Spartacus on Kansallisbaletin ensimmäinen ensi-ilta pitkän koronatauon jälkeen. Baletti sävellettiin Neuvostoliitossa aikana, jolloin taiteilijoita vainottiin, jos heidän näkemyksensä erosivat valtion virallisista näkemyksistä. Myös armenialainen säveltäjä Aram Hatšaturjan (1903–1978) oli joutunut mustalle listalle liian kokeellisesta musiikistaan.
Ääni kellossa muuttui, kun hän kirjoitti Spartacuksen, joka sai ensi-iltansa vuonna 1954 Leningradissa. Neuvostohallinto näki Stalinin Spartacuksena, ja julman kenraali Crassuksen taas edustavan Venäjän Keisarikuntaa. Kuitenkin Spartacus nimenomaan symboloi kamppailua totalitaarisia yhteiskuntajärjestelmiä vastaan.
Spartacus-baletti on nähty ennenkin Suomen Kansallisoopperan lavalla, ensimmäisen kerran vuonna 1971 Otar Taktakišvilin versiona Aleksanterin teatterin pienellä näyttämöllä. Lucas Jerviesin uusi koreografia sai ensi-iltansa vuonna 2018 Australian baletissa, mistä esitys on nyt saapunut Suomen Kansallisoopperan tanssijoiden esitettäväksi. Jervies on tiivistänyt Hatšaturjan kauniin ja kiihkeän musiikin puoleen sen alkuperäisestä kestosta, vaikka esitys kestää yhtä väliaikoineen 2,5 tuntia.
Kansallisoopperalla on myös käytössään Jerviesin työparin Jérome Kaplanin suunnittelemat puvut ja lavasteet. Esityksen visuaalisuus on pelkistettyä mutta upeaa, ja luo mielikuvan antiikin Roomasta. Samaan aikaan vaikutteita on otettu betonibrutalistisesta arkkitehtuurista Pohjois-Koreasta, Neuvostoliitosta, natsi-Saksasta ja DDR:stä. Hirmuhallitsijoiden patsaiden kaataminen on ollut viime vuosina ajankohtainen teema, ja myös esityksessä kapinalliset kaatavat orjia omistavaa kenraalia symboloivan käsipatsaan. Toisesta maailmasta taas on utuinen kohtaus roomalaisessa kylpylässä, mikä viittaa Joutsenlammen eteerisiin joutseniin.
Koreografia yllättää sillä, että tanssijat esiintyvät balettitossujen lisäksi lenkkareissa ja paljain jaloin. Aiheeseen sopien tanssissa on paljon urheilullisuutta: korkeita hyppyjä ja sotilaallisen suurta ja linjakasta liikekieltä. Antiikin aikainen vaatetus on toteuttu modernilla otteella ja tyylikkään raikkaasti.
Baletti kertoo nimensä mukaisesti historiallisesta henkilöstä Spartacuksesta, joka johti orjakapinaa vuosina 73–71 ennen ajanlaskun alkua. Hän oli antiikin Roomassa elänyt traakialaisorja, josta tuli huippugladiaattori ja kapinallisten johtaja.
Nykyaikana Spartacus kuvataan yleensä ihanteellisena sankarina, jonka tarkoitus oli lopettaa orjuus. Joidenkin Antiikin ajan lähteiden mukaan hän saattoi kuitenkin olla julma, ja hänen tavoitteensa oli hävittää Rooman valtakunta.
Spartacuksen tarina on päätynyt useisiin elokuviin. Tunnetuin on Stanley Kubrickin vuonna 1960 ohjaama Spartacus, jossa nimiosaa esittää Kirk Douglas. Lihaksikkaita komistuksia pienissä vaatteissa pullisteleva elokuva on homoklassikko, joten voi tulla yllätyksenä, että päähenkilöllä on vaimo. Historiallisista lähteistä tosin vain yksi mainitsee Spartacuksen nimettömän vaimon.
Spartacus edustaa oikeamielistä ja tasa-arvoista johtajaa, uskollista ystävää ja rakastavaa puolisoa. Hän antoi aikoinaan toivoa Rooman valtakunnan sortamille ihmisille. Filosofi Denis Diderot kuvasi Ensyklopediassaan vuonna 1755 Spartacusta yhdeksi ensimmäiseksi ihmisoikeuksien puolustajaksi.
Spartacus Kansallisoopperassa 11.11. asti.
