Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Eva Nilsson
EU ei päätynyt Iraniin toimitettavien vakoilulaitteiden vientikieltoon.
Kävellessäni alkuviikosta toimistoni ja Euroopan parlamentin välimaastossa, tuli tutun näköinen mies minua vastaan. Hetken mietittyäni ”mistä tunnenkaan tuon tyypin”, tajusin miehen olevan Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt.
Totta tosiaan, Euroopan ulkoministerineuvosto kokoontui tiistaina kokoukseen Brysseliin. Ensimmäisenä asialistalla oli Iranin harjoittama länsimaisten satelliittitelevisiolähetysten häirintä ja internetin sensurointi. Melkein 70 eurooppalaisen Eutelsat-satelliitin kautta lähetettävän radio- ja televisiokanavan ohjelmat estettiin 11. helmikuuta Iranin islamistisen vallankumouksen vuosipäivänä.
Fifin ja Voiman lukijoille Iranin telesensuuri ja Nokia Siemens Networksin sekaantuminen siihen ovat jo ennestään tuttuja. Yrityshän myi viime vuonna Iranin valtion puhelinyhtiö Irantelecomille televalvontajärjestelmän, joka kerää ja hallinnoi dataa muun muassa puhelin- ja internetviestinnästä. Kaupan ovat tuominneet monet asiantuntijat, Iranin oppositioliike ja Nobel-palkittu iranilainen ihmisoikeusaktivisti Shirin Ebadi.
Tiistaisen EU:n ulkoministerineuvoston päätöslauselmassa ministerit tuomitsivat Iranin valtion toiminnan ja ilmaisivat ”syvän huolensa” mielenilmaisuvapauden rajoittamisesta. Lopputulos oli siis julkilausuma, eivätkä aikaisemmin diplomaattien vihjaamat sanktiot, joihin olisi tärkeänä osana kuulunut myös vientikielto eurooppalaisille yrityksille, jotka vievät Iraniin sähköposti- ja puhelinvakoiluun tarkoitettuja laitteita. Sanktioiden esittäminen päätettiin jättää YK:n turvallisuusneuvoston päätettäväksi, joka tapahtunee ensi kesänä.
Sanktioita kokouksessa vastusti visusti muun muassa vastaantulijani Carl Bildt, jonka mielestä poliittiset neuvottelut olisivat sanktioita parempi lähestymistapa. Samaa mieltä oli EU:n uusi ulkopolitiikan korkea edustaja Catherine Ashton.
Ovathan he oikeassa siinä, että kansainväliset sanktiot vahingoittavat usein maan siviiliväestöä eniten samalla kuin poliittinen eliitti selviää tilanteesta ongelmitta. Mutta eurooppalaisiin teleyhtiöihin kohdistettu vientikielto olisi tuskin haitannut Iranin väestöä, päinvastoin.
Yllättäen Suomi on ottanut asiaan tiukemman linjan. Ulkoministeri Alexander Stubbia siteerattiin monissa EU-medioissa sanktioiden vankkana kannattajana. Jo Saariselän ulkoministeritapaamisen jälkijunassa Stubb vakuutteli, että EU:ssa on ryhmä maita, jotka kannattavat tiukempia otteita Irania kohtaan. Viime viikkoina myös kauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen ilmoitti, että vientilupien myöntäminen Suomesta Iraniin tiukkenee. Yksityiskohtana mainittakoon, että Väyrynen painotti tämän tapahtuvan yhdessä kansainvälisen yhteisön kanssa, etenkin EU:n päätösten mukaisesti. Toisin sanoen lausunto ei tiistaisen kokouksen lopputuleman valossa välttämättä tarkoita mitään.
Väryrynen puhui asiasta julkisuudessa sen jälkeen, kun The New York Times julkaisi listan yrityksistä, jotka ovat tehneet kauppaa sekä Iranin että Yhdysvaltojen kanssa. Yritysten joukossa oli kaksi suomalaista yritystä – Nokia ja Wärtsilä. Nokian tiedetään lähinnä myyneen maahan kännykköitä. Wärtsilä on puolestaan rakentanut maahan voimaloita ja vienyt laivamoottoreita Iranin valtion omistaman Islamic Republic of Iran Shipping Line -yhtiön laivoihin. Laivayhtiö on myöhemmin asetettu Yhdysvaltojen ”mustalle listalle” rahdattuaan aseita Iraniin.
Ruotsalaisista yrityksistä listalla on muun muassa teleyritys Eriksson, jonka tiedetään myyneen Nokia Siemensin tavoin telekommunikaatiolaitteita Iranin puolustusministeriölle. Nokia Siemens Networks on listattu saksalaiseksi yritykseksi.
Kun ottaa huomioon eurooppalaisten suuryritysten määrän listalla, on hyvin todennäköistä, että ulkoministerit pelasivat niiden pussiin jättäen vientikiellot päätöslauselman ulkopuolelle. Asiaa yritetään kuitenkin kaikin tavoin peitellä, koska suhteita Iraniin on käsitelty Brysselissä erityisen salaisesti. Neuvoston komiteoissa on valmisteltu asiaa suljettujen ovien takana rajoitetuissa kokoonpanoissa, jossa on saanut olla ainoastaan jäsenmaiden suurlähettiläät ja yksi virkamies. Tämä on neuvoston kokouksissa suhteellisen harvinaista. Kun Iran on ollut asialistalla, ovat kaikki muut kokousosanottajat joutuneet lähtemään oven ulkopuolelle odottamaan kunnes asiakohta on käsitelty. Asiasta on myös väännetty erityisistunnoissa yömyöhään.
Taas kerran olisi tehnyt mieli olla kärpäsenä katossa kuuntelemassa, millä argumenteilla ja kenen toimesta vientikielto evättiin. Joka tapauksessa on selvää, että vaikka Eurooppa ei pääsekään viemään Big Brother -ohjelmiaan Iraniin, on isoveljen vienti maahan silti taattua eurooppalaisten yritysten toimesta.
