Teksti Anu Harju

Kanssamatkustaja, älä muserra.

Minä rakastan joukkoliikennettä. Aina en rakasta kanssamatkustajia, mutta rikkaushan he ovat. Heidän kanssaan voi – vastakkaisista väitteistä huolimatta – harjoittaa vuorovaikutussuhteessa olemista. Jos samassa bussissa matkustavalle esimerkiksi hymyilee, hän yleensä hymyilee takaisin, kuka pelokkaasti, kuka valmistautuneesti, kuka kireästi.

Viimeksi kuluneen vuoden aikana ovat bussin ikkunapaikalla matkustavat alkaneet ottaa minuun läheisempää kontaktia. He ryömivät ylitseni käytävälle ja bussista pois sanaakaan sanomatta. Jostain syystä osa pääkaupunkiseudulla asuvista, bussia käyttävistä lajitovereistani ei kykene avaamaan suutaan kun halu jäädä pois bussista valtaa heidät. Ei mitään ”anteeksi, jäisin seuraavalla pysäkillä pois” -tyyppistä ilmoitusta, vaan kunnon ote edessä olevan penkin selkänojasta ja menoksi. He pyrkivät syliini yläruumis etunojassa ja nostavat polvensa reidelleni ennen kuin ennätän reagoida.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Reagointinopeuteni on kasvanut huimasti ilmiön yleistyttyä. Havaitsen usein jo sivusilmällä, että nyt sieltä taas tullaan. Alituinen vieruskumppanin tarkkailu himmentää hieman muuten huoletonta matkustamista bussissa.

Penkkien väli bussissa ei ole tavattoman leveä, vaikkakin leveämpi kuin lentokoneen turistiluokassa. Minä en ole koolla pilattu, mutten sentään mikään vaahtosammutin. Mikä ihme vaivaa näitä yllättäen mykiksi vaimentuvia, ulkonaisesti katsastaen fiksun näköisiä ihmisiä? Vanhin kokemani yliryömijä oli nelikymppinen, joten pelkästään retuperän menetelmällä kasvatetun, pääkaupunkilaisen mp3-sukupolven syyksi tätä ilmiötä ei voi laittaa.

Onko tämä epäkohteliaisuuden muoto osa muuallakin liikenteessä yleistynyttä kasvavaa itsekkyyttä? Kanssamatkustajia ja -liikkujia ei oteta huomioon, ei anneta tilaa kaistanvaihtoon, kaasujalka on suunnattoman raskas juuri suojatien lähellä.

Olen yrittänyt olla ymmärtäväinen ja seurannut, josko nämä bussissa rynnijät havahtuvat liian myöhään oman pysäkkinsä lähestymiseen ja tuntevat siksi välitöntä tarvetta päästä ovelle kykenemättä odottamaan niitä noin kahta sekuntia, jotka kuluisivat kun vierustoveri istuimeltaan nousisi. Vaan ei. Useat rynnivät seistäkseen sitten useamman sata metriä oven edessä tankoa puristaen.

Olen nähnyt, kuullut ja lehtien mielipidepalstoilta lukenut, etten ole ainoa yliryömittäväksi lähes viikoittain joutuva. Ehdotan joukkoliikettä yliryömijöiden palauttamiseksi ruotuun. Estetään niiden työntyminen ylitsemme! Blokataan käytävä. Ollaan edessä oikein tuhdisti ja leveästi. Vasta jos niiden suut aukeavat jonkinasteiseen mölähdykseen, jonka voisi puheeksi tulkita, väistytään.

• 8.10.2008
• Kirjoittanut Anu Harju