Hämeentie 48Kirjoittanut jukka vuorio

Valtuutettujen taisto jäällä

Lukuaika: < 1 minuutti

Valtuutettujen taisto jäällä

Vellamonkatu 30Vellamonkatu 30

Vellamonkatu 30 on paikka, jossa Voimaa toimitetaan. Samassa toimistossa työskentelee kaikenkirjava joukko talouden, rauhantyön, luonnonsuojelun ja politiikan asiantuntijoita.

Teksti Jukka Vuorio

Kokoomusvaltuutetut Helenius ja Wallinheimo kohtasivat Jokerit-JYP-ottelussa.

Olin tiistaina katsomassa lätkämatsia Jokerit-JYP. Ottelu pelattiin Jokereiden kotihallissa Hartwall Areenalla, ja peli päättyi vieraiden 1-0 –voittoon. Pelissä sinänsä ei ollut mitään kovin erikoista eikä yleisö missään vaiheessa erityisesti syttynyt.

Se mikä kuitenkin oli huomion arvoista, ellei jopa ennennäkemätöntä, oli kahden tuoreen kunnanvaltuuston jäsenen kohtaaminen jääkiekon SM-Liigassa.

mainos

Kotijoukkue Jokereiden riveissä luisteli Sami Helenius, joka on uusi Järvenpään valtuuston jäsen, Kokoomuksen riveistä. Sami Helenius on ensimmäinen ja tähän saakka ainoa suomalainen, joka on luonut itselleen monivuotisen uran maailman arvostetuimmassa jääkiekkoliigassa NHL:ssä puhtaasti tappelijana. Hän pelasi NHL:ssä 156 ottelua sekä lisäksi 359 ottelua Pohjois-Amerikan toiseksi kovimmassa sarjassa AHL:ssä. Urallaan Pohjois-Amerikassa hän tappeli yhteensä 85 kertaa.

Yhdysvaltojen ja Kanadan ammattilaissarjat poikkeavat eurooppalaisista muun muassa siinä, että tappelun alkaessa pelaajat heittävät hanskat ja omat kypäränsä pois ennen kuin alkavat takoa toisiaan. Tuomarit eivät mene tappelun väliin ennen kuin toinen osapuolista jää selvästi alakynteen.

Palattuaan kotimaiseen liigaan Helenius on jatkanut pelaamista sillä ainoalla tavalla jonka osaa. Helenius on hakannut kiekkokaukaloissa myös Suomessa useita pelaajia. Tämän vuoden syyskuussa nauhoitetussa YouTube-haastattelussa hän toteaakin, ettei varmaankaan voisi enää pelata ammattilaisena, jos ei silloin tällöin tappelisi. Järvenpään Kokoomus keksi pyytää tätä herrasmiestä ehdokkaakseen, ja Helenius pääsikin läpi ensimmäisellä yrittämällään. Heleniuksella ei ollut erityistä vaalikampanjaa, mutta hän sai paljon julkisuutta esimerkiksi tappelemalla HIFK:n ex-NHL-pelaaja Kip Brennanin kanssa. Kokoomuksen valtuutetun ja kanadalaisen Brennanin tappelu löytyy sekin YouTubesta.

Vierasjoukkueen riveissä nähtiin maalivahtina toinen ensi yrittämällä läpi päässyt Kokoomuksen edustaja Sinuhe Wallinheimo. Hän osallistuu tulevaisuudessa Jyväskylän kunnanvaltuuston kokouksiin, jos osallistuu. Wallinheimon ura on keskittynyt lähinnä pelillisiin ansioihin, ja häntä pidetään yhtenä SM-Liigan parhaimmista maalivahdeista. Hän tavoittelee tosissaan myös paikkaa kevään MM-kisoihin.

En tiedä, miksi nämä jääkiekkomiehet politiikkaan mukaan tullessaan edustavat aina Kokoomusta, mutta mielestäni Sami Helenius olisi tulevaisuudessa kerrassaan mahtava kulttuuri- ja urheiluministeri.