Brad Pitt teki sen

Henkilökohtaista

Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.

Teksti Hanna Kuusela

Mitä luin tänään: Ilias

Viime viikolla kuulin jälleen nuo tutut sanat: viihde ei ole taidetta. Lausuja, eräs esseisti, olisi ehkä pitänyt Brad Pittin tähdittämää Hollywood-spektaakkelia, Troijaa, viihteenä. Antiikin Kreikassa kirjoitettua heksametrillistä runoelmaa Iliasta hän taas olisi kaiketi pitänyt taiteena.

Brad Pitt kuitenkin teki Troijallaan sen, mihin kukaan muu ei ollut pystynyt: sai minut lukemaan Iliasta.

Olin yrittänyt lukea Homeroksen runoelmaa aiemminkin. Yrittänyt ja lannistunut, sillä en ollut ymmärtänyt siitä oikeastaan mitään. En ymmärtänyt, kuka puhuu, kenelle, mistä ja miksi. Hieman kiusallisia pulmia lukijalle. Ensimmäiset sanatkin tuntuivat hämäriltä: ”Laulaos, oi runotar, viha Peleun poian Akhilleun / turmiokas.” Kenen pitäisi laulaa? Vihan vai runottaren? Ja miksi? Herranjestas, jos sanoja ei taivuteta oikein, eihän lukemisesta voi tulla mitään.

Ajattelin, etten ehkä kuulunut niihin, joille Iliaan suuruus oli tarkoitettu. Vaikka olin koulutukseltani kirjallisuustieteilijä, en ollut niitä, joille Priamos ja Patroklos ovat tutumpia ja rakkaampia kuin muumioituneet naapurit. En ollut sellainen, joka oli opiskellut latinaa klassillisessa lyseossa tai lausunut heksametrirunoja aamiaispöydässä – kuten eräässä akateemisessa perheessä on kuulemma tehty. En lukeutunut niihin, jotka ovat tutkineet Iliasta muutaman vuosikymmenen, niihin, joille se on ammatti. En niihin, jotka ovat unohtaneet, kuinka tuskallista alkujaan oli saada kirjasta tai heksametristä selkoa. En siis kuulunut Iliaan peruslukijakuntaan, en, vaikka yliopiston antiikin kirjallisuuden kurssilla professorin mukaan lähdettiinkin liikkeelle ab ovo, munasta eli alusta.

Mutta miten olisi voinut sanoa ääneen sen, ettei minulla ollut mitään Iliasta vastaan – en vain ymmärtänyt sitä?

Sitten näin Troijan, ja sanat tulivat… niin… lihaksi. Brad Pittin lihakset ja rusketus, letitetty tukka. Sotahullu, kunnian mies Hektor, toinen sotahullu, kunnian mies Akhilleus ja ihan vaan sotahullu Agamemnon. Nykynäkökulmasta oikeastaan joukko miehiä, jotka marssittivat ihmisiä sotaan saadakseen kunniaa ja tullakseen muistetuiksi suurmiehinä, joista luemme vuonna 2010. Ollakseen lojaaleja sodalle ja sotureita, joiksi he olivat kasvaneet.

Jos haluat lukea Iliasta, lue, mutta herran tähden, katso Troija ensin. Katso se vaikka kahteen kertaan, ja myöhemmin unohda juoni ja Hollywoodin väärentymät, jos niin haluat. Ja kun luet, lue ääneen, niin heksametri herää eloon. Lue Wikipediaa. Äläkä välitä, vaikka useimmiten sama asia sanotaan moneen kertaan. Ja usein ei sanota mitään, tai joskus et ymmärrä mitään.

Nyt kun tiedät, miten lukea Iliasta, saatat vielä kysyä, miksi lukea sitä. En tiedä. Ei siihen välttämättä ole syytä. Ehkä koska se naurattaa. Ehkä koska se opettaa jotain kunniankipeydestä ja sodista. Tai ehkä koska sen parissa voi kuluttaa aikaa, ettei aika kuluttaisi meitä, kuten Pentti Saarikoski saattaisi sen sanoa. Ehkä koska se viihdyttää. On viihdettä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos loppuu

Kommentoi Facebookissa
Hanna Kuusela