Rumien ihmisten Hollywood

Teksti Jenni Jarventaus

Washingtonissa on epämuodikkaan ihmisen hyvä elää.

Koska teen silloin tällöin freelance-töitä, minua pyydetään joskus kirjoittamaan muoti-ilmiöistä jotka ovat parhaillaan pinnalla täällä Yhdysvalloissa. Eli mitä bändejä amerikkalaiset kuuntelevat, mihin vaatteisiin he pukeutuvat, mitä telkkarisarjoja katsovat, keitä julkisuuden henkilöitä seuraavat, sen sellaista.

Kiva kun kysytään. Nämä kysyjät tekevät kuitenkin kaksi väärää oletusta:

1) että Amerikassa olisi ”amerikkalaisia” trendejä, joista kaikki erilaiset etniset ja sosioekonomiset väestönosat pitäisivät yhtä lailla ja

2) että kaltaiseni ummikko tietäisi mikä on milloinkin in, hip ja pop.

Olen ummikko ensinnäkin asuinpaikkani Washingtonin takia. Washington D.C. on kaunis, eurooppalaistyylinen kaupunki, jossa on söpöjä vanhoja rivitaloja, paljon puistoja, kulttuuritapahtumia ja mainioita ravintoloita. Muotipääkaupunki tämä ei kuitenkaan ole. Arkipäivisin pääkaupungin kaduilla liikkuu sliipattuja pukuihmisiä, jotka näyttävät olevan matkalla briiffaamaan Obamaa jostain äärettömän tärkeästä asiasta, ja iltaisin paikalliset rentoutuvat happy hour -sessioissa, joissa vaihdetaan käyntikortteja ja dokataan vain sen verran, että seuraavana päivänä selviää työpaikalle. Täällä tärkeintä ei ole näyttää supermallilta vaan siltä, että pystyy ratkomaan Lähi-Idän kriisin ja iltapäivällä vielä pelastaa maailmantalouden.

Uskon, että jos asuisin neljä tuntia pohjoiseen New Yorkissa, kaikenlaiset muotivirtaukset soljuisivat ylitseni joka päivä ja niistä imeytyisi ehkä jotain elimistööni. Mutta juristien, toimittajien ja poliitikkojen Washingtonissa, joka tunnetaan lempinimellä Rumien ihmisten Hollywood? Ei niinkään.

Toisekseen, koska Yhdysvallat on aika hemmetin monimuotoinen maa, ”amerikkalaisia” trendejä on olemassa yhtä paljon kuin ”eurooppalaisia” trendejä, jotka pätisivät Portugalista Irlantiin ja Sloveniasta Suomeen. Sandiegolainen skeittari diggaa erilaisia asioita kuin keskilännen mall rat -tyttö, intialaisamerikkalainen koodaaja Teksasissa, brooklynilainen hipsteri tai afroamerikkalainen nuori mies Floridassa.

Omaan elämänpiiriini kuuluvat lähinnä ihmiset, joiden intohimoja kuvaa parhaiten Stuff White People Like -sivusto, jonka olen maininnut aiemminkin. Mutta että yrittäisin kirjoittaa jotakin vaikka hip hop-kulttuurista? Veikkaan kaikkien helsinkiläisten teini-ikäisten poikien tietävän enemmän amerikkalaisista räppäreistä kuin minä.

Pidän aikuistumisen merkkinä sitä, etten yksinkertaisesti enää jaksa seurata mikä milloinkin on cool ja mikä ei. Kiilakorot vai ballerina-kengät, MGMT vai Social Studies, LATFH vai HCwDB, ketä kiinnostaa.

Omasta mielestäni tällä hetkellä viileintä ovat aasialaisamerikkalaiset rock-bändit kuten Scrabbel, kroketti, puutarhanhoito, uusi Star Trek -elokuva, Natalie Portman’s Shaved Head -yhtye ja keltainen.

Maailmassa on varmasti monia muita, jotka diggaavat täsmälleen samoista asioista, ja siten niitäkin voi pitää trendi-ilmiöinä. Mutta en jaksa enää välittää olenko tuntemattomien ihmisten silmissä hip vai ei. Bongaan loputtomasta populaarikulttuurin vyörystä ne asiat, ihmiset, esineet ja ilmiöt, jotka itseäni viehättävät – sen enempään energiani ei vaan riitä.

Ennen kaikkea trendit ovat tehokkain mahdollinen keino myydä lisää kamaa ihmisille, jotka eivät sitä tarvitse. Yhdysvaltain talous on rakennettu ylenmääräiselle kulutukselle, jonka elinehto on, että trendit lisääntyvät kuin kanit ja kuolevat kuin banaanikärpäset. Tämän kierteen takaamalla kulutusrumballa on surkeat seuraukset Tellus-parkamme kannalta.

Seuraavan kerran kun saan pyynnön listata Amerikan ”kuumimpia trendejä”, taidankin suositella mainiota, koululaisille tehtyä lyhytelokuvaa nimeltä Story of Stuff, joka selittää mikä linkki on länsimaisella kulutuksella ja maapallon luonnonvarojen ehtymisellä. Se kannattaa aikuistenkin katsoa ennen kuin seuraavan kerran säntää ostamaan uusia pillifarkkuja.

Kommentoi Facebookissa
Eläinpoliittinen vaalikone
Migration Comics