Lätsä, missä on tofuni?

Kirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Veli Itäläinen

Pormestari, Mariah Carey ja vietnamilainen hiustenleikkaus moskovalaisella torilla.

Tšerkisovskin tori oli se paikka, jonka yleensä halusin näyttää vierailleni Moskovassa, ainakin jos he olivat kasvissyöjiä. Tie herkullisen, kuohkean ja halvan kiinalaisen tofun luokse vei Euroopan todennäköisesti suurimman ja varmasti kaoottisimman torin uumeniin, jossa joka sekunti saattoi jäädä halpoja vaatteita etsivien massojen ja holtittomasti valtavia kärryjä työntävien keskiaasialaisten kantajien väliin puristuksiin. Azerbaidžanilaiset ja sikhit tyrkyttivät kilvan leluja Kiinasta ja nahkalaukkuja Kirgisiasta.

Sitten käännös kapealle kujalle, jossa länkkärit saivat kauhistella ahtaissa altaissa pulikoivia kaloja joita kiinalaiset kauppiaat tyrmäsivät nuijilla tuoreutta kaipaavien ostajien saapuessa, ja kasoja mitä kummallisimpia kaupan olevia sisälmyksiä härkien kyrvistä alkaen – Eurooppa on jäänyt taakse! Vielä ohi Moskovassa ilmestyviä kiinankielisiä päivälehtiä tarjoavien kaupustelijoiden, ja tallautumiselta vaivoin välttynyttä turistia odotti perillä palkinto – kuusi erilaista tofulajiketta, joista suosikkini ”perusmalli” maksoi joskus 15 ruplaa (silloisessa rahassa 40 senttiä) per puolen kilon jöötti.

En koskaan tajua valokuvata mitään historiallisia ilmiöitä ennen kun ne ovat ohi, mutta kuvia kaipaava voi nähdä niitä esim. tässä Bolshoy Gorod -lehden artikkelissa viime helmikuulta.

Moskova on vegaanin paratiisi, siis niin kauan kun ei yritä syödä ulkona. Näin vaikka sellaiset 2000-luvun alun riskillä pelaavien liikemiesten kokeilut kuten aprikoosinmakuinen vegaaninen rahkajuusto ovatkin jo kauppojen hyllyiltä kadonneet.

Tai oli – kesäkuun lopussa viranomaiset sulkivat Tšerkisovskin torin ilman mitään ennakkovaroitusta jättäen jopa 100 000 ihmistä ilman töitä.

Muodollisesti tori suljettiin hygienianormien rikkomisen vuoksi. Mutta kuten Venäjällä aina, viranomaisten todelliset motiivit ovat arvailujen takana. Moskovan pormestari Juri ”lätsä” (eli kepka) Lužkov on luvannut toistuvasti sulkea torin jo viimeisen kymmenen vuoden ajan. Suurin osa Moskovan toreista on jo suljettu Lužkovin aikana, koska ostoskeskukset helpottavat verojen keräämistä ja niiden rakennusluvat ja -työt mahdollistavat valtavat lahjusapajat. Lužkovilla ei virallisesti ole juuri muita tuloja kuin palkkansa – sen sijaan hänen rakennusbisneksillä rikastunut vaimonsa Jelena Baturina on Venäjän rikkain nainen.

Lužkovin ja Tšerkisovskin torin omistajan Telman Ismailovin intressiriidat eivät kuitenkaan estäneet Lužkovin pariskuntaa liittymään Paris Hiltonin ja Richard Geren seuraan Ismailovin Turkkiin rakentaman ”Mardanin palatsi” -hotellin avajaisissa kesäkuussa. 1.6 miljardia dollaria maksanut hotelli on kenties maailman kaikkien aikojen kallein, ja avajaisten mittakaava sen mukainen – vieraille lennätettiin muun muassa 240 paunaa Belugan kaviaaria, ja musiikkipuolesta vastannut Mariah Carey esitteli lehdistölle Ismailovin hänelle lahjoittamaa timanttia.

Vuonna 2007 Ismailov oli Venäjän Forbesin listalla maan 76. rikkain noin 600 miljoonan dollarin omaisuudellaan, mutta nykyään hänen omaisuutensa arvoksi arvioidaan miljardi taalaa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos loppuu

Ja pahat kielet kertovat, että nämä juhlat olivat Tšerkisovskin torin sulkemisen todellinen syy. Ei ole juurikaan epäilystä siitä, ettei suuresta osasta torin tavarasta juurikaan tulleja maksettu, mutta koska rajavartioinnista Venäjällä vastaa nykyään FSB, on aika selvää että tšekistit saivat harmaista rahavirroista oman siivusta. Mutta jostain tuli riitaa – ehkäpä salaisen poliisin porukka halusi osansa myös Turkkiin valmistuneesta palatsista. Ismailov osasi ilmeisesti nähdä myrskyn merkit ennalta, hänellähän on jo vuosien ajan ollut Turkin passi, eikä hän ole useinkaan Venäjällä näyttäytynyt. Viranomaiset totesivat isännän lähteneen käpälämäkeen, ja laittoivat miljoonabisneksen jakoon.

