Autohullut arabit

Kirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Anna Palmén

Palestiinassa kukaan ei kävele mihinkään. Paitsi minä.

Olen matkalla postiin Jerusalemin Jaffa-kadulla, kun auto pysähtyy viereeni. Kolmikymppinen mies avaa ikkunan ja sanoo jotakin hepreaksi. Pian hän tajuaa, etten ymmärrä, ja laukoo englanniksi:

”Etsin tässä parkkipaikkaa, mutta itseasiassa haluaisin antaa sinulle kohteliaisuuden ja pyytää kahville. Mikä on nimesi ja mistä olet kotoisin?”

Jatkan matkaa ja kiitän tarjouksesta. Treffipyyntö pienestä volkkarista ei oikein vaikuta ja on ehkä erikoinen tapa tehdä vaikutus naiseen. Mutta täällä autot pysähtyvät aina ja tarjoavat erilaisia palveluita. Autosta pyydetään treffeille, kysytään ajo-ohjeita, kaupataan meloneja ja jäätelöä.

Illalla kävelen Jerusalemista Betlehemiin, koska rakkaat ystäväni ovat ottaneet autoni edellisenä iltana. Betlehemin tarkastuspistettä lähestyessäni joka viides auto pysähtyy viereeni. Suurin osa heistä on arabikuskeja. Minne olet menossa, tarvitsetko kyytiä, miksi menet Betlehemiin? Antakaa minun kävellä, tämä on urheilua, mietin mielessäni. Palestiinalaiset eivät harrasta kävelyä, ja olen heille kävelevä kummajainen.

Pari vuotta sitten Betlehemissä satoi lunta. Olin ainoa kadulla kävelevä ihminen. Lumisateen sattuessa kaupat, koulut ja virastot sulkevat ovensa. Kuka hullu nyt kävelee lumisateessa.

Pimeällä käveleminen ei välttämättä ole täällä erityisen järkevää, ja sain kuulla kunniani saavuttuani Betlehemiin. Kaverini kaartoi autollani Betlehemin tarkastuspisteelle ja sanoi minun olevan hullu. Ystävälle päästyäni kaverini joutui riitaan perheensä kanssa siitä, että oli vienyt autoni ja pistänyt minut kävelemään kuuden kilometrin matkan. Yritin selittää urheiluprojektistani ja kävelyn tärkeydestä, mutta tämä ei vakuuta ketään.

Palestiinalaiset ovat autoileva kansa, ja julkinen liikenne on huonoa. Suomessa olen himopyöräilijä, mutta täällä olen joutunut hankkimaan oman amerikkalaisen Chevyn. Urheilu tapahtuu vain sisätiloissa viiden tähden hotellin spa-osaston uumenissa. Unelmana on hankkia kesäpyörä, mutta mäkinen maasto ja ihmisten ihmettely ja tuijotus asettavat vielä haasteita projektilleni. Onneksi pääsen tänä kesänä suhaamaan fillarillani ainakin päiväksi Helsingin katujen vilinään.

Kommentoi Facebookissa
anna palmen

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos loppuu