Jättiläinen
Aleksi Salmenperä
☆☆☆☆☆
Jättiläinen-elokuvassa kohutun Talvivaaran kaivoksen yhä todellisessa elämässä kesken oleva tragedia kohtaa fiktiivisen kertomuksen. Taustatoimituksellinen työ on ollut huolellista ja käsikirjoittaja Pekko Oksanen onnistuu nivomaan draamallisen aineksen ja dialogin siihen luontevasti. Toisaalta ohjaajana Aleksi Salmenperä saa entiseen tapaansa henkilökemioihin potkua ja arkikohtauksiinkin tragikoomista jännitettä.
Elokuvan yhdellä päätasolla seurataan dramatisoidun Pekka Perän (Jani Volanen) ponnisteluja Talvivaaran hankkeen toteuttamiseksi ja pelastamiseksi. Toisaalla taas ympäristölupia Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa virkamiehenä valmisteleva fiktiivinen Jussi (Joonas Kaartamo) yrittää sovittaa yhteen uraan liittyvää kunnianhimoaan, perhe-elämäänsä ja omantuntonsa ääntä. Synnintunnon tärkeäksi herättäjäksi ilmaantuu myös muusa (Saara Kotkaniemi), mutta elokuvan onneksi suhdepeleissä onnistutaan välttämään kliseisimmät törmäilyt.
Jättiläisen vahvin puoli on siinä, kuinka se onnistuu kuvaamaan suomalaisen rakenteellisen korruption synty- ja toimintaympäristön uskottavasti. Todellisessakin elämässä poliitikkojen ja virkamiesten hairahdusten motiivi on harvoin pelkkä oman edun ajaminen, mutta sitäkin useammin kaverilojaalisuus ja syistä tai toisista vääristynyt käsitys yhteisestä hyvästä.
Vastaavasti Pekka Perän hahmo piirtyy demonisoidun arkkityypin sijaan ensi sijassa kunninanhimonsa riivaamana ja sokaisemana tahtoihmisenä, jonka epäonnistumisensa äärellä kokema tuska tuntuu aidolta.
Tapahtumakulkujen inhimillistäminen ei poista asianomaisten vastuuta yhteiskunnallisesti merkittävästä vahingosta. Se kuitenkin auttaa ymmärtämään paremmin sitä, mistä tällaiset virheet jatkossakin uhkaavat nousta.
