Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Siru Valleala
Freeter relaa, kun muut japanilaiset ahkeroivat.
Toisinaan Tokio on liian meluisa, kiireinen, muovinen ja täysi. Ihmiset vaeltavat päämäärätietoisina tehotuotantolaumoina keskustojen halki, risteillen tungoksessa toistensa lomassa sillä kärsivällisyydellä, kuin mihin vain japanilainen pystyy. Ympärillä alennustiskit meuhkaavat, tavaratalojen avajaiset pakottavat kansan jonottamaan päivän erikoisuutta, kuhisevat muotiostoskadut tärisevät miljoonien korkojen iskiessä asfaltin pintaan.
Tulee hetkiä, jolloin on pakko päästä pois.
Joskus tulee hetkiä, jolloin on päästävä pois mahdollisimman kauas. Kenties jopa paikkoihin, joissa unohtaa olevansa Japanissa.
Kävimme viime viikolla aivan eteläisimmässä Japanissa, keskellä turkoosia Tyyntämerta: saariryhmittymä Okinawalla ja sen eräällä rauhallisimmista saarista.
Kun kuonokoppaiset lentokentät oli jätetty taa, avautui eteen ihmeiden maa. Ananaspuiden tuoksu, sokeriruo’on humina, välkehtivän meren aaltojen hypnoosi. Autiot kärrypolut kaalipeltojen katveessa, tiheinä kuhisevat mangroveviidakot, vedenalainen yhteiskunta, jossa sadat moniväriset kalat lipuivat toistensa lomitse. Mikroyhteiskuntia, joissa Tokion kiihkeä rytmi ehkä omalla tavallaan toistui, mutta joka samalla oli vapaa ihmisen luomista pakoista.
Saarella uudeksi olemassaolon muodoksi vakiintui rento ajattomuus; kahviloiden viileä lukurauha, auringonlaskuterassin hehku, meren lämmin syli, rantakallion varjoinen löhöily. Majapaikoissa soi eteerinen meditaatiomusiikki tai letkeä reggae, suitsuke paloi ja reissuväki kokoontui olohuoneeseen jakamaan ajatukset. Kukaan ei muistanut kellokortteja ja työn määrää, kun ainoa työ oli rentoutua mahdollisimman tehokkaasti. Iltaisin nuoret relaajat järjestivät rantahippoja.
Okinawan eteläisillä saarilla saa hyvän tuntuman käsitteeseen ”freeter”. Freeter on japanilainen ilmaisu 15-34-vuotiaille nuorille aikuisille, joita eivät työelämän haasteet kiinnosta. Heitä ei innosta järjestelmällinen uran kehittäminen, vaan he elättävät itsensä määräaikaisilla ja osapäiväisillä hanttihommilla, ”paskaduuneilla”, asuen usein vanhempiensa luona. Freeterit ovat yleensä sinkkuja, sillä Japanin parisuhdemarkkinoilla ura ja raha ovat tärkeitä valtteja.
Sana ”freeter” on yhdistelmä englannin ”free”-sanaa ja saksan ”Arbeiter”-sanaa. Osa-aikatöistä käytetään yleisesti termiä ”arubaito”. Freeter-ilmiö on varsin uusi: termi syntyi vuonna 1987 parhaimman/pahimman talousspurtin aikaan. Ihmisiä, joita duuni ei kiinnostanut työpaikkojen suuresta lukumäärästä huolimatta, alettiin nimittää kyseisellä määritteellä. Mukana oli myös glorifiointia itsensä kehittämisestä ja unelmien toteuttamisesta.
2000-luvulla freetereiden määrä on huimasti kohonnut, ja heitä oletetaan vuonna 2014 olevan jopa 10 miljoonaa. Tämä aiheuttaa harmaita hiuksia Japanin työkuvioiden tulevaisuudesta huolissaan oleville tahoille.
Freeterit jaetaan usein kolmeen ryhmään. Moratorium-tyyppi ja dream pursuing -tyyppi tahtovat tarkoituksellisesti välttää oravanpyörän ja konservatiivisen yritysmaailman paineet. He työskentelevät mieluummin osa-aikaisesti saadakseen nauttia elämästä muutoinkin. Naispuoliset freeterit toivovat kenties löytävänsä joskus menestyvän miehen. Moratorium-tyypit odottelevat ja katselevat ja aloittavat uransa ehkä joskus sitten myöhemmin, kun tietävät mitä tahtovat.
Kolmas, no alternative -tyyppi, taas on ilman vaihtoehtoja: hän ei löydä töitä, vaikka tahtoisikin. Hän on ainainen töiden etsijä – ja usein nainen.
Koska Japanissa ei ole Suomen kaltaista sosiaaliturvaa, on freetereiden elämä usein hankalaa. He joutuvat elämään vanhempiensa kanssa, ja niskassa painaa sosiaalisen yhteisön paheksunta. Osa-aikatyöt eivät yleensä kasvata eläkettä tai tarjoa terveydenhuoltoa. Toisaalta nuorilla tilanne on jopa hyvä. Vanhempien luona asuessa ja silloin tällöin töissä käydessä rahaa jää runsaasti omaan käyttöön. Silloin voi jopa matkustella rentoihin kohteisiin, joissa hengaa sukulaissieluja. Esimerkiksi Okinawalla rantojen leirintäalueet ovat ilmaisia ja ruokarahaa voi hankkia vaikkapa poimimalla mangoja.
Vanhempien ikääntyessä freeterkin joutuu ajattelemaan tulevaisuutta. Osa kenties työllistää itse itsensä, osa karkaa ulkomaille. Osa ryhtyy tietoisesti kodittomiksi tai kyhää halvalla halvalle maapläntille maaseudulle oman tönön. Osa ehkä jää telttaan Okinawan ympärivuotiseen lämpöön.
Menomatkalla lentokoneessa oli iso lauma ruskettuneita nuoria aikuisia koruineen, värikkäine vaatteineen, tatuointeineen ja aurinkolaseineen. Me palasimme viiden päivän kuluttua takaisin Tokioon suorittamaan, he eivät. Turkoosi meri ja vapaina uiskentelevat kalaparvet ovat nyt heidän.
