YleinenKirjoittanut satu taskinen

Rauhantutkimusta jodlaten

Lukuaika: < 1 minuutti

Rauhantutkimusta jodlaten

KirjeenvaihtajatKirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Satu Taskinen

Naapurit keskeyttivät metelöivän tutkijan performanssin.

Keväällä Wienin kaupunginosassa nimeltä Ottakring järjestetään alakulttuurifestariviikot, joiden nimi on SOHO. Niin tänäkin vuonna.

Aivan ensimmäisinä päivinä yksi ohjelmanumero oli talojen katoilta jodlaaminen auringonnousun aikaan Yppenplatzin tuntumassa. Yppenplatz taas on eläväisen Brunnenmarktin päässä oleva aukio.

mainos

Silminnäkijä kertoi SOHO Sunrise Jodeling -tilaisuuden keränneen aamutuimaan viitisentoista yleisöjäsentä. Kun jodlaajat vasta virittelivät kurkkujaan, olivat torimyyjät olleet jo hyvän aikaa kasaamassa hedelmäkojujaan. He ihmettelivät kovasti yhtäkkiä alkavaa musiikkia, tai huutoa, kuten silminnäkijä sitä nimitti. Ilmeisesti torimyyjät eivät olleet tienneet performancesta mitään, sillä he lähinnä säälivät nukkuvia lapsia.

Tiedonvälityksessä oli tainnut ollut muitakin aukkoja. Jodlaus nimittäin kyllä alkoi suunniteltuun aikaan, mutta ei kestänyt aikaakaan, kun yksi pääjodlaajista, rauhantutkija, ilmestyi hämmentyneenä kadulle.

Häneltä kysyttiin kiivaasti, miksei hän ole enää katolla. Rauhantutkija kertoi, ettei hän ollut päässyt kunnolla edes vauhtiin, kun joku vihainen asukas oli tullut ja uhannut lyödä häntä nyrkillä pläsiin, jos meteli ei heti lopu.

Eikö rauhantutkija ollut näyttänyt maistraatista saamaansa virallista lupalappua? Oli toki, mutta se ei ollut tehnyt suurta vaikutusta. Asukas oli toistanut uhkauksensa ja rauhantutkija oli pitänyt parempana laskeutua katolta vähin äänin.

Kun jodlaustapahtuma näin ollen sitten oli päättynyt, ovensa avannut viereinen lihakauppias tarjosi kaikille paikalla olleille debrezinat ja oluet. Häntä tempaus oli miellyttänyt.