Eurooppalaisena Belgiassa

Teksti Eva Nilsson

Brysselin-kirjeenvaihtaja aloittaa. TIB: this is Belgium.

Brysselissä eläminen on kahden maailman välissä seisomista. Toinen maailma on Belgia, toinen Euroopan unioni. Missään ei huomaa yhtä konkreettisesti, kuinka irrallisena ja epädemokraattisena EU todella näyttäytyy kansalaisten silmissä.

Eikä ihme. Uusi Euroopan komissio on aloittanut työnsä viime viikkoina. Komission puheejohtaja Barroso käytti tilaisuutta hyväkseen ja uudelleenorganisoi komission osastoja ja virkamiehiä. Entisen kabinettipäällikkönsä hän päätti lähettää Washingtoniin uudeksi EU-”suurlähettilääksi” kysymättä jäsenmaiden tai kenenkään muun mielipidettä. Tiedotusosaston Barroso puolestaan päätti siirtää uuden perusoikeus- ja kansalaisosaston alaiseksi herättäen huolta tiedotuksen vähenemisestä.

Eipä ollut kovin hieno alku demokratiavajeessa painiskelevalle unionille. Tiedottamista ja kansalaismielipiteen seuraamista uhataan vähentää heti sen jälkeen, kun Lissabonin sopimus on saatettu voimaan viemällä Irlannin toinen kansanäänestys väkisin vääntäen kyllä-äänten voitoksi.

EU:n ja kansallisen tason välisestä aukosta voi syyttää monia osapuolia. Syypäitä ovat esimerkiksi kansalliset mediat, jotka usein kiinnittävät huomiota vain omiin meppeihinsä tai Brysselin koirankakkaisiin katuihin, jos edes niihin. Päävastuu on kuitenkin EU:lla itsellään, joka pienistä yrityksistä huolimatta on epäonnistunut yrityksissään luoda kansalaisten ja politiikanteon välille vuorovaikutusta.

EU:ta syyllistäessä pitää myös tietysti kohdistaa katseensa niihin ihmisiin, jotka unionia rakentavat. EU:n parissa työskentelevät eurooppalaiset elävät lähinnä omassa kuplassaan Brysselissä. Töissä käydään EU:ssa, baarissa käydään EU-kavereiden kanssa ja joogassa käydään englanninkielisen opettajan vetämänä. Monet ovat käyneet samoja yliopistoja tai ovat perhetuttuja vuosien takaa.

Myönnettäköön, että osaan näistä syyllistyn myös itse. Tätä kuplamaailmaa kuvaavaa on, että kun suomalainen tuttavani hiljattain tapasi belgialaisen miehen, oli ensimmäisen reaktioni ”hyvä, nyt pääset oppimaan vähän paikallisesta elämästä!”

Kun eurooppalaisen sitten pitää ottaa askel Belgiaan, nousee monen otsalle tuskan hiki. Eurooppalaista terveydenhuoltokorttia ei täällä tunneta, vaikka menisi EU-korttelissa sijaitsevalle lääkäriasemalle. Verotukseen ja sosiaaliturvaan liittyvät asiat tuntuvat puolestaan ihan ylitsepääsemättömän vaikelta selvittää, puhumattakaan edes siitä, että tietäisi mistä instanssista asiasta voi tiedustella.

Asioiden alulle paneminen joka tapauksessa vaatii, että rekisteröityy oman kaupunginosansa asukkaaksi. Rekisteröityminen on helposti kolme kuukautta kestävä prosessi, jonka aikana pitää käydä pari kertaa virastossa ja odottaa siinä välissä poliisin kotikäyntiä. Virkapukuisen poliisin tehtävänä on tarkistaa, että todella asuu ilmoittamassaan osoitteessa. Rekisteröityminen onnistuu vain työsopimuksella, ja vasta rekisteröitymisen jälkeen on oikeus kunnolliseen pankkitiliin ja kunnallisiin palveluihin.

Näin helppoa siis meillä yhtyneessä Euroopassa. Tämän kaltaisissa tilanteissa moni eurooppalainen tyytyy lausahtamaan sarkastiseen äänensävyyn kirjainyhdistelmän ”TIB” – this is Belgium.

Entä mitä belgialaiset tuumaavat kaikista pääkaupungissaan asuvista eurooppalaisista? Vaikea sanoa varmuudella, koska heidän kanssaan on niin vähän tekemisissä. Ne tutut, joilta asiaa olen tiedustellut, ovat kuitenkin pitäneet kaupungin kansainvälistymisestä. Vastakkaisista mielipiteistä kuulee myös huhuja. EU-rekisterikilvillä varustettujen autojen ikkunoita mäiskitään kuulemma periaatteesta usein hajalle. Toisin sanoen vaikuttaa siltä, että EU on monikultuurisuuden tarjoaja sitä kaipaaville tai muukalaisvihan synnyttäjä sitä karttaville. Omaksi sitä ei kuitenkaan koeta.

Ei kaikki kuitenkaan huonosti ole. Demokraattisia tuulahduksia on tullut viime aikona Euroopan parlamentista, jolla on vihdoin enemmän valtaa. Toissa viikon täysistuntoa väritti historiallinen äänestys, jolla parlamentti kumosi ns. SWIFT-sopimuksen, joka olisi sallinnut Yhdysvaltain viranomaisille pääsyn eurooppalaisten maksutietoihin terrorisminvastaisen taistelun varjolla. Uusi perusoikeus- ja kansalaisasioiden kommissaari Viviane Reding puolestaan vakuutteli, että komissio panostaa organisaatiomuutoksesta huolimatta tiedotukseen edelleen.

Päämääränä on, että EU tuntuisi kansalaisista hyvältä, ja että kaikki olisivat ylpeitä eurooppalaisuudestaan ja pystyisivät haaveilemaan paremmasta Euroopasta. Minä puolestaan nautin Belgiasta ja Brysselin kulttuuriannista täysin rinnoin, ja aion tutustua paikallisiin aktiivisemmin. Jaksan vielä uskoa, että hiljaa hyvä tulee.

Kommentoi Facebookissa
eva nilsson

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Kiva, että haluat kommentoida artikkeleita. Muista kuitenkin hyvät käytöstavat ja se, että olet itse vastuussa kirjoituksestasi.