Ja kuten aina, isojen tapellessa pienet jäivät jalkoihin. 29. kesäkuuta ilmoitettiin torin ”väliaikaisesta” sulkemisesta ”hygieniasäädösten rikkomisen vuoksi”, ensin kolmeksi päiväksi, sitten kolmeksi kuukaudeksi. Nyt juuri kukaan ei enää usko, että toria avattaisiin enää uudestaan. Torille jäi myyjien tavaraa kahden miljardin dollarin edestä. Parin viikon päästä tavaraa alettiin hitaasti palauttamaan, mutta monen tavara päätyi mafian käsiin torin portilla (arvatenkin lahjotun) poliisin katsoessa välinpitämättömänä sivusta.

Monikansallinen ja hajanainen torikansa ei kyennyt yhtenäisiin protesteihin. Radikaalein aktio oli kiinalaisten katusulku torin viereisellä Štšelkovskin valtatiellä, mutta sen satakunta osallistujaa kärrättiin nopeasti säilönottokeskuksiin, ja sieltä ulos maasta. Virkavalta kielsi kaikki mielenosoitukset joita vasemmistoaktivistit yrittivät järjestää torin kauppiaiden ja työntekijöiden kanssa, OMON-mellakkapoliisi ryntäsi jopa viranomaismyönteisen ”Siirtotyöläisten liiton” järjestämään ruoka-avun jakotilaisuuteen, pidättäen noin 700 laittomiksi siirtolaisiksi epäilemäänsä. Suuri osa torin työntekijöistä myös asui sen alueella, joten torin sulkemisen myötä he menettivät paitsi työpaikkansa, myös asuntonsa ja ehkä myös omaisuutensa mafialle.

Huolimatta siitä, että suuri osa Moskovan (ja koko Euroopanpuoleisen Venäjän) asukkaista on hyötynyt Tšerkisovskin torin halvoista tavaroista, Moskovan vallitseva mielipide ei kauppiaiden ja työntekijöiden hätää ymmärtänyt – valtamedia on levittänyt negatiivista ja siirtolaisvastaista kuvaa torista jo vuosikausia. Yksi Moskovan monista maanalaisista natsiryhmistäkin ehti räjäyttää torilla pommin elokuussa 2006, tappaen 10 ihmistä ja haavoittaen yli viittäkymmentä. Väite, että torilla olisi työskennellyt lähinnä laittomia siirtolaisia kuitenkin osoittautui valheeksi – noin 15 000 torin sulkemisen jälkeen tarkastetusta työntekijästä vain noin tuhat osoittautui ilman työlupaa maassa oleskelleiksi.

Kaikki arviot paitsi torin työntekijöiden määrästä, myös sen koosta tuntuvat hatusta vedetyiltä – lehdistössä liikkuu lukuja 20 ja 300 hehtaarin väliltä, mutta tämän ilmakuvan mukaan mittakaava näyttää olevan jotain näiden ääripäiden väliltä.

Jotain mittakaavasta kertoo kuitenkin se, että lehdistön mukaan arviolta 60 prosenttia Kirgiisian kevyen teollisuuden tuotannosta myytiin torilta. Sulkemisen jälkeen kahden kiinalaisen maakunnan johto tuli Moskovaan vierailulle, yrittäen lobata torin säästämisen puolesta. Heitä ei kuitenkaan kukaan ottanut vastaan, ja ilmeisesti vasta Kiinan varakauppaministerin Gao Huchengin vierailu heinäkuun lopulla saavutti joitain myönnytyksiä Venäjän viranomaisilta.

Myös siirtolaisten reaktio torin sulkemiseen ei ollut yksinomaan kielteinen. Esimerkiksi tadžikkidiasporan järjestö kertoi, että pelkästään viimeisen parin vuoden aikana torilla on tapettu neljä tadžikistanilaista ja piesty lukemattomia muita, joko työntekijöiden ja työnantajien tai työnantajien keskinäisiin eturistiriitoihin liittyen. Torin halpuudella oli siis myös raadolliset syynsä, mutta koska torin sulkemisen jälkeen mitään olennaista ei ole muuttunut työläisten ja siirtolaisten oikeuksien turvaamisen suhteen, ei ole syytä odottaa että onnekkaiden löytämät uudet työpaikat olisivat yhtään sen parempia.

Kerran päätin testata torin parturinpalvelut. Kapusin huterat portaat kakkoskerrokseen, jossa kännyköiden korjausverstaat ja pienet ravintolat vuorottelevat parturien kanssa. Siellä kukaan ei luonnollisestikaan ymmärtänyt venäjää, mutta tuli kuitenkin ilmi että leikkaus vietnamilaisittain maksaisi 100 ruplaa eli pari euroa. Parturissa oli kaksi tuolia ja ”hiustenpesusänky”, jonka reuna oli kiinnitetty huteraan lavuaariin. Tilaa oli kuitenkin niin vähän, että näistä kolmesta vain kahta pystyi operoimaan samaan aikaan, keskellä olevaa tuolia piti tuupata aina kun joku oli siirtymässä laitimmaisesta tuolista hiuksia pesemään tai takaisin. Koska minä olin tässä keskimmäisessä tuolissa, kokemus ei ollut kovin miellyttävä. Mutta kokeilinpahan jotain sellaista, jota Moskovassa ei enää voi kokea.

Kommentoi Facebookissa
Veli Itäläinen