Jumalan viholliset – Euroopan noitavainojen historia
Aleksi Peura
Jos ihmisiä pyydettäisiin nimeämään pahimmat ihmisyyttä vastaan kohdistuneet rikokset, joihin läntisessä Euroopassa ollaan syyllistytty, kolmea kärkipaikkaa pitäisivät todennäköisesti holokausti, orjakauppa ja noitavainot. Kahdesta ensimmäisestä tapahtumasarjasta ihmisillä on suhteellisen paljon tietoa, mutta kuinka tuttu asia noitavainot lopulta onkaan?
Noituususkomuksiin perehtynyt Aleksi Peura väittää tuoreessa kirjassaan Jumalan viholliset – Euroopan noitavainojen historia, että erityisesti populaarikulttuurin luoma kuva noitavainoista osoittaa teemaan liittyvän enemmän luuloa kuin tietoa.
Jumalan viholliset on tietokirja, joka pyrkii esittämään noitavainojen historian helppotajuisessa muodossa. Peuran lennokas kirjoitustyyli saattaa ärsyttää joitakin lukijoita, koska kirjailija romuttaa leppoisalla tyylillään noitavainoihin liittyviä mielikuvia. Noitavainot eivät olleet keskiaikainen ilmiö vaan tapahtuivat vasta renessanssin aikaan, ja vaikka niissä kuoli paljon ihmisiä, kuolinluvut eivät ole läheskään niin suuria kuin joskus esitetään.
Noitavainojen syyt ovat myös monimutkaisempia kuin yleensä ajatellaan. Kyse ei ollut pelkästään naisten alistamisesta, vaikka ilmiö olikin sukupuolittunut: neljäsosa tuomituista noidista oli miehiä.
Modernin ihmisen on hyvin vaikea käsittää noitavainoja, ja tässä Jumalan viholliset pyrkii olemaan avuksi. Noitavainoja on helpompi ymmärtää ilmiönä, jos ymmärretään, millä tavalla yhteisöt aikoinaan muodostuivat ja miten luonnollinen osa usko taikuuteen oli aikakauden ihmisille.
Peuran mukaan taikausko ei tehnyt noitavainoista laajaa ilmiötä. Syynä oli pikemminkin taikauskon kieltäminen, kun ikiaikaiset rituaalit ja loitsut alettiin nähdä perkeleellisinä. Noidat eivät myöskään ilmestyneet tyhjästä, vaan taikuutta käyttävillä ihmisillä oli muinoin tärkeä rooli kyläyhteisöissä, kun yritettiin suojella satoa hallalta ja ihmisiä kulkutaudeilta.
Kirja etenee tasapainoisesti. Peura nostaa esiin tunnettuja paikallisia vainoja, joiden kautta tarkastellaan laajemmin kyseisen ajan yhteiskuntien rakennetta ja aikakauden luonnetta. Peura jaksaa muistuttaa useampaankin otteeseen kirjan aikana, että haluaa välttää tieteellistä saivartelua. Tämä onkin yksi syy sille, että punaista lankaa on helppo seurata.
Toistamme usein lauseita, joiden mukaan historiasta pitäisi oppia ja ymmärtääkseen nykyisyyttä on ymmärrettävä historiaa. Kirjan kenties suurinta antia onkin muistutus siitä, että meidän pitäisi olla kriittisiä myös historiankirjoitusta kohtaan ja että osa rakennetusta historiankuvasta perustuu enemmän luulolle kuin faktalle.
