Kirjoittanut: Riina Herlin
Ylioppilasteatterin Susihavaintoja pureutuu primitiivisen ytimeen
Vielä 30.8. asti on mahdollisuus sukeltaa susien ankaraan ja intensiiviseen maailmaan, kun Ylioppilasteatterin lavan valtaa Taimi Nevaluoman ohjaama ja käsikirjoittama OFF-produktio Susihavaintoja.
Vain 23:ssa päivässä rakennettu näytelmä on kuin pyörremyrsky, joka imaisee täysin toiseen todellisuuteen: metsän varjoon, maan kylmiin kuoppiin ja alitajunnan primitiivisiin poukamiin, joissa suden armoton luonne pääsee vapaaksi.
Katsojan ei auta kuin heittäytyä mukaan ja hyväksyä, että seuraava tunti vietetään täysin susimaailman ehdoilla. Veri roiskuu, kirosanat lentelevät, eikä henkiä säästellä. Tilassa taistellaan omasta sekä lauman eloonjäämisestä ja ulvotaan niin täysillä, että seinät tärisevät.
Susihavaintoja on tapahtumarikas seikkailu nopeine käänteineen sekä elämästään taistelevine susihahmoineen. Silti yhtä olennaista kuin juonen eteneminen on se alavire, joka kulkee läpi näyttelijöiden onnistuneesti ilmentävissä tunnetiloissa, arvoissa ja valinnoissa.
Esityksen tapahtumissa suden hahmo näyttäytyy myös säälimättömänä ja häijynä, mikä ei täsmää käsitykseen siitä, millaisia piirteitä me ihmiset yleensä pidämme arvossa. Silti Susihavaintoja onnistuu kääntämään juuri nämä suden piirteet kunnioitettaviksi ja ihailevaa ihmetystä herättäviksi ominaisuuksiksi.
Projektin aikana on tehty yhteistyötä Luonto-Liiton Susiryhmän kanssa, mikä näkyy muun muassa seinälle heijastetussa susikuvissa. Todentuntuun myötävaikuttaa myös se, miten rekvisitööri Veera Konstin ja lavastaja Ina Ytterin ratkaisut levittävät suden metsämäisen elintilan katsojan ympärille.
Myös äänien rooli on häkellyttävä. Herkemmän kannattaa varustautua korvatulpin, sillä musiikin ja näyttelijöiden äänenkäytön volyymissä ei säästellä. Heta Pyhäjärven ja Lauri Rannan äänimaisema pureutuu luihin ja ytimiin. Samalla se herättää tuntemuksia, joita harvemmin joutuu kohtaamaan.
Esitys onnistuu synnyttämään myös ajoittain jonkinlaisen alkukantaisen pelkoreaktion ja sen myötä fyysisen taistele tai pakene -refleksin. Esityksen jälkeen täytyy hetki miettiä, onko kenties käväissyt vaihtoehtoisessa susisfäärissä, jossa oman luonteen pimeimmät siimekset ovat ottaneet vallan.
Näytelmässä tärkeäksi nousee myös naisen rooli sekä lauman osana että yksilönä. Lauman naaraiden luonteenlujuudesta ja terävyydestä sekä siitä, miten he urosten toimesta tulevat kohdatuiksi on helppo löytää yhteys nyky-yhteiskunnan naiskäsityksiin.
Samalla kun vanhanaikaiset sukupuoliroolit ovat murroksessa ja monimuotoisuus sukupuolen ilmentämisessä kasvaa, Susihavainnot muistuttaa ikiaikaiseen traditioon, jossa susinaaraan villi ja rohkea luonne tunnustetaan. Tämä palauttaa mieleen perustavan totuuden, jonka mukaan naista ei koskaan ole tarkoitettu alistettavaksi ja hiljennetyksi. Hell no.
Susihavaintoja on riipivyydessään runollinen, kesyttämättömyydessään kiehtova, katsojaa haastava sekä eläinkunnan historialle kunniaa tekevä näytelmä. Sen äärirajoilla liikuskeleva tunnelma jää kehoon elämään pitkään näytöksen jälkeen.
Esitykset Ylioppilasteatterin studiolla 30.8. asti.
