Isi liftaa

Henkilökohtaista

Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.

Teksti Ilmari Majuri

Elintason nousu tappoi peukalokyydin.

Ajauduin kokeilemaan yhtä kadonnutta kansanperinnettä: liftausta. Osittain olosuhteiden pakosta.

Seisoin Inarin Kakslauttasessa pikitien poskessa rahatta. Pari tuntia vierähti peukkua nostellessa. Autot väistelivät vastaantulijoiden kaistalle, vaikka seisoin tienpenkalla. Lopulta sain kyydin eläkeläispapalta, joka ei ollut nähnyt liftaria näillä kairoilla kymmeneen vuoteen, vaikka ajoi säännöllisesti Inarin ja Kuusamon väliä. Hän jutteli minulle kalastuksesta, tekoaltaista ja voimalaitoksista.

Mies jätti minut kyydistä Sodankylässä, Rovaniemelle ohjaavan liikenneympyrän jälkeiselle bussipysäkille. Taas vierähti kolmatta tuntia, ennen kuin sain kyydin Rovaniemelle. Sain istua takapenkille karjalankarhukoiran seuraksi.

Seuraavan parituntisen käytin Ranuantien poskessa. Kello lähestyi iltayhdeksää, alkoi hämärtää ja autojen valokiilat, niiden liikerata kertoi epävarmoista kuskeista. Auttamisen halusta, mutta vielä suuremmasta pelosta ottaa kyytiin. Tuskastuin. Tytär olisi laitettava seitsemäksi koulutielle. Minun olisi päästävä perille vaikka kontaten, mutta matkaa oli jäljellä kahdeksankymmentä kilometriä.

Kaksikymmentä kilometriä jaksoin, sitten muutama vuosi sitten leikattu polvi teki tenän. Se alkoi kouristella ja nykiä. Oli istuttava tienpenkalle. Siihen mennessä olin säikytellyt autoilijoita, hyvä etten ulos tieltä. Yhden kyydin melkein sain: henkilöauto löi vilkut päälle vähän ennen puoltayötä. Se pysähtyi muutaman sadan metrin päähän. Olin varmaankin liian innostunut ja kirmailin sen verran uhkaavanoloisena kohti vilkuttavaa autoa. Että jarrut vinkaisivat viime hetkellä ja auto ampaisi minulta karkuun.

Ei kärsinyt ottaa enää askeltakaan. Kännykkä ja Visa Electron tuntuivat pelastavalta enkeliltä. Sain samassa pankissa tiliä pitävältä ystävältäni satasen lainan. Soitin taksin. Sellainen ilmestyi tienposkeen puolessa tunnissa. Tilataksin sivuovi aukesi automatiikalla, keräilin romppeitani matkaan ja nousin kyytiin. Ovi lennähti kiinni.

Kuski tarkkaili toimiani taukoamatta taustapeilistä. Käskin ajaa niin pitkälle kuin satasella pääsee. Minulle vastattiin terävällä pään nyökkäyksellä. Rahasumma karttui mittaritaulussa ja lopulta minun oli jäätävä kyydistä. Kuski vaikutti todella huojentuneelta päästessään minusta eroon, varmaan osittain myös lukulaitteen hyväksymän maksusuorituksen takia.

Autonperästä tipuin suoraan maantieojaan. Oli säkkipimeää. Kontatessani takaisin hiekkatielle katselin taivaalle; olin oppinut polkemaan aikaisempina vuosina säkkipimeitä hiekkateitä polkupyörälläkin. Taivaalle katsoessa näkyy huonollakin säällä tielinjan metsään jättämä aukko, kuin taivaisiin noussut joki. Vaihtoehtoisesti sain kuvitella olevani sameissa pohjamudissa uiskenteleva kala.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos loppuu

Elintason nousu on tehnyt tehtävänsä tälläkin saraa. Kimppakyyditkään ei näytä olevan enää suosiossa edes joukkoliikenteen hylkimillä syrjäseuduilla. Autoissa näkyy harvoin kuskia suurempaa kuormitusta. Tuskin lehtien aikoinaan kuolemanpelolla ihmisille markkinoimat uutiset liftarityttöjen surmista ovat yksin tätä matkustustapaa hävittäneet. Eivät myöskään kansan parissa kulkevat kummitusjutut. Itsekin muistan lapsuudestani tarinan Tervolan Louella vesisateessa liftaavasta tytöstä, joka katoaa yhtäkkiä ajon aikana takapenkiltä.

Kotiin pääsin entisen appiukon maksamalla junalipulla.

En malta olla laittamatta loppuun Pendolino -junan tupakkakopissa kuulemaani, kahden ronskinoloisen, Lapin murteella haastelevan eukon keskustelua aiheesta kuinka ennen oli kaikki paremmin. Kilpisjärveltä on nykyisin matkustettava viisisataa kilometriä lapsenpäästäjälle eli synnytyssairaalaan Rovaniemelle. Niin myös tupakka poltettiin ennen sisätiloissa ja paskalla käytiin ulkona.

Tämäkin asia oli rouvista nykyisin nurinniskoin: nykyään kun käydään ulkona tupakalla ja paskannetaan sisälle.

Kommentoi Facebookissa
ilmari majuri