Koneen Säätiön rahoittama Kertomuksen vaarat -projekti sai päätöksensä vuoden 2020 lopussa. Hankkeessa tutkijat julkaisivat blogissaan ja Facebookissa kriittisiä huomioita tämän päivän tarinataloudesta, jossa lähes kaikkea pyritään pukemaan tarinan muotoon. Nyt julkaistava kirja tiivistää projektin keskeisimmät havainnot, joskin ”jalostuneemmassa muodossa”, kuten kirjan toimittajakunta asian ilmaisee.
Näkökulmia Kertomuksen vaarat -kirjasta ei puutu. Tarkoitus on ollut selvästi osoittaa, että tarinallisuus näkyy mitä moninaisimmissa aiheissa poliitikkojen henkilöbrändäyksestä viranomaisviestintään. Näkökulmien runsaus ja kirjoittajakunnan kirjavuus tekee kirjasta toisaalta myös epätasaisen. Kirjan eri lukujen kiinnostavuus riippunee paljon omista kiinnostuksen kohteista.
Yksi kiinnostavimmista luvuista käsittelee politiikan tarinallistumista. Kaikki suomalaiset puolueet pyrkivät välittämään sanomaansa tarinoiden avulla. Vahvimmin tätä ovat Suomessa tehneet vihreät, jotka ovat myös ehkä hieman yllättäen suhtautuneet kaikkein kriittisimmin Kertomuksen vaarat -projektin esittämiin arvioihin politiikan tarinallistamisesta.
Myös kirjailija Juha Itkosen ja kriitikko Ville Hämäläisen luku kirjallisuuskritiikin nykytilasta on mainio. Itkosen mukaan autofiktiivisyys on noussut kirjakritiikeissä korostetusti esille. Käytännössä moni kriitikoista on alkanut liittää yhteen kirjailijan oman elämän ja kirjan, vaikka klassinen kritiikin teoria tapaa erottaa nämä kaksi toisistaan.
Maininnan arvoinen on myös kaunokirjallisuuden hyötyä käsittelevä luku. Kaunokirjallisuuden lukemisen on väitetty lisäävän empatiaa, mutta tieteen piirissä tähän väitteeseen on suhtauduttu ristiriitaisesti, sillä kaunokirjallisuutta on vaikea nähdä monoliittisena möhkäleenä, jonka lukemisella olisi aina samanlainen vaikutus. Toisin sanoen, tekeekö sekä Jane Austenin että Stephen Kingin lukeminen ihmisen samalla tavalla empaattisemmaksi?
Hyötypuhe on myös esimerkki kaiken välineellistymisestä. Lukeminen on erinomainen harrastus, mutta kaventaako hyötypuhe lukijuutta ja johtaako se jossain vaiheessa vain tietyntyyppisen, hyödyllisen kirjallisuuden julkaisuun?
Kertomuksen vaarojen rakenne tukee sitä, että kirjan voi lukea alusta loppuun tai sieltä täältä valikoiden. Kirjassa käytetään myös erilaisia kerrontatekniikoita sen sijaan, että kaikki luvut olisi kirjoitettu samalla tavalla ylhäältä alas. Kirjassa yhdistellään perinteistä tietokirjaproosaa, haastatteluja, kommentteja ja näkökulmia, jotka tekevät kirjan rakenteesta mielenkiintoisen. Kirjan taitto on näyttävä, mutta kutistettu fontti vaikeuttaa lukemista.
Kirjaan on jäänyt jonkin verran kirjoitusvirheitä, ja eräässä luvussa mainitaan, että suklaayhtiö Fazer olisi siirtynyt vastuulliseen suklaantuotantoon. Yritystoimintaa tutkiva Finnwatch saattaa olla tästä eri mieltä. Kupruista huolimatta Kertomuksen vaarat avaa tarinataloutta mainiolla tavalla monesta näkökulmasta. Kirjan tapa katsoa tarinoiden kyllästämää maailmaa on parhaimmillaan palkitseva.
Maria Mäkelä, Samuli Björninen, Ville Hämäläinen, Laura Karttunen, Matias Nurminen, Juha Raipola & Tytti Rantanen (toim.): Kertomuksen vaarat – kriittisiä ääniä tarinataloudesta
Vastapaino 2020
342 sivua
