Tulen morsian
Saara Cantell
☆☆☆
Leena Virtanen kuvaa tietokirjassaan Noitanaisen älä anna elää: Tositarina noitavainosta Suomessa 1666–1671 (WSOY 2013), miten Ahvenenmaalla 1660-luvulla koettiin noitavainojen kausi. Sen käynnistymisessa ja ylläpitämisessä oikeuslaitos itse oli keskeinen moottori. Sen ohella, että 13 naista teloitettiin, vainot johtivat laajoihin pidätyksiin, karkotuksiin ja vankeusrangaistuksiin.
Hysteria käynnistyi maalaisen taikauskon ja tieteellis-rationaalisen logiikan törmätessä yhteen. Saatanan juoniksi jo ennestään mielletyn mustan magian ohella niin sanottua valkoistakin magiaa vastaan yliopistosivistyksen asein kamppailut kihlakunnan tuomari Nils Psilander (1637–1682) tunsi hyvin kristillisen teologian silloiset teoriat noituuden olemuksesta. Näihin oppeihin hän perusti oikeudellisen tutkinnan, kuulustelut, kidutukset ja tuomiot.
Psilanderin vaikuttimet olivat ilmeisen vilpittömät, mutta häneltä näyttää jääneen ymmärtämättä paljon siitä, miten tavallisen kansan keskuudessa kristinusko ja vanhat taiat olivat menneet viattomastikin sekaisin. Kuten siitäkin, kuinka erilaiset kansanparannuskeinot olivat usein inhimillisesti tärkeitä oljenkorsia, mihin ilman turvaverkkoja raskaan arjen äärellä elävät ihmiset olivat tottuneen hädän hetkellä nojaamaan. Ilmeisenä yllätyksenä hänelle näyttää tulleen sekin, miten asetelmassa vaikuttivat naapurikateus ja muut yksityiselämään liittyvät kunniattomat yllykkeet.
Leena Virtanen ja Saara Cantell ovat muokanneet edellisen kirjaansa kokomasta aineistosta käsikirjoituksen Cantellin ohjaamaan elokuvaan. Tulen morsian kertoo tarinan naimisissa olevaan mieheen rakastuneen 16-vuotiaan Annan (Tuulia Eloranta) näkökulmasta. Itsekkään mustasukkaisista motiiveista hän ilmiantaa rakastettunsa vaimon noitana.
Ratkaisu on kuvattavaan ilmiöön nähden perusteltu, koska ilmiantoja usein tekivät lapset ja nuoret samalla, kun motiivit usein palautuivat tällaiseen arjen valtapeliin. Kokemattoman nuoren ajattelemattomuuden ja oman aikansa sivistyneistön välinen jännite on samalla kiinnostava draamallinen lähtökohta. Lisäksi päähenkilön moraalinen heikkous rikkoo sellaista viattoman uhriuden kaavaa, jonka kautta nuori nainen elokuvan keskushenkilönä yleensä esitetään.
Elokuvan erityinen ansio on siinä, että se onnistuu välittämään terävän kuvan noitavainon tapaisen sosiaalisen ilmiön luonteesta. Se näyttää myös hyvin, miten omassa asiassaa keskustelua ohjaavan papiston piirissä noitavainoja käytettiin omien syntien peittelyyn, ja sen kuinka hiuksen hieno ero on kansan uskomuksilla ja tieteen auktoriteetilla harjoitetulla taikauskolla.
Vahva sitoutuminen historialliseen tarkkuuteen kääntyy osaltaan myös elokuvan taakaksi. Puvustus ja rekvisiitta vaikuttavat huolella toisinnetuilta, mutta niistä puuttuu olosuhteiltaan ankean arjen nukkavieruus. Toisaalta vaikka Psilanderin ja joidenkin muiden henkilöhahmojen vaikuttimien kuvauksissa vältellään räikeintä mustavalkoisuutta, näyttelijätyötä ja kohtauksia vaivaa teennäinen asetelmallisuus.
Ruotsalainen kirjailija Jan Guillou perkaa teoksessaan Noitien asianajaja (Johnny Kniga 2004) noitavainojen ilmiötä saman ajan Ruotsissa. Siellä lasten ja aikuisten väliset oletetut tabuiset seksisuhteet olivat erityisen korostuneessa asemassa. Guillou muistuttaa siitäkin, miten herkästi vielä nykyäänkin helposti roihuamaan syttyvät pedofiliaskandaalit noudattavat samaa kaavaa riippumatta siitä, onko epäilyissä perää tai ei.
Tulen morsian -elokuvaa ja sen kirjallisia tausta-aineistoja voi suositella kaikille, joita kiinnostavat sosiaalisen hysterian muodostumisen perusteet ja ne raskaat seuraukset, joita syntyy, kun oikeusjärjestelmä ja hallinto laajemmin asettuvat enemmän pyromaanin kuin palokunnan asemaan.
