessa 16 000 euroa kuukausipalkkaa. Ja perhe-etuna saa tietysti laittaa lapsensa Eurooppa-kouluun ja taata heille eurooppalaisen sosialisaation.
Ajoittain töissä voi olla rankkaa, kun kaiken maailman lobbarit ja aktivistit ahdistelevat, mutta pääasiassa homo europa voi ottaa lunkisti, järjestää vaikka välillä Euroopan köyhyyden vastaisen vuoden, ja ajaa eurooppalaista projektia tehokkaasti eteenpäin pittaamatta siitä, mitä ihmiset jossain jäsenmaissa inisevät. Varsinkin jos homo europan äidinkieli on ranska, tuntuu muunkielinen ininä erittäin merkityksettömältä.
Pitkän työpäivän jälkeen homo europa käy rentoutumassa oluella Eurooppa-korttelin ytimessä Place du Luxemburgilla tai ajaa kotiin Brysselin laitamille yläluokkaisiin Tervurenin ja Woluwen kaupunginosiin. Homo europa nukahtaa tyytyväisenä sänkyynsä ja näkee unia mahtipontisesta Euroopan unionista. Homo europan ei onneksi tarvitse vaivata päätään Weberin rautahäkin kaltaisilla uhkakuvilla, eihän niistä Eurooppa-opintojenkaan aikana oikeastaan puhuttu.
