Teksti Veli Itäläinen

Missä on moskovalaisen bordellin Mireille?

Lähes viisi vuotta sitten erään antirasistisen ryhmän sivuston vieraskirjaan jätettiin erikoinen viesti. Joku huorissa Moskovassa käynyt oli nähnyt bordellissa vankina pidetyn, kielitaidottoman afrikkalaisen tytön ja etsi järkyttyneenä jotain, joka voisi asiaan puuttua. Tällaiset tapaukset eivät varsinaisesti kuuluneet ryhmän toimeenkuvaan ja käytännön pila näytti todennäköisimmältä mahdollisuudelta, mutta päätin silti selvittää asiaa.

Johtolankoja oli vain tytön nimi (ääntämyksen mukaan kyrillisillä kirjoitettuna ”Mirej”, eli todennäköisesti Mireille), kotimaa (”Kongo”, eli jompi kumpi niistä) ja puhelinnumero, johon soittamalla saattoi saada ohjeet bordellin löytämiseksi.

Haku Jandeks-hakupalvelimella puhelinnumeron avulla tuotti nopeasti maailman vanhimman ammatin web 2.0 -sovelluksen: sivuston josta löytyi hinnasto, valokuvia eri kuvakulmista että mahdollisuus ”asiakkaiden kommentteihin”, joita olikin jo kertynyt jonkin verran. Nimetön ilmiantaja oli kirjoittanut vieraskirjaan, että paritustoimintaa kontroloi RUBOP, siis sama järjestäytyneen rikollisuuden vastainen poliisi joka vuoden 2009 alussa hajoitettiin ja muodostettiin uudelleen ”ekstremismin vastaisen keskuksen” TsPE:n nimellä, ja joista Fifi on jo kirjoittanut täällä, täällä ja täällä. Juri Tšervoškinin tappo, johon viitattiin täällä, oli myös todennäköisesti silloisen RUBOPin saavutuksia.

Luonnollisesti oli mahdotonta arvioida, kuka viranomainen toimintaa suojeli, mutta näin monimutkaisen organisaation takana olivat varmasti melko korkean tason toimijat. Prostituutiohan ei ole Venäjällä laillista missään muodossa, mutta on yleisessä tiedossa että poliisi sitä suojelee, eikä vain poliisi: kännykkäoperaattorini (jonka osakkeista TeliaSonera kontrolloi 43.8 prosenttia) Wap-portaalissa oli noihin aikoihin maksullista seksiä tarjolla kahden napin klikkauksella päävalikosta. TeliaSoneran tarjous oli 50 euroa halvempi kuin (mahdollisesti) järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen poliisin ehdottama 150 euroa, tosin hintaero saattoi olla jonkinlaista afrikkalaisuuden tuomaa eksotiikkalisää. TeliaSoneran nykyisiä taksoja en tunne, nykyisessä kännykässäni en ole saanut wappia toimimaan enkä sitä myöskään mihinkään tarvitse.

Poliisille soittaminen siis ei tullut mieleen. Kaverini siitä Kongosta, joka on pienempi ja joka ei ennen ollut Zaire, sanoi että koska ei ole tytöstä mitään ole kuullut, hän on todennäköisesti siitä Kongosta joka oli ennen Zaire. Jonkin aikaa kyseltyään hän löysikin Mireillen tunteneita tyttöjä tästä demokraattisesta tasavallasta, mutta nämä olivat liian pelästyneitä myöntääkseen mitään muuta kun että hän oli kadonnut. Tämä YK:n hommissa oleva kaverini myös kehotti ettei kannata olla yhteydessä myöskään ”demokraattisen” Kongon lähetystöön, jota asia tuskin kiinnostaa ja jonka työntekijöillä saattaa ihan hyvin olla tekemistä Mireillen myymisen kanssa alunperinkin.

Jatkotutkimukset edellyttivät siis 150 euron investointia, ja kuukauden päästä löytyikin tarpeeksi sujuvasti ranskaa puhuva ja tarpeeksi luotettava kaveri, jonka sain ylipuhuttua. Siitä pienemmästä Kongosta kotoisin olevani kaverini antoi meille evääksi vielä lingalankielisen kirjeen jotta vaikuttaisimme uskottavammilta auttajilta. Minulle oli hieman hämärää mitä voisimme tehdä tiedusteluretken jälkeen – itse en osannut kuvitella itseäni McGyverin rooliin, mutta toisaalta Moskovassa ei ole kovin vaikeaa löytää ihmisiä jotka ovat valmiita vetämään turpaan hyvän asian puolesta.

Bordellin turvallisuusjärjestelyt olivat uskottavat. Netissä jaetusta numerosta sain vain katuosoitteen, jossa sijaitsevasta puhelinautomaatista piti soittaa jatko-ohjeita varten. Vasta automaatista soitettaessa ilmoitettiin varsinainen osoite. Meistä molemmat olivat menossa bordelliin ensimmäistä (ja toistaiseksi viimeistä) kertaa elämässään, joten odotin saapuvani johonkin hämyiseen luolaan, jossa prostituoidut ovat kahleissa ja tiukan näköiset torpedot tekevät meistä muussia ensimmäisenkin epäilyttävän elkeen jälkeen. Mutta kyseessä olikin tavallinen venäläinen ja siisti kerrostalohuoneisto. Olin kuitenkin niin hermona, että mikään ei vielä herättänyt epäilyksiäni kun laskin madamen käteen tunnin taksan, 4 500:n silloisen ruplan verran Suomen valtion opintotukea. Ilmeisen ensikertalainen kaverini saatiin suostuteltua suihkuun (mikä kuuluu melko ilmeisistä syistä talon tapoihin, joista emme tienneet mitään), minkä jälkeen itse siirryin viereiseen tyhjään huoneeseen selitettyäni, etten tarvitse palveluita.

Ja vasta noin viiden minuutin kuluttua ymmärsin, ettei kyseessä ollut netissä näkemäni tyttö! Kiskoin (aivan yhtä hermona olleen) kaverini pois ilmeisen pettyneen, myös ranskaa puhuneen tytön luota ja yritin keksiä madamelle selitystä, miksi olimme niin pettyneitä ettei saatavilla

ollutkaan juuri Mireille. Sain kuitenkin rahani takaisin, ilmeinen todiste siitä ettei julmia turvallisuusvastaavia ollut paikalla, ja että tämä toinen tyttö, oli töissään ilmeisen vapaaehtoisesti. Todennäköisesti huoneistossa ei ollut hänen ja madamen lisäksi ketään muita. Mireille oli kuulemma ”lähtenyt pois”, madame ei kertonut mihin enkä jäänyt siitä tiukkaamaan, koska odotin jonkun nahkatakkisen bodarin hyppäävän hetkenä minä hyvänsä esiin jostain kaapista. Tuskin koskaan saankaan tietää, onko Mireille nyt kotonaan Kongossa, myyty johonkin toiseen maahan vai kuopattu johonkin Moskovan lääniin – vai oliko kyseessä sittenkin käytännön pila.

Joka tapauksessa olimme myöhästyneet aivan täpärästi. Viimeisimmät ”asiakkaiden kommentit” Mireilleä kaupitelleella sivustolla oli jätetty vain vajaa viikkoa ennen visiittiämme.