Kohtauspaikkoja kadonneille
Iida Vanttaja, Antti Kaski
Suomen Kansallisteatterin Omapohja
☆☆☆
Nainen on saaren vankina ja lähettää paperiveneensä merelle kuin pullopostin. Mies on hautautunut kotiinsa, rouva hukkaa itsensä meluisaan ostoshelvettiin. Vanhus pukeutuu parhaimpiinsa ja juhlallisesti valmistautuu katoamaan. Työnhakija kadottaa itsensä byrokratian pyöröovissa. He ovat kaikki hukassa, kuka muilta, kuka itseltään.
Yhteiskunnassa syrjään joutuneita ja unohdettuja hahmoja löytyy lähempääkin kuin saarelta, joka näytelmässä rinnastuu Seilin saareen. Eikä yksinäisyyden ja toimeentulon kanssa kamppailevia auteta kampanjoilla ja muodikkailla voimaantumisprojekteilla. Viraston puhuva pää tarjoaa ratkaisua: maataloustukia, kuntoutusta, työvoimapalveluja. Taiteen tuki onkin kannattamattomana lopetettu.
Pisteliäs yhteiskuntakritiikki osuu toki kohdalleen, mutta mutkan kautta, ilman sanoja. Nukketeatterissa ihmisääni voisikin vaihteeksi hiljetä, jotta muu äänimaailma pääsisi tehokkaammin uimaan tajuntaan. Meren aallot, tuulenpuuskat, kadun vilinä, jopa Silja Linen tunnusmusiikki kaikessa ironiassaan, toimivat.
Kun yhden luukun virkailija huomaa yrityksensä toivottomuuden, hän heittäytyy empaattiseksi ja kysyy asiakkaaltaan mitä tämä oikeastaan haluaa. Mutta söpöily ei auta, ja Vanttajan laulusoolo jää kokonaisuudesta irralliseksi. Missä ovat ne kohtauspaikat, joissa kadonneet voisivat löytää itsensä ja toisensa? Sitä ei paljasteta.
Esityksen ehdottomasti parasta antia ovat koskettavat nukkehahmot ja nukettajien taidokkuus. Ilmeikkäät nuket toimivat peileinä; kun ihminen kohtaa nuken, hän näkeekin itsensä, oman arkuutensa ja kömpelyytensä. Pieni mies tuuliajolla sateenvarjonsa kyydissä on tuulen lailla ohikulkija. Niin ohuesti me olemme elämässä kiinni.
NÄYTTELIJÄT Iida Vanttaja, Mila Nirhamo ja Maria-Elina Koivula
OHJAUS, SKENOGRAFIA, NUKENRAKENNUS Iida Vanttaja
ÄÄNISUUNNITTELU Tuuli Kyttälä
VALOSUUNNITTELU Harri Kejonen
