1_teatteriarvio_TUOMAS

Olipa kerran parisuhde

Olipa kerran parisuhde

Avoin liitto

Dario Fo, Franca Rame & Liisa Mustonen

Esitykset Teatteri Jurkassa 1.4. asti



Liisa Mustosen sovitus Avoimesta liitosta on aikahyppy Dario Fon ja Franca Ramen poliittisen teatterin pariin.


Teatteri Jurkassa sai tammikuussa ensi-iltansa Liisa Mustosen ohjaama Avoin liitto. Se on Dario Fon (1926–2016) ja Franca Ramen (1928–2013) vuonna 1983 kirjoittama ja alunperin kahdestaan esittämä parisuhdefarssi.

Teatteriohjaaja-satiirikko Fo ja näyttelijä-naisasiaktivisti Rame olivat italialainen työ- ja aviopari, jotka ovat tunnettuja yhteisistä näytelmistään. Heidän vasemmistolaisen kritiikkinsä kohteena olivat usein vallanpitäjien totalitarismi ja köyhiä halveksiva politiikka. Osansa sai myös katolinen kirkko ja sen käsitys abortista ja naisen asemasta.

Avoin liitto kertoo seksuaali­politiikasta avioliiton sisällä. Satiirin kärki ei tällä kertaa ole avioliiton kulisseja pönkittävissä arvokonservatiiveissa, vaan nyt saavat tuta instituutiota väheksyvät tekopyhät vasemmistoliberaalit, jotka ovat yhä kiinni vanhanaikaisessa sukupuolten rooliijaossa.

Näytelmän tarinassa suhteensa maitohappovaiheessa olevan parin nainen on käynyt itsetuhoiseksi miehensä syrjähyppyjen takia. Mies keksii ehdottaa akuuttiin parisuhdekriisiin ratkaisuksi avointa liittoa. Vaimon totuttua uuteen tilanteeseen on miehen vuoro löytää itsestään mustasukkaisia ja itsetuhoisia tuntoja.

Fo ja Rame vierailivat usein Suomessa. Myös Avointa liittoa on esitetty täällä paljon, viime vuosina esimerkiksi Teatteri Vantaassa, Helsingin kaupunginteatterissa, Jyväskylän kaupunginteatterissa ja Tampereen Teatterissa.

Mustonen sovitti Avoimen liiton viime vuonna Mikkelin Teatteriin. Hänen nyt Teatteri Jurkkaan ohjaamansa ja Matti Ristisen kanssa näyttelemänsä versio on tekstivetoista ja samalla dynaamisesti kulkevaa kelpo teatteria.

Pääparin keskinäiset jännitteet toimivat, ja niiden voi ennustaa vahvistuvan entisestään esityskauden edetessä. Draaman väännössä on vetoa, kun vaimo huomaa päässeensä niskan päälle, tai kun mies ei kykene peittämään katumuksensa puutetta keskellä vaimon höykytystä.

Myös liioittelun ilakoinnissa saatetaan jatkossa päästä vielä nähtyä pidemmälle. Tosin tässä sovituksessa tuodaan perheväki­vallan ja itsetuhoisuuden elementtejä vahvemmin ulos farssista ja lähemmäs realismia. Näytelmän eetoksen kannalta on tarkoituksenmukaista pysäyttää katsoja ajoittain ajattelemaan, onko joku tietty kohta oikeasti hauska vai ei.

Huoneteatterin intiimi tila tuo esitykseen oman lisukkeensa: katsojasta tuntuu kuin istuisi puolitoista tuntia keit­tiössä rönsyilevän perheriidan keskellä.

Tekstiä on varovasti ajankohtaistettu esimerkiksi viit­tauksilla punavihreään kuplaan ja pelotteluun siitä, että lapsista tulee perussuomalaisia. Tämä on hauskaa piruilua, mutta samalla herää ajatus siitä, voisiko alkutekstin päivityksessä edetä vielä pidemmälle. Vaikka avioliitto on instituutiona 2010-luvun Suomessa jotain muuta kuin yli 30 vuotta sitten Italiassa, myös nykyisten edistyksellisten piirien parisuhteiden arvopohjissa löytyy kyllä mellastamisen varaa.

Kommentoi Facebookissa