Musta Pekka, vie minut Espanjaan

Kirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Oona Juutinen

Hollantilainen joulupukki pitää orjaa ja uhkailee Espanjalla.

Jouluaaton sijaan hollantilaiset saavat lahjoja joulukuun kuudentena päivänä, kun Pyhään Nikolaukseen, legendan mukaan muinaisessa Turkissa eläneeseen piispaan, pohjautuva Sinterklaas saapuu vieraisille. Takan, tai nykyään yhä useammin tavallisen lämmityspatterin viereen jätetään kenkä, ja yön aikana Sinterklaas tuo kenkään lahjoja. Tai oikeastaan ne tuo Sinterklaasin apuri, Zwarte Piet eli Musta Pekka.

Pukin pikku apurina toimiva Piet on lasten keskuudessa huomattavasti itse Sinterklaasia suositumpi. Johtuneeko siitä, että Piet kantaa lahjasäkkiä ja könyää savupiipuissa saadakseen paketit kilttien pilttien luo? Vai kenties Pietin hupaisasta olemuksesta? Poika kun on musta kuin murjaani, jolla on värikkäät vaatteet, kikkara tumma tukka ja jonka turpeat punaiset huulet ovat aina hymyssä.

Marras-joulukuussa iloisesti virnistelevän Pietin kuvia näkeekin Hollannissa kaikkialla, julisteissa kaduilla ja kaupoissa sekä kakuissa ja karkkipapereihin painettuina. Marketista voi ostaa lapsille Zwarte Piet -naamiaisasun, johon nämä pukeutuvat, maalaavat naamansa mustiksi ja vetävät punamaalia huuliinsa sekä reippaasti yli. Paikalliset eivät tälle kaikelle juuri silmäänsä räpäytä, mutta vierailija saattaa alkaa epäillä hallusinoivansa, niin kummallinen on näky.

Pietin hahmo on sellainen karikatyyri, että ihan ihmetyttää, kuinka moinen voi olla laillista vielä nykyaikana. Suomessa maahanmuuttajat ovat suhteellisen uusi asia, mutta Laku-Pekat ja Neekerinpusut täällä kiellettiin aikapäiviä sitten. Hollannin kaltaisessa monikulttuurisessa maassa Zwarte Pietin kaltaisen perinteen ylläpitäminen tuntuu uskomattomalta. Osa hollantilaisista kyllä vastustaa käytäntöä tiukasti, ja vuosittain asian tiimoilta järjestetään jopa mielenosoituksia. Suurin osa kuitenkin vetää herneen nenäänsä heti jos traditiolle ryppyillään.

Zwarte Piet sai leukani loksahtamaan auki ensimmäistä kertaa jo kymmenisen vuotta sitten, kun minulla oli hollantilainen kirjeystävä. Kerran joulun alla tämä sitten selitti paikallisia perinteitä, ja oheisti selityksensä Sinterklaasista ja Pietistä piirtämällään kuvalla. Kuvassa Pete kantoi valtavaa lahjasäkkiä hiki roiskuen, siinä missä Sinterklaas poseerasi kaikinpuolin pyhännäköisenä piispanasussaan. Vaikka en hieman päälle kymmenvuotiaana vielä paljon maailmasta tiennytkään, oli minusta jo silloin jotenkin kummallista, että valkoisella papparaisella oli mukanaan musta poika joka näemmä teki kaikki työt, siinä missä pappa itse vain poseerasi ja paistatteli omassa erinomaisuudessaan. Jopa minun maailmaanäkemättömissä silmissäni se vaikutti kovasti isännän ja orjan suhteelta. Nykyään virallinen tarina on hieman siistimpi, sillä lapsille kerrotaan Pietin olevan Sinterklaasin vapauttama entinen orja, joka sitten silkkaa kiitollisuuttaan jäi palvelemaan Sinterklaasia ikuisiksi ajoiksi.

Jotkut asiat sentään säilyvät ennallaan: tuhmat lapset päätyvät edelleen Pietin säkkiin ja sitämyötä Espanjaan, jossa Piet ja Sinterklaas asuvat muun ajan vuodesta. Ja juuri tämä tarinan osa kaipaisi kipeimmin modernisointia! Keli Hollannissa on joulukuussa sen verran masentava, että jos joku nappaisi mukaansa ja veisi Espanjaan, harva sitä taitaisi rangaistuksena pitää. Etenkin kun orjaksi joutumisestakaan ei ilmeisesti enää ole riskiä.

En selvästikään ollut tarpeeksi tuhma tänä vuonna, kun en tällä hetkellä makoile hiekkarannalla sateenvarjodrinkki kädessäni. Ja minä kun luulin yrittäneeni parhaani.

Kommentoi Facebookissa
Oona Juutinen

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos loppuu